sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Virvokkeet

Meidänkin ovellemme eksyi tänään muutama rimputtelija ja onneksi henkilökunta oli varustautunut etukäteen, joten ovenkin kehtasi avata. Pojat ottivat innokkaana saadut virvokkeet vastaan, turha niitä on mihinkään maljakkoon asetella, käyttöön ne sieltäkin päätyisivät.








Valitettavasti pimeys ja harmaus on jälleen tullut ja kuvia sai aikalailla runnella, että sai varsinkin Epun edes näkymään kuvista, mutta sillä mennään mitä on annettu ja odotellaan kesän aurinkoa...

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Suhina-Lempi ja Löllö-Lassi keikalla

Taas tuli se aika vuodesta kun poikien pitää käydä autoajelulla hakemassa piikit persuuksiin. Tähän ei tietysti suhtauduttu sen paremmin kuin yhtenäkään aikaisempana vuonna.

Kopat otettiin jo edellisen päivän aikana esille, jolloin Eppu pakeni sängyn alle, ja jonkun ajan toivuttuaan unohti asian, ainakin näennäisesti. Kun limusiinikuski laittoi viestin, että tulossa ollaan, henkilökunta nappasi Maunon ensin koppaansa ja haki sitten Epun, joka aina tämänkaltaisissa tilanteissa harjoittaa passiivista vastarintaa, eli heittäytyy täysin löllöksi koko seitsemällä kilollaan.

Häkin lukon sulkeuduttua alkoi karjunta.


Miten täältä pääsee ulos?!?


Epulla on näillä reissuilla aina valitettava kohtalo joutua pienempään koppaan, vaikka on poikasista huomattavasti suurempi. Se johtuu siitä, että Mauno joudutaan rokottamaan kopassaan, ja pienen kopan kanssa se ei onnistu. Koska poikien yhteisreissut (yhden kissan reissuilla luonnollisesti kuskattava lähtee aina isommassa kopassa) rajoittuvat nykyään melkolailla lääkärikeikkoihin, ei pienemmän kopan taktiikka oikein toimi, joten henkilökunta harkitsee toisenkin isomman kopan hankintaa ja pienestä luopumista. On nimittäin melko hankalaa sulloa tuohon pieneen koppaan äksänä sojottavaa täysin velttoa seitsemää kiloa.


Ahdistus kopassa on kovaa ja kuolaaminen alkaa heti, vaikka koppa ei vielä edes liiku. Henkilökunta ei viitsi antaa noin pienille reissuille pahoinvointilääkettä Epulle, joten kuolaa sitten vaan pyyhitään mukaan pakatulla pyyhkeellä.


Mauno tuomitsee tällaiset reissut ankarasti.


Keikka sinänsä meni vanhan kaavan mukaan. Maunohan muuttuu välittömästi henkilökunnan sylissä onnesta kuolaavasta rakkauspakkauksesta suhisevaksi sirkkeliksi, kun astutaan lääkäriaseman ovesta sisään. Mauno siis ensimmäisenä pöydälle, vetsku toteaa että suhinat on yhtä ponnekkaat kuin vuosi sitten, kopan katon kiinnikkeet auki, kattoa raotetaan peräpäästä, henkilökunta tunkee pyyhkeen Maunon pään päälle ja vetsku piikin persuuksiin ja katto kiinni. Vastaanottoaika noin 15 sekuntia ja kassalle kiitos (henkilökunnan mielestä tästä pitäisi saada joku pika-asiakkuusalennus...).

Sitten vaihto ja Eppu huoneeseen. Eppu heittäytyy löllöksi pieneen koppaansa ja joudutaan kaapimaan lusikalla ulos sieltä. Pientä arastelua, mutta Eppuhan on äärettömän kiltti, joten joka paikasta saa kopeloita. Punnitus kertoo, että paino on 10 gramman tarkkuudella sama kuin vuosi sitten eli vallan erinomainen, iso mutta lihaksikas kissa. Kuuntelut ja kopeloinnit ok. Piikki persuuksiin. Sitten näytetään vielä massun karvatilannetta, joka on kohtalainen, ei ihan kalju ja pigmenttiläikkäkin on hyvin vaalennut. Massun hoitoon saadaan reseptillä korvatippoja. Osasikohan se vetsku ihan asiansa? (Kyllä varmaan, niissä on kortisonia ja antibiootteja.)

