Hienot herrat käyttävät peflettiä


Maunolla on käynyt tuuri. Henkilökunta on asettunut asumaan vanhaan kerrostaloon, jossa on leveät smyygit ja aivan erinomaiset näkymät. Makuuhuoneen ikkunalta avautuu näkymä pieneen puistoon, jossa on hyvinkin verevä pulukanta, kiitos ihanan vanhan naapuritalon rouvan, joka ruokkii niitä ahkerasti [ruma sana]. Olohuoneessa on mukava erkkeri, jonka edessä pihalla kasvaa vanha tukeva hopeapaju, jonka oksilla viihtyy muun muassa harakoita. Aivan loistavat bongausapajat.

Mutta voih, nuo kiviset smyygit ovat talvella kovin kylmiä, varsinkin jos aikoo pitkäänkin istuskella ikkunalla ja mikäs sen mukavampi tiirauspaikka. Siksi henkilökunta on ystävällisesti asettanut makuuhuoneen ikkunalle lampaantaljan pefletiksi.

Henkilökunta kuulee aina jos olohuoneen ikkunan edessä olevan puun oksalle on asettunut lintu. Mauno säksättää lyhyttä sirkutusta linnulle. Se on aivan oma äänensä, jota ei kuule muussa yhteydessä.

Kommentit

  1. supsatMaunon turkkia olenkin jo kehunut mutta että häntäkin on noin hienokuvioinen, siitäkin kannattaa olla ylpeä. Meidän kissat istuivat myös ikkunalaudalla ja "puhuivat" linnuille säksätyksellä jota oli hauska kuunnella. Ja kaupunkipulut Kalliossa osasivat myös kiusaamisen taidon, pyrähtivät ikkunan ulkopuolelle ja selvästi näyttivät kieltä kissoille jotka eivät mitenkään päässeet kimppuun, hyvää päivänjatkoa terveisin Pipsa

    VastaaPoista
  2. Hih, Maunon häntä muistuttaa kyykäärmettä. :c)

    VastaaPoista
  3. Haastetta pukkaa (S:lle, ei nyt täl kertaa Maukalle)
    http://kantapoyta.wordpress.com/2009/01/14/sattumanvaraiset-ja-uudet/

    VastaaPoista
  4. Mäykynen on kateellinen, sillä meillä joutuu kärsimään kylmistä kivisistä ikkunalaudoista. Täytyy varmaan laittaa lämmike ostoslistalle.

    Linnulle säksätys täälläkin hallitaan. Kummallista, mutta säksätys on lähinnä Mäykysellä vain sisääntelyä, ulkona ollaan hipihiljaa ja vaanitaan ilman ääntelyä.

    VastaaPoista
  5. Juu ei meilläkään säksätetä ulkona, vaanitaan hiljaa vaan. Taitaa Mauno ymmärtää, että lasi välissä pitää äänen, mutta ulkona on paras olla ihan hiljaa.

    Vinks vinks: Ikeasta saa halvalla hyviä ja lämpimiä lampaantaljoja.

    VastaaPoista
  6. Käsittääkseni säksätys johtuu siitä että kissa turhautuu kun ei lasin takia pääse saaliin kimppuun. Siispä ei tarvetta säksätykselle ulkona?

    VastaaPoista
  7. Itse asiassa Mauno säksättää joskus sisällä myös laserpointterille, jolloin lasi ei ole välissä, joten ehkä ei välttämättä ole kyse turhautumisesta tuossa äänessä.

    VastaaPoista
  8. Eipä sitä laseriakaan voi saada kiinni joten en yhtään ihmettelisi turhautumista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!