Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2010.

Pieniä vieraita

Kuva
Henkilökunta on viettänyt tämän viikon talvilomaa ja lomailuun yleensä kuuluvat lapsivierailut. Henkilökunta tilasi yhden kappaleen veljenlapsia yhdeksi päiväksi, mutta aina ei saa mitä tilaa ja tuloksena oli kaksi lasta kahdeksi päiväksi, tosin erikseen, eli yksi lapsi / yksi päivä.

Eilen vierailulla oli Oskari, 5 vee, joka sai pojat villiksi sulkaleikeillä.

Tänään vieraana oli Siiri, 3 vee, joka otti poikien kanssa hieman rauhallisemmin. Poikien rallitus oli Siirin mielestä "jännittävää", eli hieman pelottavaa. Pojat kuitenkin haistelivat vierasta kiltisti ja Eppu antoi jopa silittää.


Siirille kaivettiin laatikollinen henkilökunnalta löytyviä leluja, josta pojat innostuivatkin. Ihana muovilaatikko tuli taas esille!


Molemmat pojat käyttäytyvät vieraiden kanssa tyypilliseen mau-tapaan. Suoraa kontaktia, varsinkaan fyysistä, ei juuri oteta, mutta tapahtumien keskipisteessä hengaillaan coolisti. Pois ei voi lähteä, vaikka rauhallisempaa muualla olisikin.

Herra Allegro

Kuva
Maunon allergiatestin tulokset ovat vihdoin tulleet. Niissä on sekä hyviä, että huonoja uutisia.

Ensinnäkin hyvää on tietysti se, että reaktioita löytyi, eli ihan hukassa ei enää olla. Hyvää on myös se, että lihat eivät olleet allergisoivien listalla eli possua, lammasta, nautaa, kanaa jne, saa edelleen syödä ja ne varmaan tulevat vielä lisääntymäänkin eli yritämme siirtyä lihaisampaan ruokavalioon Maunon kohdalla - Eppuhan onkin jo lihamiehiä.

Huonommat uutiset sitten tuli positiivisten listalta, se on teollisten ruokien osalta aika hankala.

Allergisoivat aineet olivat soija (5 asteikolla 0-5), kananmuna (3), riisi (1), maissi (1) ja lohi (1). Näistä monet esiintyvät valmisruuissa, erityisesti riisiä on melkein kaikessa. Henkilökunta selasi juuri esimerkiksi Zooplussan valikoiman raksuista, eikä löytänyt yhtään ainoaa raksulajia, jossa ei jotain näistä olisi. Raksuja meillä ei hirveästi syödä, mutta koska Mauno ei myöskään ole ollut kova syömään lihaa, on raksujakin annettu, jotta hampa…

PR-miäs Turkkuses

Kuva
Pitkä viikonloppu alkoi perjantaiaamuna, kun Eppu lähti henkilökunnan mukana töihin. Työpäivä sujui jo rutiinilla vaikka lasikoppiin sulkeminen välillä ärsyttikin ja yritys toimistoon tutustumiseen oli kova.

Toimistolta suikkasimme junaan, ja junamatkakin meni jo rutiinilla henkilökunnan sylissä maisemia katsellen ja pieniä torkkuja ottaen.

Köröttely peräkärryssä asemalta hotelliin kirvoitti pientä huutelua, mutta onneksi matka ei ollut kovin pitkä. Henkilökunta nakkasi vain Epun sisään huoneeseen ja lähti melkein saman tien hakemaan evästä itselleen ja hiekkaa Epulle.

Eppu testasi heti huoneen lattian. Toimii.


Uusi isompi matkatoiletti pääsi tositoimiin, nukkumakippoilun sijaan. Henkilökunta meni halpaan ja osti kaupasta hiekkaa, jota lohdullisesti mainostettiin kevyeksi. No sitä se olikin, mutta myös pinkkiä ja hajustettua. Hyyh. Toisaalta, hotellin 70-lukuhenkinen ruskea sisustus ehkä ei siitä kalvennut.


Lauantaina naapurimökissä majaili toinen Iltavilli, D-pentueen Tappy, hopeatäplikäs…

Kassi-Mauno

Kuva
Oi onnea ja autuutta kun henkilökunta tuli sunnuntaina Ikeasta uuden kassin kanssa. Ihana rapiseva piilopaikka, josta voi vaania ja jossa voi toisinaan ottaa myös unoset.


Aamulla täällä oli hirveä ryske ja rapina. Jompikumpi, luultavasti Eppu, oli lähtenyt juoksuun kassi perässään ja siitä sitten syntyi kiva härdelli. Molemmilla hännät puuhkana ja vähän sellainen "ohhoh, pääsipä tapahtumaan taas" -ilme.

