Habamies


Mauno täyttää tänään 5 kk. Sen kunniaksi otettiin taas punnitus: 3200 g eli 400 g enemmän kuin kuukausi sitten. Hyvin on siis syöty - ja piereskeleminenkin on selvästi vähentynyt, liekö sitten matokuuri auttanut.

Mauno sai tietysti lahjankin, tai oikeastaan kaksi, ja etuajassa eli eilen. Purkissa on herkkunapsuja ja pallossa kulkuset. Köyhän perheen lapsi ei leluilla koreile. Ennakko-odotuksista huolimatta (Mauno ei ole selvästikään mikään pitkäjänteinen näprääjä vaan enemmän toiminnan mies) Mauno keksi illalla myöhään napsupurkin idean ja jaksoi kolistella sen kanssa urhoollisesti pimeydessä vaikka kuinka pitkään. Ideahan on tietysti se, että kun henkilökunta nukkuu (tai yrittää nukkua) leikitään äänekkäillä leluilla, päivällä niihin ei kosketa.


Vaikka yhteistä matkaa on takana vain reilut 2 kk, voin jo nyt sanoa (ja olen sen useille sanonutkin) että Maunon ottaminen on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä ja hankintoja. Se on juuri Oikea.

Kommentit

  1. Voi kuinka ihanaa kuulla. Välillä mietityttää kun Maunon tempauksista lukee, mutta ilmeisesti henkilökunnalla on pidempi pinna kuin luulin! :c)

    VastaaPoista
  2. Henkilökunnan pinna venyy melkein mihin vaan Maunon kanssa, ainoa joka oikeasti välillä kiristää hermoja on se määkiminen... Kyllä me muuten kovasti tykätään toisistamme.

    VastaaPoista
  3. Ei kissojen ottamista koskaan kadu...paitsi silloin, kun "jokin" rojahtaa aamulla päälle ja suihkussa irvistellään kaulan sivua koristavia syviä naarmuja. Tosin sittenkin saa syyttää vaan itseään, ei pörröisiä jaloissa kiehnääviä enkeleitä. Pitikö lipaston päälle kasata ansaksi huojuva pino vaatteita. Oma vika siis.

    Killeille kuppiin sydäntä ja toDo-listalle lipaston päällisen tyhjentäminen ennen seuraavaa yötä...ja sitten reippaasti töihin, kun karvapallot jäävät vetämään sikeitä masut täynnä apetta. Niin epäreilua...

    VastaaPoista
  4. ninnin teksti naurattaa. Juuri noinhan se menee, ja ennen kuin kissat hankin, ihmettelin kuka kumma ajattelee tuolla tavalla. "sittenkin saa syyttää vain itseään, ei pörröisiä jaloissa kiehnääviä enkeleitä". :cD

    VastaaPoista
  5. Joo, muutamia katumuksen hetkiä tietysti on ollut esimerkiksi puoli viisi aamulla kun on käynyt riipimässä maun alas palmusta tai sihissyt äänensä käheäksi kun se kielloista huolimatta kiipeää sängyn päällä olevalle hyllylle... tai määkii viidettä tuntia... mutta niissäkin huomaa yleensä tuntevansa loppujen lopuksi huonoa omaatuntoa jostain mitä on ITSE tehnyt tai jättänyt tekemättä herran palvelemiseksi.

    Sitä vaan kaipailen, että voisi aamulla jättää karvapallon vetämään sikeitä, kun yleensä se pyrkii hurjana ulos ovesta ja sitä saa joko houkutella erilaisten raksujen viskomisella tai loppujen lopuksi heittää oven raosta sisään ja toivoa että pää ei jää väliin kun vetäsee nopeasti oven kiinni perässään. Ja jää kuuntelemaan sitä kurjaa maukunaa, kun lukitsee ovia... nyyh.

    VastaaPoista
  6. Ehkä se kaverikissa vähentäisi mau´untaa sekä päätä oviaukossa. Tai sitten niitä olisi kaksi märisemässä.

    VastaaPoista
  7. Ehkä. Ja ehkä. Se kaverikissa on varmaankin tulossa jossain vaiheessa, mutta ei ihan vielä.

    VastaaPoista
  8. Oi, se on ihana tunne kun tajuaa löytäneensä sen Oikean! Ei haittaa mitään vaikka Oikeat välillä kiristeliskin hermoja, ne on kuitenkin just niitä ihania kissoja joiden on aina pitänytkin tulla elämään.

    VastaaPoista
  9. Poskiin ja mahaan koskee kun saa nauraa näille teidän perheen touhuille. Kiitos, nyt rupean seuraamaan tätä blogia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Ei sanoja.

Koti vailla maukulaista?