Näytelmävinkki

Jos kissanäyttelyt kiinnostavat, viikonloppuna on Helsingissä tilaisuus nähdä erilainen näytelmä, kun CFA:n näyttelyä kisataan Hotelli Rantapuistossa Vuosaaressa (vai Rastilaako tuo on?).

Kuten aiemmissa näytelmäinfoissani olen kertonut, suurin osa Suomessa pidettävistä näytelmistä on FIFé-näyttelyitä, joka taas on harvinaisempaa maailmalla (niin Euroopassa kuin Ameriikassakin). Suomeen CFA ja TICA ovat rantautuneet vasta lähivuosina, mutta suosio taitaa olla kasvussa. Nytkin paikalla luultavasti nähdään paljon ulkomaisia kissoja sekä mahdollisesti joitain rotuja, joita FIFé:n näyttelyissä ei nähdä (hyväksytyt rodut kun eivät ole aivan samat, esimerkiksi CFA ei hyväksy bengalia).

Näytelmän kulku on hieman erilainen, sillä CFA-näyttelyssä käydään jokaisella tuomarilla päivän aikana, viikonlopun näytelmässä on 3+3 tuomaria (eri tuomarit la ja su). Jokainen tuomari myös järjestää oman loppukilpailunsa, joten tuomareiden yhteistä paneelia ei päivän päätteeksi nähdä. Myöskään kategorioita ei ole, joten kaikki rodut kilpailevat näissä loppukilpailuissa toisiaan vastaan, niin pitkä- kuin lyhytkarvaisetkin.

Viikonloppuna kisaavat mm. Epun sisko Enna ja veli Emir, sekä kolmikon isoisoäiti Kiija, joten mau-edustuskin on paikalla. Lauantaina illalla vietetään gaalaa, jossa palkitaan viime vuoden Euroopan parhaiten menestyneitä kissoja - Enna oli toiseksi paras maupentu koko Euroopassa, joten kunniaa sukuun on tulossa!

Eppu lähettää terveiset sisaruksilleen ja henkilökunta piipahtaa sunnuntaina paikalla moikkaamassa.

Kommentit

  1. Epun terveiset tunnettuun tapaan esitettynä, jep :-]

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun bloggasit tästä! Ajattelin jo, että olin ehtinyt näytelmän missaamaan, mutta saattaapi olla että tulen samoiten piipahtamaan paikalla sunnuntaina. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!