Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Pieni poika etsii omaa kotia

Kuva
Muuttuneiden kasvatussuunnitelmien vuoksi nyt on käynyt niin, että pieni Zuma-maukunen etsii uutta omaa loppuiän kotia. Zuma on puolivuotias reipas nuorukainen, jolle olisi hyvä päästä joko ainoaksi kissaksi tai sitten nuoren paini/leikkihenkisen toisen kissan kaveriksi. Hiljaiset hissukat eivät tämän nuoren jantterin kanssa pärjää, joten olisi hyvä jos olisi aktiviteettia tarjolla joko ihmisiltä tai kaverilta. Zuma luovutetaan leikattuna.

Zumaa voi kysellä osoitteesta info@iltavilli.fi.





Klassikko on syntynyt

Kuva
Kaikki maailman ihmiset ovat varmaan joskus nähneet kuvan kissasta ja raadellusta vessapaperirullasta. Tai itse rullan livenä. Vessa- tai talouspaperia. Vaikka kuvia on nähty, meillä ei ole koskaan ollut sellaista. Ikinä. Paitsi nyt.



Luonnollisesti tästä taideteoksesta on vastuussa touhutyttömme Lyyra. Vessasa paperi ei ole kiinnostanut, mutta yhtenä yönä oksuja lattialta siivottuaan henkilökunta jätti rullan olohuoneen sohvapöydälle. Siitä Lyyra sen sitten nappasi ja alkoi työstämään. Koska työ oli hyvin aloitettu, ei henkilökunta ole välittänyt takavarikoida rullaa, vaan antanut neidin touhuta sen kanssa haluamansa ajan. Tämän nimenomaisen rullan kanssa painiminen on siis katsottu sallituksi ja jopa suositeltavaksi aktiivisuudenpurkamisajanvietteeksi.

Jaa että tämä viaton luontokappale olisi vastuussa moisesta tuhotyöstä?



Todistettavaksi juurikin niin.







Lyyralla on paha tapa lopettaa touhunsa ja lähteä tulemaan henkilökuntaa kohti heti kun henkilökunta ottaa kameran käteen. Niinpä tä…

Helteistä laiskuutta

Kuva
Ei ole paljon leikkiä irronnut täällä. Helteet laiskottavat niin että päiväunia nukutaan aamusta iltaan, sitten pieni sporttivartti ja taas vie uni.


Eppu näyttää mallia miten leikitään. Hädin tuskin tassu jaksaa napata nahkaruoskan, jos se sattuu nappausetäisyydelle lennähtämään. Ei voisi riehuminen paljoa vähempää kiinnostaa.


Tänään viileä tuuli toi sen verran muutosta, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan molemmat – erikseen – nukkuivat erkkerin ikkunalla lammastaljalla fatissa. Yhteisnukkumista on nähty kesän aikana todella vähän. Nyt on parempi pitää pientä etäisyyttä.

Mutta halutaanko meillä viilentyä? Ei. Ei tarvitse tulla kostean pyyhkeen kanssa yrittämään mitään, hyi olkoon. Hämmentävää kyllä, myös hakeutumista aurinkoon on ilmennyt. Niin auringonläikkiin kuin aurinkoiselle parvekkeelle. Mutta myös tuulettimen läheisyydessä on viihdytty. Ei noita epyktiläisiä ja niiden aivoituksia ymmärrä ihminen. Varmaan sama toisinpäin.