Siististi cool!


Henkilökuntaa vähän jänskätti miten Maunon ensimmäinen uusivuosi sujuu, vaikka toisaalta, jos veikata olisi pitänyt, olisi veikkaus ollut se, että se ei ole raketeista moksiskaan. No niinhän se menikin.

Suurimman osan illasta Mauno nukkui, joko Pömpelissä tai henkilökunnan päällä. Sen lisäksi se leikki, sekä itsekseen että ohjatusti. Tarjolla oli myös herkkua, 100 g pala seitä katosi alta aikayksikön, samoin heiteltyjen raksujen perään juostiin innoissaan. Iltasella Mauno myös istuskeli pitkään makuuhuoneen ikkunalla ja katseli taivaalla tuikkivia raketteja.

Muutaman yksittäisen pamauksen perään Mauno kääntyi kesken leikkien, mutta ei ollut niistä sen kummemmin ihmeissään. Leikki jatkui. Vuoden vaihtumisen hetken leikittiin intensiivisesti hiiren jahtausta peiton alta henkilökunnan johdolla.

Suuremman paukkeen laannuttua heti vuoden vaihtumisen jälkeen henkilökunta kävi nukkumaan. Yhdelle ainoalle isommalle rätinäpaukkeelle ihan omassa pihassa Mauno vähän pörhisti häntäänsä. Kun valot sammuivat, Mauno jatkui armotonta tohellusta lempihiirulaisensa kanssa, sihisten välillä hiirelle. Leikin jälkeen oli vielä pienen iltapalan aika, keittiöstä kuului raksujen rousketta samalla kun ulkoa kuului viimeisten rakettien rätinää. Hyvin maistui ruoka pienessä paukkeessakin. Sen jälkeen voikin kömpiä henkilökunnan jalkoihin unille.

Ilmeisesti juhlinta väsytti Maunoakin sillä henkilökunta heräsi tasan yhdeltätoista, ilman että sitä ennen olisi kertaakaan käyty huutamassa korvaan ma-uuu tai puremassa käteen. Mutta heti kun henkilökunta osoitti heräämisen merkkejä, kuului iloinen tepsutus ja Mauno ilmestyi köllöttelemään viereen rapsuteltavaksi. Voisiko vuosi paremmin alkaa?

Lisäksi heti aamupäivästä tuli tekstiviestillä tieto että rakettien paukkuessa juuri vuoden vaihtuessa oli Maunon isoäidille Khetylle syntynyt kolme reipasta pentua, yksi hopeatäplikäs poika ja kaksi savutyttöä. Onnittelut Vaasaan!

Kommentit

  1. Eipä näytä kissoja paljoa hetkauttavan nuo raketit, meillä vain kylkeä käännettiin kun pamahteli.
    Tuo "pömpeli" on tosi hauskan näköinen.Jossain oli sen nimikin, mutta unohdin enkä löydä enään.Ja hintakin olisi kiva tietää, jos vaikka ostaisin joskus tuollaisen johon saisi upotettua kaikki kaukosäätimet ja vaikka muutaman kissankin!
    Hyvää ja ruokaisaa Uutta Vuotta sinulle ja Maunolle!

    VastaaPoista
  2. Pömpeli on Kartellin Componibili ja hinta on satasen molemmin puolin väristä riippuen.

    Mukavaa uutta vuotta teillekin!

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta teille molemmille.

    Täällä raketit otettiin vastaan ilmeisesti talon alla. Vai olisko Hänen Tyyneytensä vallan nukkunut sängyssä, en ole varma; vieraisiin suhtauduttiin kuten vieraat Häneen - lempeydellä.

    Terveisin kissarouva ja

    VastaaPoista
  4. terveisin kissarouva ja oldvic - heh

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!