lauantai 18. helmikuuta 2017

Taidenukkuja Turakainen

Ei ole hyväksi jumiutua moneksi tunniksi samaan asentoon, vaan on hyvä venytellä välillä. Joskus venytys ja ojennus jää päälle ja uni tulee kesken. 


Aika pitkään oli Maunolla lapa ojossa ja taju kankaalla.


Eppu nuuhkii kainaloa. Hyvät päikkärit. Ja laatikoitakin meillä on. Ei uskaltanut mennä poistamaan ennen kuvaa, olisi voinut asento muuttua. Sillä mennään mitä on annettu.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Solariumissa

Aurinko paistelee satunnaisesti päivisin, mutta illat ovat vielä pitkiä. Onneksi voi ottaa valohoitoa iltaisin ennenkuin päivät pitenevät. Maunolla on oma henkilökohtainen pehmustettu solarium.





Ihmisenä sitä ajattelisi, että on vaikea nukkua naama kohti kirkasta valoa, mutta näköjään tässäkin asiassa kissoilla on ihan omat preferenssinsä. Ei tunnu missään vissiin.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Punaista näkyy

Henkilökunta lähti vielä kerran vierailulle Naukulan pieniä punanuttuja katsomaan, ennenkuin he vaihtavat maisemaan omiin koteihinsa. Perinteisesti oltiin matkassa Triolan tädin kanssa ja sössötystä piisasi. Punaiset olivat kasvaneet kovasti sitten edellisen visiitin neljä viikkoa sitten ja siirtyneet yläkerrasta alakertaan väljemmille vesille. Porukalla yritettiin vähän potrettikuviakin ja sitten sellaista yleistä mellastusta kuvata siinä palluttelun lomassa.

Naukulan itseoikeutettu päämies Sulo oli luonnollisesti paikalla, mutta pentujen viedessä päähuomion Sulo vetäytyi varjoihin päivystämään, mitä nyt muutaman kerran hyppyytti vieraita päästämään herran ulkoilemaan. Sulo taitaa jo hieman odotella menon rauhoittumista ja pentujen poistumista, vaikka kuulemma yhtyykin leikkiin heti kun oman mamman silmä välttää. Eihän sitä nyt sovi paljastaa kakaroiden kanssa leikkivänsä kun pitää olla perheen mies.


Myös Namu-rouva oli entistä enemmän taka-alalla ja antoi vieraiden touhuta pentujen kanssa, eikä hätkähtänyt edes pentujen pienistä piipityksistä kun joutuivat vieraiden tiukkaan haliotteeseen. Namu on ollut omistautuva äiti ja opettaja pennuilleen ja pikkuhiljaa pentujen pitää antaa kokeilla omien tassujen kantavuutta vieraiden kanssa.


Kovasti yritettiin mutta eihän niitä kaikkia viittä samaan kuvaan saatu kun olivat ihan levällään pitkin olohuonetta. Kolmekin samaan kuvaan oli jo aika paljon saavutettu.


Mitenkään ei rohkaistu näitä penskoja esimerkiksi hyppimään ruokapöydälle...


Ja sitten niitä potrettiyrityksiä... jazz hands!


Toinen kurottaa ja toinen vetää kaulan sisään.


Huis hais!


Katse ylöspäin!


Jotain siellä siintää...


Tynnyri oli vallan suosittu kiipeilyyn ja riehumiseen ja joku raukka siellä taustalli yritti nukkuakin.


Tässä on nyt käynyt sellainen pieni tapaturma, että samaan kuvaan (kuten ylläkin) pääsi myös joulupukki, eli melkeinhän tässä syntyi joulukuva vahingossa!


Toisilla on virtaa enemmän kuin toisilla... tasan eivät käy unenlahjat tai ainakaan ajoitus. Virta syttyy ja sammuu ihan sekunneissa.


Ihan olen virkeänä ja chillailen tässä hurmaten vieraita tätejä.



*kops*


Parin-kolmen viikon päästä penskat Noomia lukuunottamatta matkaavat uusiin koteihinsa, joten tämä taisi olla viimeinen visiitti näitä punanuttuja katsomaan. Seuraavaksi sitten odotellaan kuvauskeikkoja Ausaren kissalaan, jossa viehättävä Chandani-neiti on juuri käynyt Turussa tapaamassa erittäin hurmaavaa Sinuhe-herraa.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Tylsät jutut

Me ollaan tylsiä.


