Tähän on tultu
Viikko yhdessä.
Napakymppi
Tänään on ollut juhlapäivä, meidän oma Puippunen täytti 10 vuotta. Ja kylläpä Pöpinder onkin ollut varsinainen napakymppi meille. Eppu tuli vähän kuin varkain, ei pitänyt tulla toista kissaa vaan Maunon jäädä ainokaiseksi, mutta sitten oli Peppuli tarjolla ja Mauno vähän turhan aktiivinen ja liikaa henkilökunnan aktivoitavaksi. Eppu tuli, voitti sydämet ja niistä tuli Maunon kanssa parhaat ystävät ja painikaverit. Kun sitten tuli Maunon aika lähteä, oli Epulla iso ikävä ja sitä ikävää lohduttamaan löytyi onneksi nopealla aikataululla Lyyra. Ja taas Eppu näytti suuren sydämensä (ihan lääkärin ultraäänellä toteaman sellaisen!) ja otti Lyyran vastaan rauhallisen ja diplomaattisen setämiehen elkein ja taas oli uusi kaveripari syntynyt. Eppu on maailman pehmein, se rakastaa kaikkia ihmisiä, erityisen ystävällinen ja kärsivällinen se on lapsille (vaikkei niistä ole hirveästi kokemusta saanutkaan, mutta jotenkin se tunnistaa pikkuihmiset) ja sitä saa ihan jokainen rapsuttaa ja kuopsutt...
Voi poikia! :) Niin söpöinä siinä ollaan.
VastaaPoistainaniiiiii!
VastaaPoistaHih! Ei olisi sopeutuminen paljoa paremmin voinut mennä. :)
VastaaPoistaHienot pojat! :) Mahtava pari tossa alemmassa kuvassa: toinen musta ja toinen valkoinen. Ja silti niin paljon yhteistä, ovathan sukulaismiehiä. :)
VastaaPoistaOn kyllä upeaa, että niin moni blogikissa on saanut kissakaverin nyt kesällä ja kaikilla on mennyt hyvin. Hyvin rohkaisevaa! Jotenkin sitä vaan oli varautunut jatkuvaan tappeluun ja korvapuoliin kissoihin (siis omien kissojen kohdalla), mutta ei, onneksi. Ehkä kaikki yhden kissan omistajat haluavat nyt kannustavien esimerkkien innostamina lisää kissoja. :)
Mahtavat ilmeet kavereilla alemmassa kuvassa - molemmat näyttävät hiukka ärsyyntyneiltä, että heidän päikkäreitään kehdataan häiritä valokuvauksella. :D
VastaaPoistaEn olisi ikinä uskonut, että tämä meni näin hyvin. Viikossa pojat on ihan bestiksiä ja meikäläinen on ihan statisti.
VastaaPoistaIhanat kuvat kyllä - voi heitä...
VastaaPoistaÄlä välitä, kyllä ne bestikset ottaa sut pian bestisjoukkoon! Meilläkin poitsut alkaa nyt 3,5 vkon jälkeen huomata, että ai niin, täällä asuu noita ihmisiäkin ja niistä on muutakin iloa kuin että antavat ruokaa ja putsaavat vessan. Cisulta lipsahtelee kehräystä ja Toto ottaa jo toista iltaa peräkkäin sylipäikkäreitä.
VastaaPoistaEppuhan on varsinainen sylipoika ollut koko ajan, mutta Mauno on ottanut etäisyyttä ja harvoin sen saa edes kehräämään. Joskus vahingossa lirahtaa huraus. Sehän ei koskaan ole mikään innokas sylittelijä ollutkaan, mutta edes iltaisin kävi päikkärit sylissä ottamassa. Ei se vieläkään usein Tirpan kanssa nuku, mutta joskus näköjään Tirppa pääsee yllättämään ja kyhnäytyy kylkeen.
VastaaPoista:). Noin se pitääkin mennä. Niin ihana nähdä kamut vierekkäin. Ja tulet taatusti kiittämään itseäsi siitä, että otiti kaverin Maunolle!
VastaaPoistaVaikkei hän enää samalla tavalla sinua aina huomioisikaan.
Aijoota, kun aiemmin olet pohtinut sitä, että asiaa on helpottanut se, että ovat samaa sukupuolta, niin pitää paikkansa. Nimittäin, poikakissat ovat niin paljon helpompia ja lällympiä luonteeltaan kuin nartut. Tyttö ja ihan sama mitä sukupuolta toinen tulokas on, niin sopeutuminen on yleensä paljon suuremman taistelun takana. On kokemusta..
Ooh, pieni musta ja iso harmaa :-)
VastaaPoistaSalt'n'pepper :-)
VastaaPoistaEbbu on niin pikkuinen ja söpö. Eikö arvoisa henkilökunta muka ole onnellinen, kun pieni hellyydenkipeä kissa tulee syliin kehräämään?
VastaaPoistaVoi kuinka lutusia <3
VastaaPoistaHei, Löysin blogisi eilen ja tänään meni rattoisasti (työ)päivä kuulumisia lukiessa. Jäin heti armottomasti koukkuun, niin ihanaa kirjoitustyyliisi kuin blogista välittyvään Maunon (ja Epunkin) persoonaan! =o) Luin kaikki kirjoitukset, kokonaan, alusta loppuun, aikajärjestyksessä. AAH! Olen ihastunut! =o)
VastaaPoistaMaunosta tulee niin mieleen meidän oma toinen ottolapsi, Virosta Suomeen emigroitunut löytäkissanpentu. Jo pään muodosta ja korvien tupsuista on monet (ell mukaan lukien) arvailleet neidissä olevan jotain itämaista/eksoottista sukua. Neidin emo on yhdessä kuvassa kovin näyttänyt siamilaiselta, mutta katukissana se on ollut jotehn kukapa tietää. Meidän neiti on väritykseltään "tavis" mustavalkoinen, mutta nuo muodot sekä erityisesti erityispiirteet luonteessa antavat vihiä eksoottisemmista juurista. Ja miten Mauno toi oman neitimme mieleeni? Tuntomerkkejä: KOVA naukuminen ja muutoinkin ahkera äänenkäyttö, halu olla aina lähellä tai mieluusti kiinni ihmisessä, omat mielipiteet ilmaistaan selkeästi, "ulos" (ei siis ulos-ulos vaan rappukäytävään) nau'utaan peräänantamattomasti (tauotta onnistuu jopa tunnin verran, naapurit kiittää täälläkin), utelias kuin mikä ja kaikki paikat on tutkittava, uudet ihmiset/asiat/esineet on heti tarkastettava (toinen neitimme menee erityisesti ihmisiä ensin mieluummin karkuun), ja kotiin on saavuttava laukku edellä ja sieltä poistuttava selin jaloilla/laukulla estäen ettei neiti karkaisi käytävään. Oi mikä näissä niin vetoaa? Se sulous, se kehräys, se viattomuus... <3
No joo, tulipa pitkä löpinä. Teki mieleni kommentoida ties kuinka moneen postaukseen, joko "noin meilläkin!" tai muutoin vain ihastuksissani. Säästin kuitenkin kaiken tarmoni tähän yhteen kommenttiin. Olen koukussa ja palaan takaisin. =o)
PS. En löytänyt blogia blogilistalta, oletteko ajatelleet lisätä tämän sinne?