sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Tipusia

Henkilökunta kävi jälleen visiteeraamassa Tiitiäisen pikkuisia Ausaren kissalassa. Tipuset ovat nyt 7-viikkoisia ja aikamoisia riiviöitä. Meno oli kovaa, paitsi sitten kun väsy tuli, sitten loppui vieteristä veto ihan just.


Pääsiäistiput olivat valtava hitti, erityisesti porukan ainoa poika Caesar innostui niistä. Se murisi villinä tipusille ja kaikille muille kissoille, niin isoille kuin pienillekin, jotka yrittivät sen pyydystämien tipujen lähelle. Tipujen kanssa kiidettiin sohvan alle piiloon, mistä kuului tasainen murina. Tämä poika on metsästäjä!


Sheeni-tyttökin pelasi tipujen kanssa.


Porukan ainoa hopea, Chandani-tyttö, oli hyvin huolestunut, kun joku oli käynyt munimassa vihreän munan hänen pesäänsä.


Sahara-tyttö ja Caesar-poika heräilivät päikkäreiltä, Sheeni ehti jo taustalle vähän korkeammalle.


Thiti-äiti imettää porukkaa edelleen huolehtivasti, vaikka kiinteät ruuat kuuluvatkin jo ruokavalioon.


Caesar-poika on kyllä aika velmu tyyppi.


Ruokatankkauksen jälkeen tulee uni.


Poseeraus on myös erittäin väsyttävää, varsinkin kun lapsukaiset nosteltiin unilta henkilökohtaisiin potrettikuviin. Caesar-poitsu oli ihan ihan väsy kaikesta tipunmetsästyksestä.


Sheeni on pennuista velmuin ja ihmisystävällisin. Voi sitä onnellista, joka tästä kaverin itselleen saa!



Kaikilla pennuilla on alustavasti kodit odottamassa, Chandani-tyttö jää kotiin äitinsä ja tätinsä seuraksi ja jatkaa kasvatuksessa.


7 kommenttia:

  1. Sulla on Caesar oikea meininki heti nuoresta! - Max

    VastaaPoista
  2. Oooh, ihana huolestunut pikku chandani!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä nämä kuvat taas kouristaa rintapieltä ♥

    VastaaPoista
  4. Joo, kävin kattoo kuvia noiden omassa blogissa myös. Kyllä kelpaisi! Niin missut kuin kuvat, voi hyvänen aika.

    VastaaPoista
  5. Ai niin, maagisella selvänäkökatseellani näen, että et ole tainnut päivittää linkkilistaasi pariin vuoteen :)

    VastaaPoista
  6. Joo, kiitos huomautuksesta, se on jäänyt ihan hunningolle!

    VastaaPoista