Kotimaa kun taakse jäi...

 

Perjantaina koitti aika hypätä satamasta kyytiin ja suunnata kohti Baltiaa ja Jelgavan näyttelyä Etelä-Latviassa. Matka alkoi aamulla ennen yhdeksää kun lastasimme tavarat satamassa Matka Saarenpään bussin kyytiin. Eppu joutui valitettavasti matkustamaan lahden yli Tallinnaan bussissa laivan autokannella muiden kissojen kanssa, kun henkilökunta paistatteli päivää aurinkokannella.

Tallinnassa sitten pakkauduimme kaikki bussiin ja matka etelään alkoi.

Toiset matkustivat turistiluokassa...

Toiset bisnesluokassa.

Matkasimme Pärnun kautta Riikaan, jossa majapaikkamme Days hotel sijaitsi. Päivä oli kuuma, yli kolmekymmentä astetta läpi koko reitin, mutta bussi oli onneksi ilmastoitu. Perille saavuimme hieman ennen seitsemää illalla, eli noin 10 tunnin matkanteon jälkeen melkoisen väsyneinä. Ilta kuluikin hotellin televisiosta CNN:ltä Oslon tapahtumia seuraillessa ja Epun kasvattajaa Päiviä odotellessa, joka saapuikin hieman ennen puoltayötä lentäen. Mukana piti seurata Epun isoisoäiti Kiija, joka jäikin kotiin viime tingassa sairastuttuaan. Koska lennot oli maksettu, saapui Päivi seuraksemme kuitenkin.

Hotellissa vietettiin ilmeisesti häitä, ja humppa raikasi niin että ennen puoltayötä oli turha kuvitella nukkuvansa. Henkilökunta soitti respaan jäätävän puhelun puolenyön jälkeen ja sieltä luvattiin DJ:n poistuvan 00:30, jonka jälkeen hotelli hiljenikin. Nukkuminen oli hieman tukalaa kuumuuden (ei ilmastointia...) vuoksi, mutta onneksi Eppu sentään ymmärsi lämmittää kasvattajaa eikä henkilökuntaa... <3

 

Aamulla ennen seitsemää kissojen piti olla bussissa, jotta pääsimme vetäisemään pika-aamiaiset ja lähtemään kohti Jelgavaa, Riikasta noin 50 km kaakkoon sijaitsevaa pikkukaupunkia, jossa näytelmä pidettiin. Tiet olivat muhkuraiset kuten Latviassa on, joten matkaan meni kolmisen varttia. Perillä odotti Zemgales Olimpiskais Centrs -urheiluhalli, jossa näytelmä pidettiin.

Eläinlääkäritarkastukseen oli kohtuullisen massiivinen jono ulkoa asti, ja jonon päässä odottikin vain kaksi lääkäriä ja heillä yhteinen assistentti skannaamassa kissojen mikrosirua. Lisäksi pakkaa sekoitti se, että ensin pitikin ilmoittautua (kun Suomessa toimitaan toisinpäin eli lääkäriin ensin) sekä se, että venäläisten - joita paikalla oli paljon - jonotuskäsitys on hieman erilainen kuin meidän säntillisten suomalaisten, eli näitä kanssakilpailijoita sitten putkahteli jonoon milloin mihinkin väliin runsain mitoin.

Perillä eivät pöydät ja häkit riittäneet, joten niitä sitten suomalaiset kävivät kasaamassa paikalle lisää. Näyttely oli suomalaisittain pieni, noin 300 kissaa (kun esimerkiksi ensi viikonloppuna Espoossa pidettävässä Surokin näyttelyssä on 800 kissaa), mutta silti järjestäjillä ei ollut oikein homma hanskassa ja sählinkiä oli paljon. Asiaa vaikeutti myös se, että englantia paikalla puhuttiin kovin huonosti. 

Tapahtuma oli paikallisille kuitenkin suuri, liput liehuivat ja peräti kunnanvaltuustokin kävi paikalla tutustumassa tapahtumaan. Televisioon kuvattiin ja yleisöä oli paljon.

