Viihdettä, koko perheelle - sunnuntai, iltapäivän ratoksi...

Meillä on ollut vähän harmillinen sunnuntai, tai oikeastaan koko viikonloppu. Maunolla alkoi eilen vesi valumaan nokasta, ei oikein tiennyt nenästä vai suusta, kirkasta vettä. Ensin ei oikein tiennyt oliko se seurausta vedellä luttaamisesta vai mistä oli kyse.


Aamu alkoi tervehdyksellä, tippa nokassa. Sängystä löytyi märkä läikkä. Siinä kohti piti ottaa puhelu kasvattajalle ja sen jälkeen lääkäriin. Saatiin varattua aika Herttaan, siellähän on ennenkin käyty (hoitokissa Atten kanssa). Yhden maissa saatiin lupa mennä Herttaan näytille.

Sitä odotellessa alkoi kuola valumaan kunnolla...


Koko ajan Mauno oli kuitenkin reipas, söi, kakkasi, pissasi ja leikki. Mutta joi ihan tosi paljon. Lotkotti. Ja kuolasi niin että joka paikka oli lätäköitä täynnä.

Maunolla akoi tulla päikkäreiden aika, mutta selvästi sitä haittasi kun vesi valui suusta, ja makuupaikka kastui alla. Henkilökunta koitti kuivailla ja rakennella pyyhkeistä kuivia makuupaikkoja.

Lekuriin huristeltiin taksilla, sunnuntaiajelulla, ja lääkäri tutki pitkään ja hartaasti. Mauno suhisi ja murisi hiukan, mutta antoi kuitenkin kurkistaa pitkälle kurkkuun. Koska Mauno oli reipas eikä ollut yskinyt tai kakonut, päätettiin jättää todennäköisesti turha rauhoittaminen väliin kun kurkussa ei mitään erityistä näkynyt. Suussa oli kuitenkin rakkuloita ja toinen nielurisa toista isompi, joten lääkäri päätyi hieman kysymysmerkillä nielutulehdukseen ja antoi antibioottipistoksen, jota jatketaan viikon tablettikuurilla.

Loppupäivä on sitten vaan köllötelty kotosalla ja henkilökunta yrittää vielä järjestää huomista vapaapäiväksi, jotta Mauno olisi tarkkailussa. Sen voinnissa ei päällepäin näy mitään poikkeavaa, muuta kuin kuolaaminen. Oli aika huvittavan näköistä kun Mauno makaili ikkunalaudalla, tuijotti pihalla olevia puluja ja kuolanorkot valuivat suupielistä.

Mutta jotain hauskaakin tälle päivälle: naapuriin muuttaa pikkumau, Hysse saa kaverin ja maailma toivottavasti uuden blogimaun! Maunolla on pikkuisen tassunsa tässä asiassa, uusi mau-perhe kävi katsomassa Maunoa aiemmin viikolla ja vaikka Maunolla oli flegu-tuuri, ei se onnistunut karkoittamaan potentiaalista mau-perhettä. Toivotamme onnea pienen hyrrän kanssa!

Kommentit

  1. Voi, pikaista paranemista! Ikävän kuuloista, toivottavasti ei enää tuosta pahene. Mistä tuollaisen tulehduksen saa, onko se yleistäkin? Hyvä, että Mauno sai sentään heti lääkkeitä (tablettikuuri kuulostaa ainakin tabletinantajan näkökulmasta kyllä aika haasteelliselta...).

    Peukut pystyyn, että uudesta mausta tulee blogimau! :)

    VastaaPoista
  2. Ei oikein ole tiedossa mistä olisi tullut. Ulkona on nuohottu ja viime viikonloppuna oltiin mennen tullen muiden kissojen joukossa junan lemmikkivaunussa, joten ne voisivat olla paikkoja virustulehdukselle, jos siitä on kyse.

    VastaaPoista
  3. Voi Maunon kurjaa kohtaloa. Pikaista parenemista! Meillä antibiootit menivät ihan huomaamatta alas, kun ne sekoitti herkkuruokaan. Mäykysen pillerit olivat ihan minikokoisia, mutta jos on isommat tabletit tai epäluuloisempi kissa, niin silloin voi tietysti olla haasteellisempaa.

    VastaaPoista
  4. Voi pientä potilasta!
    Näyttää tuo kuolan määrä tosiaan olevan melkoinen tuossa kuvassa.
    Pikaista paranemista!

    ps. sain aikoinaan omalle kissalleni syötettyä pillereitä puhtaasti kieroillen. Herkkunappeja kouraan ja siitä yksi kerrallaan syötin kissalle suoraan kädestä suuhun. Sinne väliin sitten pilleri ja kisu hotkaisi sen siinä missä naksutkin! Tämä onnistui vielä useammin kuin kerran, joten ei tainnut kiireessä huomata makueroa. =)

    VastaaPoista
  5. Voi Maunoa, toivottavasti antibioittikuuri auttaa.

    Katselin muuten edellisen postauksesi videon Maukasta ja yllätyin, kuinka samanlainen ääni Maunolla oli pienenä kuin minun Mansikallani nyt. Niin suloinen! :)

    Lähetämme pikaisia paranemisia Maunolle!

    VastaaPoista
  6. Ohhoh, melkoiset kuolat! Pikaista paranemista Maunolle.

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista kuolamaakarille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei sanoja.

Törkeän hieno vessa

Koti vailla maukulaista?