Ingallsin Laura


Maunon amish-look on vaihtunut enempi Pieni Talo Preerialla -tyyliin kukallisen pannan myötä. Tötteröönkin on vähän enemmän totuttu kuin eilen, mutta hankalahan se on. Erityisen hankala se on syödessä ja vessassa käydessä, varsinkin tuotosten peittely on hankalaa. Sitkeästi Mauno on käynyt uudessa kaappivessassa vaikka avoimempi malli kylppärissä olisi tarjolla.

Mauno on niin reppana tötsä päässä, että henkilökuntaa säälittää. Kun Maunoa silittää poskesta, kuolatippa tirahtaa kippoon. Liikkis. Tiedä sitten miten kauan tuota tötsikkää voi pitää, kuuri kestää 10 pv ja ohjeen mukaan sen ajan olisi tötsä hyvä olla, mutta toisaalta se on muovisena niin hiostava leukaa vasten, että vaikea kuvitella ettei iho siihen reagoisi. Varsinkin kun kosteutta kertyy siihen helposti.


Tötterö ei kuitenkaan estä painimista vaikkakin haittaa hieman purentaotteen saamista Tirpasta. Yöllä painittiin taas niin että henkilökunnan sänky tärisi ja lopulta pojille tuli lähtö makkarista viiden maissa. Ovet menivät kiinni loppuyöksi.


Eppu ottaa rennosti, eikä enää sähise ja murise kummalliselle tötteröpäälle, joka lienee myös saavuttanut takaisin oman ominaishajunsa.

Kommentit

  1. Voi surku :( Toivottavasti pojat paranee pikaisesti!
    Promax on myös hyvä tilapäisiin masuvaivoihin.
    Rapsutuksia toipilaille!

    VastaaPoista
  2. Ihana amishikisu ja pikku tirriäinen! On niin ihana seurata poikien kolttostelua. Terveisiä vaan pohjanmaan mau-neidoilta sinne pääkaupunkiseudulle. :-)

    VastaaPoista
  3. Kurjuus, kun tuollaisia ikäviä juttuja sattuu. Onneksi Mauno tuntuisi kuitenkin olevan pirteällä mielellä amish-lookistaan huolimatta. Meillä on myös hyviä kokemuksia Promaxista (saa esim. Catvetista ja varmaan joistain apteekeistakin). Tosin se ei sovellu jatkuvasti käytettäväksi maitohappobakteerivalmisteeksi, kun siinä on mukana myös savea, joka auttaa ripulin hoidossa, mutta toisaalta estää jonkin verran myös joidenkin ravintoaineiden imeytymistä.

    VastaaPoista
  4. Voi Maunoa, toivottavasti varpaanvali paranee sukkelaan.

    Itse varmasti ottaisin kopan pois paasta paivisin ainakin pariksi tunniksi jos itse olen paikalle, niin etta voin valvoa kattia, silla kissoille on aikas tarkeaa omasta hygieniasta huolehtiminen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei sanoja.

Törkeän hieno vessa

Koti vailla maukulaista?