Ruokaa kotiintoimituksella, osa 2

Alkuvuodesta kirjoittelin, miten viime vuoden marraskuussa Zooplussalle tehty tilaus sai jäädä viimeiseksi. Hermo meni toimitussekoiluihin. Korvaajaksi yritetty Bitibakaan ei oikein onnistunut toimituksessa.


Koska kevään aikana kuului kaikenlaista vakuuttelua, että toimitusongelmat on selätetty ja DPD:n kuljetukset kulkevat taas ja jotkut, kuten Triolan Taru, kertoivat onnistuneista toimituksista, päätti henkilökunta ottaa testiin Zooplussan toimituksen ja tilasi oikein muhkean laatikollisen ruokaa.


Mitä veikkaatte miten kävi? No, niinpä tietysti, että kun sähköpostiin kilahti ilmoitus että paketti oli lähtenyt matkaan, oli siinä maininta "olemme vaihtaneet kuljettajaa ja paketti toimitetaan DHL:n kuljettamana", joka tarkoittaa täällä Suomessa sitä Postia. Eli se niistä onnistuneista DPD-kuljetuksista.

Onneksi henkilökunta tekee paljon etätöitä ja paketti sattui tulemaan juuri sellaisena päivänä, että saatiin paketti kotiin. Posti kun ei ilmoittele koska tulee eikä anna valita kuljetusaikaa. Se on kertayritys ja sitten menee noudettavaksi. Tämä toimintatapa vaan ei ole meille vaihtoehto, koska autoa ei ole.


Näin ollen Zooplus jäi todellakin viimeiseksi vaihtoehdoksi toistaiseksi, kunnes oikeasti pystyvät takaamaan lukkoonlyötynä toimittajan tai Posti kehittää toimintaansa niin että ilmoittavat ja ottavat valtakirjoja. Zooplussalle kun asiasta reklamoin, sain vastauksen, että ymmärtävät ongelman ja ovat jatkossa tuomassa kuljetusvaihtoehtoihin kotiintoimituksen riippumatta kuljettajasta. Mistä vetoa, että tämä valittava vaihtoehto on Postin maksullinen kotiinkuljetus (noin kympin per laaki)?

Tällä kertaa kissat saivat laatikkonsa, ruokia tuli satsi, mutta ei me kyllä edelleenkään uskalleta Zooplussalta tilta.

Kommentit

  1. Sä et voi edes tajuta, kuinka paljon muo harmittaa (lausutaan silleen, kun se veellä alkava ruma sana) teidän puolesta ! Mä aloin olemaan jo aika vaikuttunut siitä, että homma oli niillä hanskassa, mutta eipä ollut, ei.
    Hitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän tämä sinun vastuullasi mitenkään ollut, pitkätukkaa vaan taas kusetettiin ja lupailtiin liikaa. Mutta onneksi sattui aikataulut yhteen.

      Poista
  2. Kummallista! Itse olen tilannut jo useamman vuoden ko. firmasta eikä koskaan ole ollut ongelmia. Tilaan aina yli 50 € satsin ja maksan yhden euron kotiin kuljetuksesta. Yhtä hyvin on toiminut Hesassa ja nykyään Hangossa. Täällä Postnordin kuljettaja roudaa paketin meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli yleensä noin 150 euron tilausmäärä kerralla, joten paketti on iso eikä sitä ihan tuosta vaan kuskata postista, ja se euro on maksettu ihan kiltisti että saataisiin paketti DPD:llä kotiin asti. Vaan ei. Sain jonkun selityksen että tilaamani ruuat ovat jossain sellaisessa varastossa, josta on vain DHL:n kuljetus, eli ilmeisesti merkitystä on myös sillä mitä tilaa. Mutta voisivat jotenkin ilmoittaa, että Miamorit ei kulje DPD:llä...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo, ei voida kyllä suositella mitenkään päin.

      Poista
  4. Onneksi "maalla" (Isoon kirkoon ulkopuolella) tuo postin toimitus pelittää. Eivät tokikaan ilmoittele etukäteen, mutta Postin sivuilta on helppo seurata minä päivänä tulee perille ja järkätä se etäpäiväksi. Ja jollei etäpäivä onnaan, niin tutut kuskit tietävät minne paketin voi jättää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutut kuskit lienevät pienempien paikkakuntien luksuksia, täällä isolla kirkolla tuntuu olevan paljon kuskeja ja suurin osa niitä joille suomi sujuu enintään välttävästi, joten asioiden sopiminen ei ole ihan peanuts.

      Poista
  5. Jättimäinen paketti ja postin ninjahaamutkuskit on kyllä tympeä yhistelmä. Aloin pohtimaan, onkohan Postilla eri käytännöt riippuen asuinpaikasta... Täällä meilläpäin Oulussa on DHL:n paketit tulleet ihan sovitusti Postin tuomina ja etukäteen on joko soitettu tai tullut tekstiviestiehdotus toimitusajasta.

    Ainut kuljetusfirma, jonka kanssa on ikinä ollut ongelmia on TNT, koskaan ei mitään kuulunut, mutta silti väittivät että pakettia oli yritetty toimittaa. Eikä varmasti käyneet ees ovella, olin koko päivän oven takana kyttäämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran paljon olen tätä case Zooplussaa seurannut eri medioista että on ihan selvästi eri paikkakunnilla eri käytännöt firmoilla. Toisilla se on Posti kun toimii, toisilla taas ei kirveelläkään.

      Poista
  6. Nyt en satavarmaksi muista, oliko kyseessä Zooplussan paketti, mutta tänä syksynä olen saanut Postilta kerran etukäteen viestin, jossa sai valita toimitusajan ja jopa merkitä, voiko paketin jättää oven ulkopuolelle, jos en ole kotona. En ole siis ikinä kuunaan vastaavaa viestiä nähnyt, joten vaikutti joltain ihan uudelta kokeilulta ja siitä pyydettiin palautettakin jälkikäteen. Asun pääkaupunkiseudulla ja Postin kanssa tuo Zooplussan pakettien toimitus on ollut ihan karmeaa ja se DPD:kin meni tosiaan joku aika sitten ihan mahdottomaksi. Meidän karvanaamoille sopivaa ruokaa ei vaan oikein muualta saa, joten olen sitten päätynyt tilaamaan lähetyksen töihin ja sieltä pikkuhiljaa kantanut ruokia kotiin sen mukaan, minkä olen julkisilla kyennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä! Meille on nyt pari kertaa tullut myös tuo Postin kyselyviesti, Zooplussalta juurikin, eli se on lähtenyt toimimaan. Edelleenkin jokainen paketti joka täältä on tilattu on siirtynyt valitusta DPD:stä DHL:lle, mutta Posti on onnistunut nyt palvelemaan ja laittamaan tekstaria ja suostumaan jopa siihen että paketin saa jättää oven taa. Mahtia! Olemme varovaisen toiveikkaita.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unisexiä vessatiloihin

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?