Kassan kautta kotiin ja seuraamaan loppuillan kestävää kotiväkivaltaa. Mauno oli ihan kierroksilla ja suhisi ja murisi Epulle koko illan. Molemmat kyllä söivät ja nukkuivat, Eppu ei juurikaan välittänyt kirpun suhinoista, kunhan väisteli hullua riehujaa. Yö toi rauhan ja suhinat ovat unohtuneet, Maunon vanne on löystynyt taas.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Lepoloora

Henkilökunta on ollut armollinen ja jättänyt postissa tulleen laatikon lojumaan olohuoneen lattialle. Onhan sille käyttöä.

Mietiskelen ja tuijottelen kaukaisuuteen...


Ai mitä? No ei väsytä!


Ihan reippaana olen!


Mutta jos vaan vähän lepuutan leukaani, kun se niin kovasti painaa...


On silmä auki! On! ainakin kaksi milliä!


Sinne se sammui.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kun herne kohtaa toisen

Mitä sulla siellä on?


Nuuh. Nuuh.


Nuuhnuuhnuuh. Anna. Anna. Annaannaannaanna...


Oooh. Minttua.


Minttuherneitä! Henkilökunta poikkesi Mustissa ja Mirrissä hakemassa kakkalooran pusseja ja kurkkasi samalla olisiko leluhyllyssä porkkanoita vanhan limaisen (ja sen toisen joka katosi pölynimurin uumeniin) tilalle. Ei ollut porkkanoita, mutta henkilökunta päätteli, että herneet voisivat olla samaa sarjaa. Olihan ne. Mukaan lähti siis kahden herneenpalon satsi, alennuksellakin vielä.


Palko oli ihana Maunon mielestä, yhtä ihana kuin Naukulan Mamman tuomat porkkanat. Sitä piti kuolata ja repiä. Jotain rapisevaakin siellä oli sisällä.


Sitten kun siihen saatiin revittyä muutama reikä ja koko hernepussi oli ihan kuolassa, se suttasi lattian ihanaan minttumähmään, jota voi nuolla. Lattia meni pesuun.


Jostain merkillisestä syystä toinen herneenpalko ei kiinnostanut yhtään. Tuolla se makaa edelleenkin koskemattomana lattialla. Varmaan jotain sekundaa, taitaa mintut puuttua. Voisiko tästä valittaa Mustiin ja Mirriin? Toinen meni jo roskiin, oli reikäinen ja limainen.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Iso poika

Peppo Pöpinderillä eli Pebomir Kuukunaisella eli Eppu Peppusella on tänään syntymäpäivä. Eppu on jo aikamies, kuusi vuotta mittarissa. Meno ei ole pentupäivistä paljon muuttunut, ehkä pientä rauhoittumista on tapahtunut, mutta Pöpinkäinenhän ei koskaan ole ollut mikään erityisen aktiivinen kissa, joten sen suhteen meininki on aikalailla samanlaista. Parasta on köllöttely ja syöminen, välillä pieniä spurtteja ja erityisesti painimatseja ottaen. Kunhan vaan pääsee kainaloon, henkilökunnan tai Mauno-enon ja saa jotain syötävää, on Epulla asiat hyvin.

Kun massu on ylöspäin, on kaikki Epun maailmassa hyvin. Vielä paremmin, jos joku sitä massua vähän rapsuttaa.





Toivotamme onnea myös sisaruksille Iltavillin E-sarjasta: Emi-veikalle, Ensiö-siskolle, Nelson-veikalle kauas Singaporeen sekä Eshe-siskolle Italiaan! Henkilökunta on onnellinen kun tällaisen kainaloisen on seurakseen aikanaan saanut.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Niitä tulee vaan lisää ja lisää...

Pentusia meinaan. Maailmaan ja kuviin ja tänne blogiin.

