Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Helteistä laiskuutta

Kuva
Ei ole paljon leikkiä irronnut täällä. Helteet laiskottavat niin että päiväunia nukutaan aamusta iltaan, sitten pieni sporttivartti ja taas vie uni.


Eppu näyttää mallia miten leikitään. Hädin tuskin tassu jaksaa napata nahkaruoskan, jos se sattuu nappausetäisyydelle lennähtämään. Ei voisi riehuminen paljoa vähempää kiinnostaa.


Tänään viileä tuuli toi sen verran muutosta, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan molemmat – erikseen – nukkuivat erkkerin ikkunalla lammastaljalla fatissa. Yhteisnukkumista on nähty kesän aikana todella vähän. Nyt on parempi pitää pientä etäisyyttä.

Mutta halutaanko meillä viilentyä? Ei. Ei tarvitse tulla kostean pyyhkeen kanssa yrittämään mitään, hyi olkoon. Hämmentävää kyllä, myös hakeutumista aurinkoon on ilmennyt. Niin auringonläikkiin kuin aurinkoiselle parvekkeelle. Mutta myös tuulettimen läheisyydessä on viihdytty. Ei noita epyktiläisiä ja niiden aivoituksia ymmärrä ihminen. Varmaan sama toisinpäin.

Kaksi!

Kuva
Tänään meidän pieni pippurityttö Lyyra täyttää kokonaista kaksi vuotta! (Ja korjataan: helle pehmensi henkilökunnan pään ja synttärit oli jo torstaina eli 26.7.)


Meillähän Lyyra on asunut vasta vajaan vuoden, aikalaill 8,5 kuukautta nyt, sillä Lyyra muutti meille marraskuun puolivälissä Maunon jättämää aukkoa paikkaamaan.

Lyyra on päättänyt viettää syntymäpäiväänsä (ainakin tähän asti) syöden (kanaa), pötkötellen sekä leikkien Herra Kärmeksen kanssa. Eppu-sedän kanssa on myös hieman kyhnätty kylki kyljessä, mutta ei sitä niin kovasti tohdi näillä keleillä.







Kesä meillä on kulunut niinkuin varmaan muillakin: hikoillen. Kuumaa on piisannut, mutta erityisesti Lyyra on ollut varsinainen aurinkotyttö, kaikesta tästä lämmöstä huolimatta se on ajoittain hakeutunut auringonläikkiin. Viilennyspyyhkeet ja muut ovat olleet kauhistuksia, joten henkilökunta on todennut että jos neiti haluaa kuumaa niin neiti saa mennä aurinkoon halutessaan. Läähätykseen asti ei ole kuitenkaan menty, joten kaipa nuo…

Haastaja tortulle

Kuva
Ihan ykskaks yllättäen ilmestyi haastaja runebergintortulle – muistatte varmaankin tuon "nyrkillätapettavan" paholaisen (nyt ei edes puhuta siitä pelottavasta h-asiasta...). Jotain, joka haisi niin pahalle, että veti ihan silmät viiruun ja nokan suipoksi.



Mikä mikä mikä voi olla tuo kamala asia?


En tiedä, mutta tapan!



Ihan lähelle en uskalla tulla, mutta niin paljon huidon kuin tassuista lähtee ja ulottuu.



Tämän shown tarjosi Marianne-jäätelöpuikko ja erityisesti sen piparminttukuorrutus. Jäätelöä ei vahingoitettu kuvauksissa, ennenkuin henkilökunta malttoi syödä sen. Himppasen hankalaa oli kyllä kuvata jäätelö toisessa ja tuhat kiloa painava järkkäri toisessa kädessä kun vielä naurattikin.

Teknisiä haasteita

Kuva
Kyllä me täällä ollaan, vaikkakin hiljaa. Tässä on nimittäin ollut pieniä haasteita blogielämässä. Henkilökunnan kompuutteri sanoi nou yksi kaunis ilta ja siitähän sitten soppa syntyi. Uusi kompuutteri piti tietysti hankkia, mutta siihen piti hankkia myös uusia ohjelmia ja kaikki on ollut vähän hankalaa viimeiset viikot. Ja tulee vielä olemaankin hetken aikaa, luultavasti. Jahka nyt henkilökunta ehtisi viritellä.


Mitään muuta hätää ei olekaan ollut. Lyyra on osoittautunut huolestuttavan innokkaaksi kärpästenmetsästäjäksi, se ei annan periksi ennenkuin kärpänen on napattu ja suussa, ja valitettavasti ei näytä tekevän eroa erilaisten lentävien pörrinkäisten kesken, eli henkilökunta on muutamia amppareita/mehiläisiä autellut pihalle.

Meille tuli myös isompi lentävä vieras parvekeverkosta sisään, henkilökunnan tunnistuksen mukaan satakieli, ja siitähän hässäkkä syntyi. Satanen selvisi kuitenkin henkilökunnan kenkälaatikkopyydystyksen avulla ehjänä ulos, mitään ei hajonnut eikä kukaan kakk…

Mökillä

Kuva
Lyyralla on mökki. Melkein kuin punainen tupa ja perunamaa. Mökissä on myös melkein harjakatto. Mutta vain melkein. Lyyraa vähän huolestuttaa, kun mökki on vain melkein.