 

Saimme onneksi paikan pöydänkulmalta tuttujen naapurista. Kasvattajalta Eppu sai lainaksi häkin, jotta ei tarvinnut paikallisiin häkkeihin turvautua, niiden koko kun ei vastaa suomalaisia (joissa noudatetaan kansainvälisiä Fife-sääntöjä mitoituksessa, täällä ei säännöillä niin väliä ollut missään kohtaa...). Lisäksi umpinainen häkki yleisöön päin oli äärimmäisen hyvä sillä vieraita, erityisesti lapsia oli paljon, ja kaikki näyttivät sorkkivan kissoja avoimissa häkeissä suruitta.

Eppu asettui taloksi ja viettikin rennon viikonlopun mökissään, pääosin köllötellen. Eppu oli jälleen näyttelyn ainoa mau.

Naapurimökissä asui Viivi-prinsessa, Epun isoisoisä Manun perheestä. Viivi valmistui sunnuntaina Grand International Championiksi. 

Ja Viivin naapurissa asusteli maailman suloisin pieni lepakkokorva...

 

Paikalliseen tyyliin vanhat ruusukkeet oli kaivettu esiin (ei tämäkään sääntöjen mukaista...) ja niihin oli panostettu enemmän kuin häkkien muuhun sisustukseen tai kissojen mukavuuteen. Kovin oli ankeaa monilla kissoilla.

Muitakin sääntörikkomuksia näki, kuten esimerkiksi samassa ringissä olleet american curl -pennut, joita omistaja kaupitteli 50 latilla kappale (noin 75 euroa), heti olisi saanut mukaan kuulemma. Kauppaa käytiin avoimesti useammallakin häkillä, vaikka kissojen myynti näyttelyissä on säännöissä ehdottomasti kielletty.

Paikalla oli yllättäen myös frettejä, mistä lienee syystä...

Lauantain tuomarimme oli Eric Reijers, joka on meillä ollut ennenkin ja kuuluu ihan ehdottomiin suosikkeihimme. Eric on kokenut, varmaotteinen mutta erittäin ystävällinen ja lempeäotteinen käsittelijä ja Eppu viihtyi jälleen pöydällä oikein hyvin. Eppu sai yleisarvosanakseen sweet & relaxed (laitan setelit myöhemmin) ja kehuja komeasta lihaksikkaasta rungosta, hienoista läpyköistä ja superkunnostaan. Tuloksena serti. Kutsu tuli myös tuomarin parhaan valintaan, mutta siellä voiton vei musta cornish rex, suomalainen, joka voitti myös BIS-tittelin molempina päivinä.

 

Viivi oli tuomarinsa paras lauantaina ja pääsi siten paneeliin. Koska Latviassa assistentit ovat kokemattomia ja heitä on vähän, paneelissa tarvitaan apukäsiä (paneelissa eli loppukilpailussa kissojen omat omistajat eivät saa kissojaan esittää tuomareille). Henkilökunta oli luvannut Viivin henkilökunnalle kantaa Viivin paneelissa, jos se sinne pääsee ja näin toimittiin. Viivi kun on hieman säpäkkä neiti ja tykkää kovasti sähistä ja murista, vaikkei sillä mielenosoitusta kummempaa tarkoitakaan. Paneeli sujui hienosti ja Viivin henkilökuntakaan ei pahasti moittinut suorituksesta, vaikka voittoa ei tullutkaan.

Näyttely päättyi vasta seitsemän maissa illalla, noin tunnin myöhässä, ja siihenkään mennessä sihteeristö ei saanut arvosteluseteleitä valmiiksi (Suomessa niitä saa noutaa pitkin päivää, täällä ne pistettiin kerralla jakoon vasta kun kaikki olivat valmiina), joten niiden nouto jäi seuraavalle päivälle.

Pyörähdettyämme vielä Jelgavaa katselemassa olimme perillä Riikassa vasta yhdeksän maissa. Henkilökunta lähti Epun kasvattajan kanssa kaupungille pikaiselle kävelylle ja syömään. Menomatkan suoritimme paikallisella johdinautolla ja koimme lipuntarkastuksenkin, joka on astetta jykevämpi operaatio kuin kotimaassa. Paluumatkalla saavuimmekin sitten hotelliin poliisisaattuessaa sinisten valojen välkkeessä kun taksikuski ilmeisesti teki jonkun ajovirheen ja poliisi pysäytti meidän, mutta keskustelun jälkeen kuljettaja sai luvan ajaa loppumatkan hotellille ja päästää meidät kyydistä ja jäädä selvittämään asiaa.