Tänään oli vuorossa vierailukohteena neljä viikkoa sitten syntyneet Thitin neljä pientä pentua, ne joita odottelin kätilöpäivystäjänä ja joita Tiitiäinen panttasi oman henkilökunnan saapumiseen asti. Nyt on ikää kertynyt sen verran, että vierailijoita otetaan vastaan ja pitihän sinne heti mennä. Porukassa on yksi hopeatyttö ja kaksi savutyttöä sekä yksi savupoika.

Joko pentukuvat haukotuttavat? Chandanilla tuli jo vähän väsykin.


Thiti on hyvin omistautuva mamma, pentusia pidetään silmällä ja niille kurahdellaan kutsuja maitobaariin. Hyvin on ruoka riittänyt, pennut ovat kasvaneet vauhdilla ja syövät nyt jo kiinteitäkin.


Hiekkikselläkin osataan jo käydä, mutta peittämistä pitää vielä harjoitella. Ja askelten tähtäämistä.


Sisaruksista on onneksi painiseuraa ja pentukehä toimii hyvänä rinkinä. Sieltä osataan kyllä jo tulla reippaasti ulos ihan itsekin, joten enää se ei rajaa elämää. Kuvassa savutytöt, Sheeni oikealla ja Sahara vasemmalla.


Kirjahylly oli hyvin suosittu kiipeilypaikka, ja sen takana oli mukava vilistää.


Aina ei jaksa riehua, välillä pitää köllötelläkin. Kuvissa Sahara.


Palloa pelattiin täälläkin, kuten Sokerinkin luona.


Voiko tuota katsetta vastustaa? Pentukehän reunassa roikkuu pentueen ainoa poika Caesar ja viereisessä kuvassa killistelee Sahara.


Olen iso paha susi ja minulla on hurjat käpälät... Sheeni julmistelee. Tyypeistä ei oikein saanut otettua yksittäispotretteja muutoin kuin näin kädessäpitäen, sen verran oli vilkasta menoa eikä vielä oikein huiskat ja muut kiinnosta niin että niillä saisi kiinnitettyä katsetta. Jos ensi kerralla sitten ihan vapaaistunnassa potretit vaikka...


Kamalan vaikea vastustaa tällaisia täplämassuja. Meillä sitä kutsutaan pippurimassuksi, mutta Mauno hyvin harvoin antaa pusutella massuaan tai edes näyttää sitä. Pah.


Haikea katse kaukaisuuteen...


Penskat kasvavat siis Ausaren kissalassa ja ainakin yksi savumaukulainen siellä odottelee vielä omaa kotiaan. Jos sellaiselle olisi tarvetta, niin yhteyttä kasvattajaan.

Nyt on luuhattu kyläpaikoissa viikon sisään ihan urakalla ja ensi viikko pysytellään ihan vaan omien poikien kanssa kotosalla.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Lisää murusia

Tässä vielä Sokerin murusista otetut yksittäispotretit, kun sain niihin nimitunnistukset.

Vanilja-tyttö.


Tomu-poika.


Kide-poika.


Rae-poika.


Kaneli-tyttö.


Pennuista otettiin myös sivukuvat "näyttelyasennossa", joista jokaisella pennulla oli oma tulkintansa. Noin pikkuisia on vielä hieman vaikea "venyttää", mutta vähän yritettiin saada täpliä näytille vaikka aikamoista kiemurtelua se olikin pennuilla.

Tässä Vanilja-tytön rauhallinen tyylinäyte.


Rae-poika oli kyllä varsinainen persoona, ja ehkä hieman (tai enemmän) rakastuin tähän äänekkääseen vintiöön. Siinä kyllä Sokeri-mamma tarkkaili vieressä tarkkaavaisena, että mitä sille hänen lapselleen oikein tehdään kun niin huudatetaan.


Tuo miukuva naama on vaan niin suloinen.




Onneksi se on poika. Henkilökunta vähän salaisesti haaveilee kolmannesta mausta, mutta jos sellainen joskus tulee, se on tyttö, koska henkilökunta haluaisi joskus nähdä myös yhden pentueen kasvun. Ja sitten itkeä silmät päästään kun ne lähtevät omiin koteihinsa...