Räystäisiin on ihana kihnuttaa itseään.



Joku sammutti valot.


Ei sittenkään. Valoa näkyvissä.


Lyyra ei ole mitenkään erityisen innokas laatikko-kissa. Kyllähän se välillä menee laatikkoon, erityisesti pieneen harmaaseen huopaiseen, mutta ei se mikään sellainen ole, että ihan pakko olisi laatikossa tönöttää. Kivempaa on tämmöiset ylösalaisin olevat, joihin voi puikahtaa alle ja sieltä sitten syöksähdellä vaikkapa ohikulkevan Epun kimppuun. Paljon hauskempaa liikunnalliselle nuorelle neidille, kuin laatikossa pönöttäminen – joka taas on enemmän Epun mieleen.

Melkein vappua

Kuva
Tämän lähemmäksi ei vappukuvia päästy. Että ei sitten sen enempää toivotella vappuja, edes näin jälkikäteen.

Unisexiä vessatiloihin

Kuva
Nyt kun meillä on molempia sukupuolia vessatiloja käyttämässä, oli tarpeen merkitä, että on varmasti kaikilla tiedossa, että sama tila käy kaikille. Henkilökunta näki joku aika sitten kuvan internetsin syövereissä ja sai vihdoin ryhdyttyä tuumasta toimeen ja askarreltua meillekin opastetarrat.

Lyyra ensin kurkkaili sisään, että onko tämä nyt siis se sama naistenhuone, mikä ennenkin oli vai onko jotain muitakin muutoksia tapahtunut?


Ulostullessa hieman epäilytti miksi paparazzi on paikalla.



Onko niitä enemmänkin vai vain tuo yksi ja ikuinen?


Ja sitten pesutoimenpiteet.


Eppu ei miehekkääseen tapaansa huomannut mitään erikoista, sama luukku mistä on jo viisi vuotta kulkenut, mitäs tässä, sisään vaan.

Lyyran Lankamaailma

Kuva
Klassikko: kissa ja lankakerä. Mutta ei niin turvallinen yhdistelmä kuitenkaan, jos puhutaan perinteisestä villalangasta. Kiinnostava kyllä, kissasta, mutta ei suositeltava. Mutta mitä, jos kissa kuitenkin haluaa osallistua käsitöihin, niinkuin useimmiten tekee.


Tadaa, kerä trikookudetta. Tätä ei purra (ihan heti ainakaan) poikki eikä mene suolistoon.


Henkilökunta otti työn alle käsityön trikookuteesta ja sitä kohtaan osoitettiin normaali määrä huomiota, eli oltiin koko ajan härkkimässä ja kuderulla lähti kulkemaan milloin minnekin. Ei auttanut muuta kuin hakea pikkulikalle oma kerä, onneksi oli kaapissa vapaana muutama muu väri kuin mitä oli työn alla.


Sillä onkin nyt leikitty ahkerasti, vaikka henkilökunnan käsityö tuli jo valmiiksi. Kerää kuljetellaan, haukkaillaan ja tietysti takajalkatömpsytellään.


Väsy lapsen leikkiessä.

Viimeinen matka

Kuva
Tänään annoin Maunon mennä. Annoin pienen solisevan metsäpuron viedä tuhkat matkassaan. Linnut lauloivat ja kohta metsä on täynnä valkovuokkoja. 
Kuten jo Maunon kuoltua kerroinkin, en tiennyt mitä tehdä tuhkalle. Annoin asian olla, välillä se oli enemmän mielessä, välillä vähemmän. Mietin hautaamista, uurnaa, korua, merta. Mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Kerrostalon piha, joku paikka metsässä, kippo hyllyssä, meri ≠ kissa (ja minä). Sain myös sydäntä lämmittävän tarjouksen saattaa Mauno takaisin syntymäkotinsä pihaan. Siitä iso kiitos.
Pari viikkoa sitten olisi ollut Maunon kymmenes syntymäpäivä. Siinä kohtaa alkoi tuntua painetta ratkaista asia. Ajatuksista vahvimmalta tuntui metsäinen puro ja sopiva sellainen löytyi aiemmalla metsäretkellä. Näin keväällä purot solisevat vahvimmillaan ja oli hyvä aika päästää irti. Kevään myötä elämä herää, vaikka sydän on edelleen rikki ja kyyneleet herkässä.
Elämä jatkuu ja Mauno kulkee ikuisesti sydämissämme.

Jono

Kuva
Tällä kertaa ei ollut ämpäreitä jaossa, vaan ulkona ilmeisesti jotain mielenkiintoista kun katse on kohti parvekkeen ovea.


Lyyran keskittyminen herpaantui.


Ei jaksais jonottaa. Eiks lasten pitäis päästä jonon ohi?