Joulukalenterin aikaan joku anonyymi lukija kommentoi, että blogista on tullut tylsä. Jutut on lyhyitä ja tylsiä ja kuvatkin on tylsiä ja aina samanlaisia. (En jaksa käydä tarkistamassa, mutta jotenkin näin se meni.) Kommentoin kommenttia jo silloin, enkä halua mitään draamaa tässä käyntiin pyöräyttää, mutta koska kalikka ns. kalahti niin harkinnan jälkeen ajattelin kirjoittaa asiasta.

Kalikka ei kalahtanut yllätyksestä vaan siitä syystä, että samaa on henkilökunta itsekin pohtinut. Että bloggauksen motivaattorit ovat jo pidemmän aikaa olleet hakusessa. Lopettamistakin on tullut mietittyä.

Me oikeasti eletään tosi tylsää elämää. Pojat ovat tukevasti keski-iässä, henkilökunta samoin eikä täällä oikeasti tapahdu juuri mitään raportoimisen arvoista.

Perinteiseen kissojen tapaan pojat nukkuvat valtaosan vuorokaudesta. Loppuosana syödään, käydään vessassa ja meillä myös kovasti sylitellään. Siitä on ihan tosi vaikea saada loputtomiin juttua ja kuvia aikaiseksi, varsinkin toisistaan erilaisia kuvia. Pojat ovat aika laiskoja leikkimään, kunnon painit nyt otetaan päivittäin ja Mauno myös tykkää juosta, mutta siinä se leikki melkein onkin. Henkilökunnan on vaikea leikittää poikia, koska kuvio on aina sama: Mauno alkaa leikkimään, Eppu ryntää paikalle sarvikuonon tavoin, Mauno siirtyy taka-alalle tarkkailemaan. Eppu leikkii ja kun leikki saavuttaa riehunta-asteen, Maunolle iskee poliisivaihde päälle, ja se käy Epun kimppuun – ja sitten painitaan (ihan ystävällisessä mielessä toki, ei mitään oikeaa aggressiota). Leikittäminen siis loppuu aina lyhyeen.

Kun ikää on pojilla kohta jo 8 ja 9 vuotta, elämä vaan on aika tasaista. Samoja ruokia on syöty vuosikaudet, aina se sama paketti tulee kuukausittain Zooplussasta. Ei olla kohta neljään vuoteen muutettukaan niin nukkupaikat ja vessat ja muut on samat.

Kuvien laatu on parantunut alkuajoista huimasti, kun henkilökunnan kiinnostus, taito ja kalusto ovat kohentuneet, mutta samaa rataa on noussut itsekritiikki (noh, oikeasti ehkä vielä enemmän). Mitä tahansa ei enää haluta julkaista. Ihan varmasti tietynlainen rentous on siinäkin puuhassa hävinnyt.

Vastavuoroisuuden kanssa on myös melko hiljaista. Henkilökunta on aika laiska seuraamaan blogeja (alan kuin alan) nykyään, vain niitä oikeasti ihmistuttujen blogeja tulee seurattua. Ja niinkuin moni muukin, vielä seuraamista huonompi jättämään kommentteja. Kommentteja tulee myös tähän blogiin aika hiljailleen. Siinä on tietysti paikka oravanpyörälle: hiljaista tällä puolella -> hiljaista sillä puolella -> motivaation lasku -> postaukset vähenevät ja niin edelleen.

Blogia on nyt kirjoitettu kohta yhdeksän vuotta, Maunon syntymästä asti. Eppukin on ollut mukana melkein 8 vuotta. Vaikea löytää aiheita, joita ei tänä aikana olisi jo montaan kertaan kaluttu. Uusia jäseniä ei ole porukkaan tullut, mutta onneksi ei vanhoja poistunutkaan. Aina välillä haaveissa on ollut sijoitustyttö porukkaan, mutta vielä ei ole ollut sen aika.

Mihin tästä sitten? Ei tietoa, ei päätöksiä. Ainakaan vielä ei ole mitään suuntaa selvillä, on vain ajatuksia.

Toivotetaan vaan aurinkoista kevättä kaikille vielä mukana oleville lukijoille! Ja hei, ei täällä pakko ole käydä, jos tuntuu huonolta!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Kiertokulkua

Mikähän siinä on, että kun vanha tavara vaihtaa paikkaa, se kiinnostaa heti kissaa? Esimerkiksi meidän peltinen fati, se mistä ei ollut mihinkään joulukuvauksissa, oli jossain vaiheessa suosittu. Sittemmin se on saanut olla ihan itsekseen ikkunalla.

Mitä tapahtui kun se siirrettiin keskelle lattiaa?