Vessaunia

Kuva
Epun uusi isompi matkavessa on saavuttanut suuren suosion unikippona, nyt kun sitä ei varsinaisessa tarkoituksessaan ole vielä käytetty. Pohjalla on pehmeä fleecepeite ja molemmat pojat ovat tykänneet kölliä lootassa. Jopa Maunokin, joka yleensä nukkuu pääosin ylhäällä kirjahyllyn päällä omassa kopassaan.


Kahta kippoon ei yhtä aikaa mahdu, joten toinen joutuu jäämään ulos. Lähellä voi kuitenkin olla, vaikkei ihan kosketuksissa.


Ja kengurumieskin on taas paikalla.


Ei meillä normaalisti ole kopat aina esillä, mutta nyt ollaan lähdössä Epun kanssa reissuun ja kassi on syytä ottaa ajoissa esiin, koska se on Pelottava (sitä ei edes pistetty kaappiin Maunon viimeviikkoisen lekurireissun jälkeen).

Ludde-lammas

Kuva
Henkilökunta nappasi Ikea-keikalla uhkarohkeasti riskin ottaen mukaan Ludde-lampaantaljan. Meillähän on jo yksi sellainen, lyhytkarvainen harmaa, ikkunalla Maunon persuuksien lämmittimenä kun hän tiirailee puluja. Eppu on sitä käynyt välillä raastamassa, mutta pysynyt kohtuullisen hyvin ruodussa.

Pastilli-tuoli on poikien lempparipaikkoja, mutta ilman päällistä "hieman" sähköinen. Siinä on pidetty poikien kankaisia peittoja, mutta ne ovat aika liukkaita ja menevät heti myttyyn. Taljassa on hyvänä puolena se, että sen kääntöpuoli on nahkaa, joka ei luista.

Talja tuoliin ja ensimmäisenä Eppu ryntäsi paikalle ja kävi riipimään sitä. Henkilökunta hieman neuvotteli asiasta ja Maunokin laskeutui pesästään kirjahyllyn päältä tutkailemaan mistä on kyse.


Hmm, vaatii selvästi tarkempaa tutkimusta.


Ja eikun pötkölleen.


Mauno totesi, että vallan mainio ja pehmeä pesä ja otti heti useamman tunnin päivätorkut. Selkeästi heti erittäin kovaan suosioon.


Ihan hirveästi Eppu ei ole taljaa riipinyt,…

Kevät toi, kevät toi, maukunan...

Kuva
Mauno on todellakin herännyt kevääseen. Äänenvoimakkuus on noussut usealla desibelillä ja ääninäytteitä annetaan tiheään tahtiin, erityisesti aamuisin ja nimenomaan ennen kellonsoittoa. Muutenkin herra koettelee sekä henkilökunnan että välillä myös Epun hermoja hyperaktiivisuudellaan. Koko ajan pitää olla rämppäämässä jotain.

Selkeästi osa huutelusta kohdistuu ulkoilmaan. Pitäisi siis päästä ulos. Vielä ei olla käyty edes kokeilemassa, mutta sinne tekisi mieli. No, odotellaan kuitenkin pihan kuivumista ja aurinkoisempia päiviä.

Jos ei pääse ulos jahtaamaan puluja, pitää samaa hommaa harrastaa sisällä.


Eppukin on keksinyt uuden aamuhuvin. Henkilökunnan nenän täppäilyn tassulla. Ennen kellonsoittoa toki.

Huoh. Kuka veisi kevään pois?

Eppu on Ykkönen

Kuva
Tasan vuosi sitten syntyi Iltavillin kissalaan E-pentue, jossa oli viisi pentua. Pitihän niitä sitten käydä katsomassa ja kaikki tietävät miten siinä katsomisessa käy. Maunon kaverille oli paikka auki ja kaverihan sieltä tuli, paras mahdollinen.

Eppu täyttää tänään yhden vuoden ja päivääkään ei vaihdettaisi pois (paitsi Mauno ne pari päivää kun Eppu on ollut vetskulla rauhoitettuna ja tullut kotiin pahalta haisevana). Eppu on loksahtanut porukkaan ja kaikkien sydämiin rennolla ja sydämellisellä olemuksellaan ja omilla höpsöyksillään. Iso poika ja suuri sydän.

Me lähetämme synttärionnittelut sisaruksille Ennalle, Nelsonille, Emirille ja Eshelle kauas Italiaan. Ja kiitokset hienosta elämänalusta kasvattivanhemmille Elinalle, Pyrylle ja Cleo-mammalle sekä Funky-tädille, sekä tietysti kasvattajille Päiville ja Samulle.

Syntymäpäivän kunniaksi Eppu sai herkkuaterian. Kengurupihvin. Oli maittoisaa ja puolikas odottaa vielä iltapalaksi.



