Työn sankari

Eilinen työpäivä taisi ottaa herralla koville. Yöunet vedettiin sikeästi ja herrakin heräsi herätyskelloon säpsähtäen ja haukotellen. On se työläisen arki kovaa.


Onneksi ei joudu useampana päivänä peräkkäin töihin! Kotonakin pitää ehtiä puuhaamaan, eikä työpäivän jälkeen enää oikein energiaa riitä. Tänään oli riittänyt. Henkilökuntaa tervehti eteisen lattialla oleva avattu ja ympäriinsä levitelty kanaherkkuputkilo. Kaikki oli tietysti syöty. Ja nämähän olivat pakastekuivattuja herkkuja, joita saisi antaa 2-3 palaa 1-2 kertaa päivässä... Maukulainen vetäisi sitten melkein koko putkilon kerralla, mitä nyt osa levisi pahasti matolle.


Sitten tulikin unoset. Maha vieressä oli mukava köllötellä, tosin luulisi, että kintut puutuisivat tuollaisessa asennossa.


Ihme hotkopäivä. Aamulla vedettiin aamupalaa niinkuin ei olisi ruokaa ennen nähnyt ja kuppi olikin töistä tullessa tyhjä. Sen lisäksi herkkuputkilo. Ja sitten ravataan ruokakupilla jatkuvasti katsomassa olisiko jotain ilmestynyt. No ei ole! Illalla voisi jotain pientä antaa. Vesikin on maistunut kummasti, olisikohan herkkuputkilon jälkeen pikkuinen jano?

Kommentit

  1. Hei Henkilökunta! Saan aina mainiot iltanaurut seuratessani Maukan viimeisimmät toilaukset - kyllähän se tänäänkin tietysti vaan hyvää ajatteli - eilen joutui pieni duuniin, niin pitihän sitä tänään kotonakin jotakin ylimääräistä järjestää... Ettei vaan hlökunta luule laiskaksi nääs!

    VastaaPoista
  2. Jos ei oo puluja metsästettäväksi, niin kai se kanaherkku pitää jostain muualta hankkia. Nih. Että voisi henkilökuntakin ottaa opikseen. ;)

    Meille taidettiin tilata samantapainen putkilo (tosin mustapunainen) jotain lohiherkkuja, joille kissat on tähän mennessä sanoneet vain yäk. Jospa ne alkaisi vielä kelpaamaan edes likimain tuohon malliin.

    VastaaPoista
  3. Meillä on kolme putkiloa, kana, kala ja katkarapu. Ne ovat merkiltään Thrive!. Maistuvat meillä äärimmäisen hyvin, mutta hassua on kun ei saa antaa kuin pari palaa päivässä niin leikki loppuu heti kun alkaakin. Sen lisäksi ultrakevyinä ovat vaikeita heittää ja Mauno ottaa herkkunapsunsa mieluiten heitettynä.

    VastaaPoista
  4. Meidän on thrive fun bites. Ilmeisesti nuo valkoisessa putkilossa on jotain lihaisampia juttuja, nää meidän näyttää kuivaruualta ja haisee kyllä omaankin nenään suht pahalta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!