sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ärhäköintiä

Meillä on ollut vähän hässäkkää joten edellisestä postauksesta on taas ehtinyt vieriä aikaa.

Ihan ensin kiitellään viime viikonlopun bloggaritapaamisen järjestämisestä Tassulinnaa sekä tapaamista sponssanneita Helsingin Kissakahvilaa, Royal Caninia ja Primacatia. Kuvia tapaamisesta ei ole, koska henkilökunta ei jaksanut raahata kameraa kun oli samalla reissulla muutakin menoa.

Loppuviikkoa on värittänyt Epun lääkärikäynti, jonka johdosta täällä on taas ollut lievä sotatila päällä Maunon känkkyröidessä pahalta haisevaa kaveria. Epun syöminen on taas ollut aikamoista nirsoilua ja kun siitä nirsoilusta sitten seuraa syömättömyyttä ja siitä puolestaan oksentelua, päätti henkilökunta viedä Epun tarkastukselle, jospa vaikka selviäisi onko vika vatsassa vai päässä.

No, vatsasta ei sitä vikaa ainakaan löytynyt. Verikokeet ok, vatsan röntgen ok ja ultra samoin. Tosin ihan hirveän nätisti Eppu ei jaksanut olla röntgenissä ja ultrassa paikoillaan, joten maailman tarkimmat ne kuvat eivät ole, mutta sen verran että näkymät niistä saatiin. Rauhoittamaan kun ei tällä keikalla viitsitty ryhtyä. Vika siis on näillä näkymin päässä ja kunhan tästä sotatilasta lepytään normitilaan, kokeillaan pienellä annoksella rentouttavaa lääkettä, jonka pitäisi nostaa ruokahalua.

Ensimmäinen yö ja sen jälkeinen päivä henkilökunnan työpäivän ajan Eppu oli makkarissa eristyksessä, koska Mauno tuttuun tapaansa suhisi, murisi ja hyökkäili päälle. Viikonloppuna hyökkäykset ovat olleet laantumaan päin ja pojat saavat olla ihan yhdessä, mutta edelleen suhinakohtauksia tulee. Ainakin kerran ovat pojat nukkuneet jo päikkäreitäkin samassa pesässä, joten Maunon mielipide tällä hetkellä on hieman ailahteleva.


Epun nirsoilu on puuskittaista ja täysin randomia. Välillä joku ruoka maistuu vallan mainiosti ja sitten se taas on ehdottomasti ei. Nälkä voi olla kova, mutta jos kipossa on ruokaa joka ei maistu, sitten ei syödä. Ei. Piste. Ennemmin vaikka oksennetaan mahanesteitä, kun syödään sitä kipossa olevaa kakkaruokaa. Tai syödään vaikkapa kunnon nippu timjamia keittiöstä, kuten tässä tällä viikolla oli tapahtunut. Ja oksutaan. Henkilökunta alkaa tulla aika epätoivoiseksi tässä ruokaruletissa, kun ei koskaan voi tietää mikä kelpaa ja mikä ei. Eikä se ruoka-arpojen ostaminen mitenkään halpaakaan ole. Ja vielä kun tässä ruletissa on pelinappuloina myös molempien poikien allergiat niin ei ole ihan helppoa arpoa sopivaa safkaa.

Mutta jos vaikka ensi viikonloppuna kokeilisi Epulle noppanappuloita (joiden tarpeessa taitaisi Mauno olla enemmän tällä hetkellä...), jos vaikka nappipäissään maistuisi ruokakin...

4 kommenttia:

  1. Voi kun ikävää :-(( Onhan Ilonakin vähän semmonen, että kaikki ei suinkaan käy, mutta onneksi tonnikala on varma voittoarpa. Kunpa Epullekin löytyisi sellainen mikä maistuu aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epulla on sellainen joka maistuu aina: katkaravut. :D Valitettavasti siitä ei ole oikein pääruuaksi...

      Poista
  2. Onpa kurjaa kun ei ruoka meinaa maistua :( Meillä ratkesi märkäruokanirsoilut ihan vaan yksinkertaisesti ruokakipon vaihtamisella matalareunaiseen eli sellaiseen, jossa ei rinsessan viikset osuneet enää reunoihin. Aiemmin kelpasi vain raksut, jotka sai helpommin kaivettua tassulla lattialle syötäväksi ja niistä taas seurasi pissaongelmia. Emäntä on nyt äärimmäisen ylpeä tästä neronleimauksesta ja kauhulla odottaa sitä hetkeä, kun kissi päättää jälleen muuttaa mielensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, että teillä on löytynyt ratkaisu. En usko, että meillä on viiksistä kiinni, kipot ovat matalat ja sen lisäksi Eppu on sellainen sottapytty syödessään, että viikset tuskin on ongelma. Herran jäljiltä tarjotin näyttää aina ruokaräjähdyksen kokeneelta.

      Poista