Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2008.

Lopun alkua...

Kuva
Virallisesti viikko enää, mutta käytännössä puolitoista.

Viimeinen kohtaaminen

Kuva
Tänään oli sitten oletettavasti viimeinen kohtaaminen lapsuudenkodissa - tai siis tokihan kohdataan noutoreissulla siellä, mutta enää ei tarvitse mennä vain katsomaan ja poistua tyhjin käsin. Noutoon on puolitoista viikkoa ja viimeinen viikko menee reissussa, joten enää ei ehdi pelkälle katselureissulle. Mukavasti olenkin päässyt pentuja katsomaan noin kahden viikon välein kolmeviikkoisista asti.

Ikää pennuilla on 10,5 viikkoa ja hulina sen mukainen - ainakin silloin kun ollaan hereillä. Nyt osuimme päiväuniaikaan paikalle. Kaikki olivat kerääntyneet samaan kasaan nojatuoliin peiton alle. Mauno toisena vasemmalta, takanurkassa.







Vähän on vielä uniset silmät.



Haliote sisarusten kesken lämmittää.



Herätyksen jälkeen oli vähän pöljähtänyt olo.



Jokainen pääsi vuorollaan myös poseeraamaan kasvattajan kuviin. Tässä Maunon vuoro.





Vein jo mukanani kopan, jotta se ehtii keräämään tuttuja hajuja mukaan otettavaksi ja on sitten joku paikka, johon voi turvallisesti mennä jos uudessa kodissa alkaa jänskät…

Äärimmäisen klassista

Kuva
Tänään tuli Maukalle hiekkakuorma, kaksi säkkiä äärimmäisen klassista pissahiekkaa. Edullisesti kotiinkuljetettuna, niin ei tarvitse autottoman emännän raahata käsiään rikki (tosin tietysti kasvattaisi ehkä habaa, mutta toisaalta laihdutuskuuri kohdistuisi enimmäkseen kukkaroon).



Samaa hiekkaa käyttää myös Atte ja se tuntui pitävän tuoksut hyvin kurissa. Ja mikrohiekka on käytössä myös Maukalla kasvatuskodissa, joten siirtymän ei pitäisi olla liian suuri. Monethan suosittelevat erilaisia pellettiratkaisuja, mutta en sitten ajatellut lähteä lisäämään siirtostressiä myös pissa-alustan vaihdolla samaan syssyyn. Stressataan sitten ehkä joskus myöhemmin siitä asiasta.

Hiekan kuljetti Amexor.

2-10

Kuva
Kymppi meni jo!

Isipappa

Kuva
Mauno on tänään ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä. Katsotaan mahtuuko vielä mukaan, hiukan tiukoille menee. Jos hyvin käy Maukka poseeraa elokuun alussa Kaapelitehtaalla Helsingissä.

Tässä on Maunon isä Chai-lai Lisimba ("Simba") Hyvinkäällä 7.6.08


Kuva © Heikki Siltala.

3-9

Kuva
Taas vierähti yksi viikko. Nyt alkaa olla jo aika vähissä odotus...

4-8 ja jännä päivä

Kuva
Ensinnäkin, taas rusahti kalenterissa yksi viikko kohti luovutusikää. Tänään pennut täyttivät 8 viikkoa ja enää nelisen viikkoa odoteltavana (en ihan tarkalleen 12 vkoa synttäripäivänä pääse hakemaan, mutta siitä parin päivän päästä)



Ja tänään olikin jännä päivä! Koko konkkaronkka, mammaa myöten, pakattiin koppaan ja huristeltiin lääkäriin tarkastukselle ja ensimmäisille rokotuksille. Koko porukka oli tosi reippaasti kyydissä, vaikka varmasti jännitti kun ensimmäistä kertaa oltiin kodin ulkopuolella. Lääkärille piti tietysti vähän sihistä ja rokotukset pistivät kiljumaan ja sätkimään, mutta niistäkin selvittiin. Kaikki olivat oikein terveitä, vain Maunolla ja velipoika Leijonakuninkaalla on pieni knikki aivan hännänpäässä. Se ei haitanne elämää jatkossa, kun sijoittuu ihan hännän kärkeen. (Ja oli jo tiedossa ennen lääkärireissua.)

Sitten huristeltiinkin takaisin kotiin ja oltiin aika väsy, mutta hiukan jaksoi poseeratakin.

Mauno on vielä sinisilmäinen, vaikka osalla pentueesta silmät alk…

Vessaostoksilla

Kuva
Taas tuli sunnuntai ja aikaa haahuilla tarvikeostoksilla. Tänään mukaan tarttuivat vessa, lapio ja hammastahnaa- ja harja. Vessan kanssa päädyin nyt ainakin tässä ensivaiheessa ihan perusmalliseen muoviseen katolliseen ja luukulliseen, toivottavasti Maukka ottaa sen omakseen. Jos budjetti antaa myöhemmin paremmin myöten niin voi teetättää jonkun hienomman, paremmin sisustukseen sopivan laitoksen.



Sijoitin sen nyt olohuoneen tarpeettomaan nurkkaan, katsotaan onko se käytössä sitten sopiva paikka. Eteen pitää vain hankkia joku matto keräämään tassuista irtohiekat. Sijoitusvaihtoehtoja ovat myös eteinen (kapea ja siten ahtaampi) ja kylppäri (ovea pitäisi pitää aina auki ja sen lisäksi kostuvat irtohiekat muuttuvat helposti savilietteeksi ja suttaavat lattian, ne on kuitenkin helpompi imuroida kuivana lattialta pois).