Matkustava Makarööri

Kuten Ilonan ja Zetorin blogissa jo kerrottiin, matkasi merkillinen Makarööri tänne meidän talouteen. Ensin sitä tietysti tutkittiin kovasti, mutta henkilökunnalla ei ollut kamera käsissä siinä kohtaa. Tänään sitten sen verran paisteli aurinko, että otettiin rööri esiin ja vähän kuvailtiin.


Kuten todettu, meidän mörssärit eivät mahdu kyytiin kuten pieni luikku Zetor mahtui.

Kuvaushoukuttimena käytettiin raksuja, ja auktoriteetillaan Mauno valtasi raksumarkkinat niin että Eppu tyytyi katselemaan sivusta varjokuvana.


Mauno kokeili kahta eri taktiikkaa, sekä tassua että pää suoraan pönttöön.


Tuloksiakin näytti tulevan ja rööri tyhjeni nopeasti herkuista.


Tässä vielä arvotaan kumpi on parempi, tassu vai pää vaiko sittenkin molemmat yhtä aikaa?


Sitten kun Mauno oli tyhjentänyt röörin raksuista, pääsi Eppu haistelemaan jälkihöyryt. Reilu peli. Ja tosi reilua oli myös yrittää kuvata mustaa kissaa valkoisella taustalla kun ulkoa paistava aurinko oikein hehkutti valkoisia kaapinovia. Tyhmä aurinko. No, kohta sekin loppuu.


Ja ei, Eppu ei todellakaan mahdu rööriin. Ajatelkaa nyt kuinka pikkuinen se Zetukka oikein onkaan?!

Kommentit

  1. Toi "pää makaröörissä" -kuva on ihan paras!
    Z on siis edelleen ihan pikkiriikkinen, kun vertaa näihin kuviin. Tosin teidän pojat taitaa olla melkoisia jässiköitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos Eppu on 7 kg ja Zetor jotain alle 2 kg niin onhan se aikamoinen ero :D

      Poista
    2. Olen nyt jo 2,150 kg eli hirmuinen mörssäri!

      Kovasti tykätään meillä tosta Manun vaihtoehtoisesta päästä, hehehehe!

      Poista
    3. Oho, 2 kg ylitetty. Eppu oli reippaasti yli 2 kg jo tullessaan kotiin...
      Ja btw, Mauno ei ole koskaan Manu, koska Maunon isoisä (ja Epun isoisoisä) on Manu. ;)

      Poista
    4. Mä sanonut mitään! Ihmisen moka! Mä sanelin "Mau-no"!

      Poista
  2. Huikeat vertailukuvat ja kuvat! Mauno rules ja Eppu on herrasmies Sulon lailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epun herrasmiesmäisyys ehkä on vain alistumista... Mutta voihan sen noinkin nähdä.

      Poista
  3. Makarööri on pahasti kuivunut ja mennyt kasaan matkan aikana! :)

    VastaaPoista
  4. Voi Eppua, katselee vaan kiltisti sivusta kun toinen kauhoo herkkuja suuhun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, semmoista se meillä on. Siksi pelataankin aktivointilaudalla niin että kun Mauno kauhoo kaiken muun Epun katsellessa vierestä, pistän about puolet niihin kippoihin, mistä Mauno ei osaa ottaa, joten Eppu saa sitten Maunon jälkeen oman osansa.

      Poista
  5. Oho! Mä luulin niiden Zetorin kuvien perusteella, että makarööri olisi isompi. Taisi vaan olla kissa pieni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oo, siis makarööri iso, vaan Zetor on ihan ikkipikkinen.

      Poista
  6. Tuostahan Eppu ja Mauno saisivat hienon hatun! Saattaa kyllä vähän tippua silmille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, keraaminen hattu, nyt tuli aika hevi ehdotus!

      Poista
  7. Nyt makaröörin mittasuhteet selvisivät. Makarööri ja Zetor XS/S, Eppu XXXXL.
    Eppu on vaan niin puhutteleva:)
    Pebomiristä saa (=pitää) aina julkaista kuvia, ymmärrämme valaistushaasteet. Itse asiassa Pebomirin varjokuva kiteyttää ison mustasavun (tosi musta mustasavuksi!) olemuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eppu on tosi. Se on tosi iso ja tosi musta. Ja niin tosi tosi kultainen. <3

      Poista
  8. Tyylikäs muonakippo ja samalla piilopaikka. Pää piilos ei kukaan nää eikös? ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!