No nii-i. Nyt se on koko ajan miehitetty, usein vielä tuplamiehitetty. Henkilökunta nosti fatin alas sen vuoksi, kun rönsylilja on taas venyttänyt rönsyjään alaspäin niin että fatista Eppu ylettyy napsimaan niitä. Tämä tietysti huomattiin keskellä yötä, eli ensiavuksi fati vaan pois. Ja siihen se on nyt jäänyt pariksi päivää, koska on niin suosittu.

Pitää ehkä antaa sen olla keskellä lattiaa ja kun suosio hiipuu, siirtää se takaisin ikkunalle ja tadaa, taas suosio kasvaa? Paitsi että jos niin ajattelee tapahtuvan, tiedätte miten kissojen kanssa käy.

torstai 12. tammikuuta 2017

Lajiesittelyssä egyptiläinen vampyyrilepakko


Egyptiläinen vampyyrilepakko asuu luonnossa Egyptin pyramidien varjossa, mutta viehättävän ulkomuotonsa ja ystävällisen luonteensa vuoksi sitä on jalostettu myös lemmikkieläimeksi. Vampyyrilepakon voi hankkia luotettavalta kasvattajalta.


Lepakko on erittäin ihmisystävällinen ja sietää hyvin käsittelyä. Sillä on kantava naukuva ääni ja se kehrää kuuluvasti. Vampyyrilepakko nukkuu päivisin ja hilluu öisin. Sen suosikkiruokaa ovat katkaravut, lisäksi se pitää erilaisista kana- ja tonnikalaruuista.


Leikkisäluonteinen lepakko nauttii lajitoverin seurasta. Kaverin kanssa kiidetään ja painitaan sekä nukutaan yhdessä. Vaikka vampyyrilepakko on karvapeitteinen, se nauttii lämpimästä ja nukkuu mielellään joko lajitoverin kyljessä tai henkilökunnan sylissä. Lepakko painaa noin seitsemän kiloa.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vilskettä ja vilinää

Henkilökunta kävi viime viikolla toisella katsastelukäynnillä Triolan henkilökunnan kanssa Naukulassa katsomassa pieniä pinkkitassusia. Ja olihan niitä. Edellisestä visiitistä olivat tuplanneet painonsa ja liikkuminen oli siirtynyt pienestä mönkimisestä ihan eri sfääreihin. Nyt mentiin ja mellastettiin, joskin iso osa vierailusta meni kyllä myös unten mailla. Mutta ei sen väliä, me tädit kopeloitiin ja lässyteltiin silti.

Kameralle nämä pikkuiset ovat kyllä varsin haastavia kohteita, kun menoa ja meininkiä piisaa eikä kuvaaja pysy millään perässä. Lisäksi vierailun aikana elinpiiriä laajennettiin saunan puolelle, eikä kuvaajat sentään kontanneet perässä ihan sinne asti, vaikka lähelle kylläkin. Harvemmin tulee kyläillessä maattua kylpyhuoneen kynnyksellä, mutta kun kissat ovat kyseessä niin mikäs siinä...



Tasapaino ei ole ihan vielä niin kohdallaan että nurinpäin olevan vadin päällä pystyisi pitkään seisomaan mutta sehän ei menoa haittaa.



Moppi oli vallan ihmeellinen asia, jota piti tuijotella ja mietiskellä.



Erilaisia pesiä ja petejä piisaa Naukulassa ja tämä huopainen kota vaikutti aika suositulta. Myös Namu-äiti kävi siellä pötköttelemässä.



Toiset nukkuvat avomallin pesässä ja esittelevät niitä kuuluisia pinkkitassujaan.


Ruokaakin oli tarjolla, ravitseva possun jauheliha maistui kahdelle pennulle niin että maiske vaan kävi ja lautaset tyhjenivät huippuvauhtia. Kun kasvutahti on valtava, on sitä ravittava jo muullakin kuin maidolla.


Namu-emä tankkaa samalla pentujen kanssa, onhan silläkin kova ravinnontarve kun pitää viittä villiä pentua imettää ja paimentaa.


Naukulan itseoikeutettu isäntä on Sulo-komistus, joka on niin valtavan komea ettei voi kuin ihailla sen muhkean tiivistä turkkia ja lempeää olemusta. Sulo kunnioitti vieraita esittelemällä täplämassuaan ja vastavuoroisesti vieraat palvelivat Suloa uloskäynnillä kun herra halusi ulkoiluhäkistään sisään tai ulos.


Aikamoista urakkaa jaksaa Naukulan Mamma pyörittää pentujen ja vierastulvan kanssa, näistä pennuista varmaan tulee maailman sosiaaleistetuimmat kissalapset! Kaikilla on jo omat kodit ja Noomi jääkin omaan syntymäkotiinsa Sulon ja Namu-mamman seuraksi.