Iloinen jälleennäkeminen

Henkilökunta on ollut talven aikana kiireinen ja sen jälkeen saamaton ja sisustuksen loppuviimeistely on jäänyt roikkumaan muuton ja remontin jäljiltä. Huonekalut vielä hieman etsivät paikkaansa ja taulut puuttuvat seinältä ja muuta sellaista pientä... vastahan tässä on puolisen vuotta muutosta.

Koska huonekaluilla ei ole ollut paikkaa, on poikien tolppakin saanut levätä kiinnittämättä. Talven se vietti parvekkeella, keväällä sitä vähän viriteltiin sinne enne parvekekalustuksen saapumista niin että pikkuisen pääsi sen päällä tukkimiestyyliin peippailemaan ja nyt koitti vihdoin aika nostaa se pystyyn.

Jälleennäkeminen oli iloinen, Mauno kiipesi tolppaan vauhdilla heti kun se nostettiin pystyyn, jo ennenkuin se oli kiinni ja henkilökunta nappasi pikaisesti tolpasta otteen ettei se ehtinyt kaatua.


Sen jälkeen sitä onkin sitten kaahattu ylös ja alas, sitä vasten on venytelty ja teroiteltu kynsiä. Kun henkilökunta yritti passata kameraa hollille, ei tietenkään suostuttu muuta kuin ihmettelemään tolppaa niinkuin olisi muka epäselvää mitä sillä tehdään.

Kun kamerasta hellitti, Eppu ehti vetäisemään pikaiset, mutta henkilökunta ei ollut ajan tasalla, joten kameraan tarttui jotain söheröä, joka voisi olla elokuvasta sumuisten vuorten gorillat...


Eppu nyt ei ole ketterimmästä päästä, mutta kyllä sekin tolpan kiipeää kun vauhdin saa, Mauno vetää ihan ilman vauhtiakin.

Kommentit

  1. Maunokin näyttää hieman hämmästyneenä kurkistavan vauhdikasta gorillaa. :)

    Tolppa on kyllä erinomainen. Sellainen pitäisi olla kaikilla kissoilla. Pimitän nämä kuvat meidän pojilta, etteivät ryhdy ympärivuorokautiseen kampanjointiin tolpan puolesta.

    VastaaPoista
  2. Wau, mikä tolppa, tuollainen pitäisi meidänkin kisuille saada, ainakin Romeolle, joka tykkää kiipeilystä yli kaiken.

    VastaaPoista
  3. Voi että, tuollainen tolppa olisikin tosi kiva kissojen kannalta!

    VastaaPoista
  4. Heippa! Mistä tolppa on hankittu? Vai oletteko te tehneet sen itse? Kiitos kivasta blogista, olen uusi lukijanne.

    VastaaPoista
  5. Heippa! Mistä tolppa on hankittu? Vai oletteko te tehneet sen itse? Kiitos kivasta blogista, olen uusi lukijanne.

    VastaaPoista
  6. Täällä on lisää tolpan tarinasta: http://maukuja.blogspot.fi/2008/10/uusia-nkaloja.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!