Henkilökunta ei uskaltanut kaivaa oikeaa kameraa esiin, ettei herkkä tunnelma olisi häiriintynyt. Siispä kännyllä vastavaloon. Lyyra on sen verran etualalla, että näyttää ihan Epun kokoiselta, mutta ei se kyllä ole. Kaksi kiloa on kuitenkin eroa ja korkeudessakin senttejä.

Tuo ryijypohja on muuten kissojen mielestä aivan mahtava leikkialusta. Sinne möyritään alle, sitten toinen hyökkää päälle, sinne jemmataan leluja ja sitten niitä metsästetään. Se liukuu hienosti lattialla kun sen päälle juoksee. Sinne voi myös nukahtaa kun aurinko oikein sopivasti paistaa ja lämmittää. Ilmava käärö.

Hurja-Harja

Kuva
Muistatte ehkä Pahan Harjan, joka hyökkäsi viattoman pikkukissan päälle (ihan melkein itsestään, ehkä hieman tassulla autettuna...)? Onko aika auttanut ja harja muuttunut ystäväksi?

Miltäpä näyttää?


Harja on asustellut vaatekaapissa ja ulkoillut vain valitusti ja nyt taas pääsiäisen aikaan henkilökunnan viikkaillessa puhdasta pyykkiä kaappiin tuli näytille. Reaktio? Ensin suhinat, sitten tappo.

Oikealla tassulla (huomaa selkäkarvat!):


Vasemmalla tassulla:


Molemmilla tassuilla:


Parasta venyttää jalat pitkiksi, ihan varmasti se haluaa massua rapsutella!


Harjaa hakattiin pitkään ja tarmokkaasti. Melko lähelle sitä uskallettiin tulla hakkaamaan, kun henkilökunta piti siitä kiinni, niin ettei se päässyt pomppimaan kimppuun.


Siinä se makaa, yrittää esittää ettei ole tehnyt mitään ja on ihan kiltti harja. Ei ole. Paha on. Paheksun.


Eppu taas ei mitenkään ymmärrä mikä vika harjassa on, päinvastoin sillä saa ihanaa silittelyä. Lyyra ei kyllä oikein tunnu tykkään harjaamisesta toisellakaan harja…

Virpuli varpuli

Kuva
Mmmmm, erinomainen bukee, kevät 2018, aurinkoiselta etelänpuoleiselta ojanpientareelta...


Ovikello soi muutamaan kertaan viime sunnuntaina ja henkilökunta vaihtoi risuja suklaaseen. Karvaisten mielestä oikein oiva vaihtokauppa.

Oi kissalelujen jumalatar, anna meille – minulle – iso kimppu huiskia...


Ta-daa!


Pikkulikka jotain hosuu, mutta en jaksa hötkyillä. Nää on niin nähty. Hetken ne on tossa ja sit ne johonkin korkealle häviää.


Ja sit olis vielä terveiset niille kääpiöille, jotka ovikelloa rimputti. Hymyilen teille kauniin pääsiäishymyn. Ei tarvii tulla ennen ens vuotta.


Meillä kävi kyllä ihan todella hienoja noitia sunnuntaina. Kaikki olivat valmistautuneet, kysyttiin saako virpoa, lausuttiin lorut ja jokainen antoi hienon koristellun oksan ja kiitokset palkasta. Ei mitään niitä lieveilmiöitä, mistä paljon puhutaan, että isot lapset tulevat puskasta riivityn koristelemattoman oksan kanssa ja sanovat "anna rahaa". Eikä kukaan tullut ennen kymmentä. Phuuh.

50 harmaan sävyä: Nahkaa ja höyheniä

Kuva
Henkilökunta osui ostamaan hitin: huiskalelu, jossa kuminauhan päässä on höyheniä ja nahkasuikaleita. Lelun on ehkä parasta ikinä Lyyran mielestä, tai ainakin vähintään yhtä hyvä kuin karvapallo. Ei. Parempi.



Tämän lelun perässä hyppiessään Lyyra vetää itsensä niin piippuun että puuskuttaa. Loikkia ja ilmavoltteja parhaimmillaan reilusti yli metrin korkeuteen. Välillä henkilökuntaa pelottaa, että loikka päätyy johonkin muualle kuin piti, ja näin toki on käynytkin, onneksi vain pahvilaatikoihin ja muihin ei-niin-vaarallisiin kohteisiin. Loikista ei valitettavasti ole kuvia, siihen tarvittaisiin vähintään yksi leikitysassistentti.



Aina ei leikin hulinassa muista näyttää fiksulta, mutta mitäs siitä! Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn, sanovat.


Ai ei sais syödä höyheniä vai? Miksi? Menee rikki? Kaupasta saa uusia, eikö?

Nih, siellä se on, jäähyllä. Vaihdettiin kyllä jäähypaikka ihan kaapin oven taakse, kun eihän se mikään jäähy ole, jos sen näkee.


Sitten kun vielä henkilökunta muistaisi m…