Rajoituksia

Mauno on aloitellut nyt kevään tultua kunnolla taas harjoitella uutta ulkoilukautta. Toistaiseksi olemme käyneet vain sisäpihalla, mutta näin henkilökunnan lomaillessa melkein päivittäin. Tänäänkin olimme jo tunnin.

Maunon ulkoilureippaus on ollut talven sisälläolon jäljiltä hieman ruosteessa ja jos saisi valita, Mauno kököttäisi koko ulkoiluhetken roskakatoksen ja fillaririvistön välissä suojassa tarkkaillen maisemaa.

No, Mauno ei saa valita vaan henkilökunta patistaa myös avarammille maille ja muutamaan kertaan on kierrettykin jo ympäri pihaa reippaasti.


Maunolle on ostettu myös uusi flexi, entisen 3 metrin sijaan 5 metriä. Mutta voi onnettomuutta, henkilökunta on valinnut värin jonka sokea pulukin huomaa sadan metrin päästä! Ei mitään toivoa paistisaaliista, kun Mauno lähestyy sähkönsinisessä varoitusnauhassa.

Henkilökunnan kannalta uudessa flexissä ja sen värissä ja nauhan leveydessä on kaksikin hyvää ominaisuutta (vanhan mustan, ohutnaruisen ja pieni"koppaisen" sijaan).

Ensinnäkin, nauhan näkee helpommin miten tuhannella mutkalla se on, kun Mauno päättää sännätä jonkun puskan läpi sata lasissa. Vaikka vain 5 metrin päähän. Viiden metrin matkalla nauha ehtii kiertää noin 472 eri oksaa.

Toisekseen, että kun henkilökunta seisoskelee pyörärivistön vieressä 15 minuuttia putkeen Maunon kökkiessä paikallaan, myös ohikulkijat huomaavat että pyörärivistön vieressä muina miehinä seisoskelevalla hiipparilla on flexi, jonka päässä on ehkäpä joku eläin. Eikä hiippari ole vaanimassa parasta hetkeä varastaa rivistä fillari. Tai pyöri pysäköityjen autojen välissä samassa tarkoituksessa. Tai seisoskele epäilyttävästi roskakatoksen takana paljastaakseen itsestään enemmän kuin on tarpeen (legendaarinen töölöläinen naisitsensäpaljastaja). Tai ettei se muuten vaan suhahtele esimerkiksi roskia viemään meneville ihmisille "Ei sinne!".

Kun ei muuten vaan viitsi huudella ihmisille, että "Mulla on täällä kissa!".

Mutta ei ulkoiluretkeä etteikö joku ohikulkija kommentoisi Maunoa, miten erikoisen näköinen kissa ja miten upea turkki ja onko se ihan tavallinen kissa? Usein se on myös tiikerin tai lumileopardin näköinen. Tiikerin? Haloo! Mustavalkoharmaa pilkullinen tiikeri?

Kommentit

  1. "Tai ettei se muuten vaan suhahtele esimerkiksi roskia viemään meneville ihmisille "Ei sinne!"."
    :D Voin hyvin kuvitella teidän ulkoiluhetken. Tästä postauksesta sai hyvän milen vielä näin illan pätteeksi.

    VastaaPoista
  2. Tähän hulvattomaan juttuun pystyi hyvin samaistumaan, sillä Mäykysen henkilökunnalla on monesti ollut samanlaisia ajatuksia. Usein keskuspuiston pusikoissa seisoskellessa epäilyttää, millaisena hiipparina ohikulkijat mahtavat pitää. Meillä flexi on siis musta ja melkoisen hyvin maastoutuva. Joskus pitkän paikallaan kökötyksen päätteeksi pitää puhua kissalle ihan vain siksi, ettei ohikulkijat soita esimerkiksi poliiseja paikalle tarkistamaan puskahiipparin aikeita. Tiedä sitten auttaako asiaa, jos ohikulkija huomaa, että puskahiippari myös puhuu itsekseen ;)

    Mäykystäkin ainakin joka toinen kommentoija pitää tiikerin näköisenä. Kieltämättä bengalin värit sentään ovat tiikerimäiset toisin kuin maun, mutta ei nuo täplät silti ihan tiikerille tyypillisiä ole. Joskus harvoin joku huomaa sentään leopardin kuvioonkin verrata.

    VastaaPoista
  3. Lumitäplätiikeri ehkä...?

    Onko teillä vielä käyttöä sille entiselle fleksille? Ollaan tässä harjoiteltu hieman valjastelua, että keväällä lumen kaikottua päästäisiin uloskin. Toiset valjaat on hankittu, kunhan ensin saapuvat, mutta meillä on vain yksi fleksi. Voisimme ehkä olla tarvitsemassa toisenkin...

    VastaaPoista
  4. Niin, en tosiaan tiedä auttaako se asiaa, jos samalla höpöttelee itsekseen ja komentelee ohikulkijoita... meilläkin edellinen flexi siis oli musta ja sellainen ohutnaruinen ja siinä oli tosi pieni se kotelo, musta sekin, että ei varmasti näkynyt että siellä narun perässä on joku.

    Ei me taideta luopua siitä toisesta flexistä, se saa toimia sellaisena lyhyenmatkan reissunaruna.

    Nyt harkinnassa on vielä 8 metrin flexikin...

    VastaaPoista
  5. Mustavalkohalmaa pilkullinen töölöntiikeli, hyyyvin halvinainen...

    VastaaPoista
  6. Täällä maalla kävi tälle Tlosi mummolle hauska (?) homma kerran aamuhämärissä. Ajoin naapurin kollia pois kotiinsa huutaen "painu kotiasi siittä, senki Läskiperse!". Noo, sattui samalla kulkemaan miespuolinen aamulenkkeilijä 30 m päästä ohitse ja otti jalat alleen. Ikävä kyllä ei huomannut, että kissallehan minä... :)

    VastaaPoista
  7. Ihan oikein että hölkkäävät läskiperseet hätistellään tiehensä. :D

    Odotan koska joku tulee takaisin roskakatoksesta ja kysyy, että miten niin hän ei saisi mennä sinne?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Ei sanoja.

Unisexiä vessatiloihin