Ja psst, ollaan unohdettu mainita: Iltavillillä on uudistet…

Ulkopelko

Kuva
Henkilökunta teki Epun mielestä epäilyttävän teon ja tuli yksi päivä kotiin kummallisen vihreän nahkahärpäkkeen kanssa. Eikä pelkästään tuonut sitä kotiin, vaan pisti sen Epun päälle.

Valjaat! Se tarkoittanee ulkoilua? Ei hyvä juttu.


Eppu pakeni ikkunalle katsomaan ulos ja totesi, että tuonne en ainakaan mene.


Maunolla taas ei ollut mitään valjaita vastaan, päinvastoin, niillä oli kiva leikkiä ja erityisesti pureskella päitä. Sen lisäksi valjaissa ei ole mitään pahaa - ne tarkoittavat ulkoilua, joka on ihan superkivaa.


Henkilökunta ei aseta kovia toiveita Epun ulkoilulle, sillä se inhoaa kaikkea, mihin liittyy omasta kodista ulos meno. Kassissa tai ilman. Oven takana on pelottava maailma, mutta Eppu ei ymmärrä sitä, että kun se pääsee jännityskynnyksen yli, kaikki on ok ja kivaa. Niin aina reissussakin. Lähtö on kamalaa, mutta perillä onkin sitten oikeastaan ihan kivaa ja Eppu on ihan relana.

Vaikka ulkoilu ei Epulle maistuisikaan, on valjaat ihan hyvä olla olemassa sillekin omat. Henkilö…

Katso kenguru loikkaa!

Kuva
Tässä vielä sivukuva aiemmin esitellystä Epun kahden kerroksen asennosta.


On se aika kenguru.

Rankka päivä

Kuva
Maaliskuu on tullut ja pojat vetävät aamuisin aikamoista rallia ennen kellonsoittoa. Henkilökunnasta on hyvä ottaa pomppu matkalla yli ja ympäri.

Sen jälkeen saakin sitten pientä purtavaa ja voi siirtyä seuraavaan aamujumpan osioon. Sänkypainia. Epun pitää päästä aina peiton alle pedatessa ja sieltä on hyvä väijyä Maunoa. Sen jälkeen voidaankin siirtyä sängyn päälle painimaan, kunnes henkilökunta on valmis lähtemään ja on aika saada heippanaksut.

Tänä aamuna oli hyvä valo ja henkilökunta otti pienen aikalisän ottaakseen muutaman kuvan tästä aamun painihetkestä.



Ai mitenniin ollaan pöllöjä? Ite oot.





Tänään olikin sitten vähän erilaisempi päivä, sillä aamujumpan jälkeen Mauno lähti henkilökunnan mukaan töihin. Mauno ei tällä kertaa oikein viihtynyt, huuteli yksin lasikoppiin jäädessään ja sen ajan mitä henkilökunta oli paikalla (suurimman osan päivästä, toim huom), se tunki syliin puskemaan, kehräämään, leipomaan ja köllimään. Ja käveli läppärin näppiksen yli ehkä tuhat kertaa ja lähetti te…

Asento - lepo

Kuva
Asentoihme Eppu osaa hyödyntää maaston muodot lepoasennoissaan.

Erilaisessa näytelmässä

Kuva
Henkilökunta kävi eilen tutustumassa erilaiseen näytelmään, CFA-näyttelyyn Helsingissä Vuosaaressa. Omia poikia ei ollut mukana, sillä Maunohan ei näyttele ja Eppua ei ole CFA:han rekisteröity, ja sillä on joka tapauksessa kyseisessä järjestössä hylkäävä virhe, knikki (Fifé-näyttelyissä se ei kastraateilla haittaa).

Näyttelyssä oli paikalla myös Epun Enna-sisko, isomummo Kiija sekä Emir-veli. Siskolle ja isomummolle vietiin tuliaisiksi henkilökunnan ompelemat pesät. Enska oli heti kärppänä tervehtimässä.


Uudet pesät menivät heti käyttöön ja Enna valtasi omansa saman tien.


Myös Kiijalle kelpasi köllöttelypaikka.


CFA-näyttelyn kulku on hieman erilainen kuin Suomessa yleisemmän Fifé-näyttelyn. Kaikki kissat käyvät kaikilla tuomareilla ja yhteistä loppupaneelia ei ole, vaan jokainen tuomari vetää oman finaalin. Kaikki rodut kilpailevat finaalissa toisiaan vastaan, vain sarjat (aikuiset, kastraatit, pennut) ovat erikseen, myös eri sukupuolet ovat samassa. Jokaisella tuomarilla on omanvärisens…

Pesänrakennus Oy

Kuva
Henkilökunta on perustanut tehtaan ja huristellut pesiä oikein urakalla.


Huomenna Helsingissä CFA:n näyttelyssä Vuosaaressa esiintyvät Enna-sisko ja Kiija-isomummo saavat omansa.