Tuliaisia

Eilen henkilökunta oli inhottava ja lähti melkein heti uudestaan töistä tultuaan. Se on Maunosta äärimmäisen epäsuotavaa ja aiheuttaa voimakasta huutoa. Suotavampaa olisi, että lähdetään aamulla ja tullaan sitten ollakseen eikä rampata edestakaisin.


Koko illan poissaolosta piti tietysti hyvitellä. Henkilökunta toi siis tuliaisia: oma villakoira! Palleroinen mustaa seiskarinkoiraa! Aivan mielettömän kiinnostavaa Maunon mielestä, sitä nuuskuteltiin piiiiitkään. Muutenkin henkilökunta nuuskutellaan aina tosi tarkkaan, kun on oltu jossain mielenkiintoisia hajuja tarjoavassa paikassa, mutta nyt tuli vaatteissa olevan hajun lisäksi oikein the real thing.

Kommentit

  1. Mahtava tuliainen! Pitääkin alkaa tuoda moukulalle hajutuliaisia. :)

    Kuinka kauan Mauno on yleensä yksin kotona? Meidän moukula ei joudu kuin todella harvoin olemaan yksin kauemmin kuin työpäivän + työmatkojen ajan, iltaisin ja viikonloppuisin on aina ainakin yksi seuralainen. Silti maanantait ovat kissikselle yhtä ankeita kuin ihmisille: eilenkin meitä tervehdittiin työpäivän jälkeen suoralla huudolla... Viikon mittaan iltakiukku yleensä laantuu, tottuu yksinäisiin päiviin. Tuntuu ikävältä, mutta ei me sille lastenvahtiakaan voida palkata! Toisesta kissasta on ollut ihan vähän puhetta, mutta ei nyt ainakaan vielä... Mitä oon netistä katsellut, niin jotkut kissat ovat yksin viikonloppujakin, se vasta oudolta (ja pahalta) tuntuu! Meidän supersosiaalinen karvaherra tulisi varmasti hulluksi ja niin me ihmisetkin, huolesta.

    VastaaPoista
  2. Mauno on niin nenällä elävä, että se tykkää jos saa hajutuliaisia. Mikä tahansa risukin pihasta on äärimmäisen mielenkiintoinen tuliainen - saati nyt tukko seiskarinkoiraa!

    Mauno on periaatteessa yksin työpäivän + työmatkat eli noin 9 tuntia päivässä. Joskus tulee sitten iltamenojakin, vaikka näin pentuvuonna olen yrittänyt ne pitää minimissä ja viettää mahdollisimman paljon aikaa kotosalla. Viikonloppuna sitten ollaan vielä enemmän kotona.

    Täällä on vastassa aina sama huuto, oli maanantai tai perjantai, paitsi jos tulen kotiin yllättävän aikaisin (edes vartin normaalia aiemmin), silloin on vastassa silmät sikkaralla venyttelevä uninen kissa.

    Viikonloppua ei Mauno ole yksin, kerran on ollut, silloinkin lähdin lauantaina aamupäivällä, leikittäjä ja ruokkija ja vessansiivoaja kävi illalla ja sunnuntaina aamusta ja sitten tulin ip kotiin. Eli jonkun 30 tuntia oli yksin, jona aikana kävi kaksi kertaa leikittäjä (ihminen, josta Mauno tykkää äärettömän paljon). Seuraa yritetään siis tarjota mahdollisimman paljon.

    VastaaPoista
  3. Taika ei onneksi tiedä mihin voodookäyttöön karvapalleronsa päätyi.

    Seiskarinkoiruuden pohjavillaahan voisi miettiä myös huovutukseen...
    Maukan kuivakynsihuovutuksen lisäksi;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!