tiistai 5. elokuuta 2014

Läheisyysmies


Lämpö ei ollenkaan vähennä Maunon tarvetta olla sylissä, mutta vähentää kyllä henkilökunnan halua sylitellä. Mutta eihän sitä silti voi vastustaa, kun toinen niin kovasti rakastaa. Ja kun Maunoa oikein rakastuttaa, herahtaa kuolakin... pieninä kirkkaina tippoina. Sitten on henkilökunnan paidassa märät läikät. Kissan kuola on onneksi kirkasta nestettä, ei sellaista limaista venyvää kuin koiran kuola, ja lisäksi toki määrät ovat ihan erilaiset.

Eppu ei kuolaa. Ei ole koskaan tippaakaan herauttanut. Mauno on kuolannut noin vuoden iästä alkaen. Erityisissä onnen hetkissä, kun sylissä rapsuttelee, erityisesti leuan alta, joka on Maunon herkkupaikka. Muutenkin välillä.


9 kommenttia:

  1. Pieni onnentippahan noissa kuvissakin on näkyvillä ;)

    Meillä on pari nuorta herrasmiestä samalla ominaisuudella varustettu...

    VastaaPoista
  2. Hahah, totta, meilläkin Elli onnellisuuskuolaa esimerkiksi aamuisin kun on viimein päässyt pesämään jonkun sormet tai varpaat :)

    VastaaPoista
  3. Hmmm... muistelisin että Peto (1985-2003) harrasti myös pieniä tippoja. Ja läheisyyttä toki kans :-) <3

    Mauno on söppe.

    VastaaPoista
  4. Ihana!
    Meillä tulee ilotippoja välillä oikein kehrätessä :)

    VastaaPoista
  5. Meidän brittipoika Väiski kuolaa, yleensä jo pelottaa. Kuola roikkuu tennarinnaruina suupielistä. Ja sitä tulee paljon :)

    VastaaPoista
  6. Aaah, totta, korjataan sen verran kun sanoin että Eppu ei kuolaa niin tarkoitin että ei läheisyyskuolaa. Eppu kuolaa kun sen pistää koppaan, koska se pelkää ja voi pahoin (matkapahoinvointi, keikkuva koppa aiheuttaa) ja se on ihan erilaista kuolaa, juuri sellaista venyvää, kun taas hellyyskuola on ihan kirkkaita vesitippoja.

    VastaaPoista