Sunnuntaina oli lauantain tapaan aikainen herätys ja seitsemältä matkaan. Päivä meni istuskellessa ja odotellessa tuomarointivuoroa. Tuomarimme oli ranskalainen Francoise Milcent-Dubois, joka on tunnettu omituisesta tavastaan ottaa kissoja mielivaltaisessa järjestyksessä, joten vuoron kyttäämisessä olikin aika homma. Ilmeisesti myöhästyimme hänen ensimmäisestä yrityksestään ottaa Eppu pöydälle ja jouduimme odottelemaan jonkun aikaa. Tuomari ei selvästikään tiennyt savumausta juuriaan mitään, mutta suurta kokoa ja lihaksikkuutta kehuttiin ja yleisarvosana oli ex(cellent) good boy. Serti tuli.

Eppu sattui olemaan myös tuomarin ainoa kastraattiuros (koko näyttelyssäkin niitä oli vain neljä - siellä kastraattien näyttelyttäminen ei ole kovin yleistä kun taas Suomessa niitä on vähintään yhtä paljon kuin leikkaamattomiakin) joten sertin saatuaan se sai myös "tuomarin paras" -tittelin eli nominoinnin ja pääsi ensimmäistä kertaa elämässään paneeliin eli loppukilpailuun!

Koska Epun henkilökunta oli lauantaina paneelissa esittänyt Viivin, oli vastavuoroisesti sovittu että Viivin henkilökunta esittää Epun, jos se paneeliin pääsee ja Olli ehtikin hakea jo assistenttiessun. Sen jälkeen seurasi yllätys: lauantaina venäläiset olivat tehneet protestin (noin yleisesti suomalaisten esittämisestä, ei nyt sentään Viivistä vain) ja sunnuntaina järjestäjät sitten kielsivätkin suomalaisia esittämästä suomalaisia kissoja. Venäläiset tosin saivat esittää venäläisiä kissoja...

Henkilökunta jo harkitsi Epun vetämistä paneelista sillä eihän se mikään BIS-voittaja ole ja kokemus vieraan käsissä on aika rankka pitkän päivän päätteeksi. Koska tilaisuus kuitenkin oli aikalailla ainutkertainen, Eppu joutui paneelihäkkiin odottamaan vuoroaan.

Paneelikaan ei mennyt ihan kuin elokuvissa, muut kissat olivat jo pöydällä ja tuomarit niitä arvioimassa kun henkilökunta vielä huuteli assareille että täällä olisi tämä yksi kissa. Lopulta pääassistentti sen kävi sitten nappaamassa ja Eppukin sai 15 sekuntiaan julkisuudessa. Luonnollisestikaan se ei yhtään tuomariääntä saanut ja voiton vei sama crx kuin lauantainakin.

Sitten Eppu boksiin, kamat kasaan ja kotimatkalle. Ajoimme suoraan Jelgavasta Tallinnaan, vain Pärnun kohdalla ruokatauon pitäen ja olimme Tallinnassa hotellissa tasan puolilta öin. Eppu nukkui ja köllötteli rennosti henkilökunnan vieressä koko matkan ja hauskuutti kanssamatkustajia rennoilla nukkuma-asennoillaan ja komeilla vampyyrinhampaillaan.

Maanantaina aamusta sitten koitti matka laivalla takaisin ja kotona odotti suhiseva Mauno, joka oli viettänyt viikonlopun "isovanhempien" seurassa nautiskellen ainoan kissan täysivaltaisesta huomiosta.

Eppu on kyllä mainio matkamies, matkat sujuivat rennosti nukkuen ja köllien, samoin näyttely, pissa- ja kakkahommat sujuivat reissulla myös, ja ruokaakin meni. Henkilökunta on väsynyt, mutta onnellinen pikkuisestaan.