Liian kuumaa

Liian kuumaa, liikaa hellettä. Koko perhe vain makaa. Ei jaksa tehdä mitään.

Mauno ja Eppu ovat ottaneet tämänkin päivän pääosin nukkumisen kannalta. Eiköhän se iltavilli kohta ala, ainakin Epun kohdalla. Eilen se käynnistyi myös keskellä yötä, kun henkilökunta erehtyi nousemaan ylös käydäkseen vessassa. Siitä alkoikin takaa-ajo, paini ja ralli. Eppu kömpi viereen yöksi - kauhean varovaisesti piti nukkua pieni tirppa kainalossa.


Pieniä painiharjoituksia on jo otettu, tässä on videonpätkä siitä miten homma ei oikein lähde käyntiin. Yritystä olisi molemmilta puolilta, mutta jotenkin se viimeinen kipinä puuttuu.



Painimatsit ovat rujoja ja Eppu kiljuu kuin syötävä. Toki sen pää mahtuisikin Maunon suuhun, mutta Mauno taitaa olla ihan leikkimielellä kuitenkin liikkeellä, vaikka sillä massaa onkin yli tuplat Eppu-tirppaan verrattuna.

Illalla otin pienen pätkän videota keittiössä, kun Eppu määrätietoisesti meni syömään suurimman osan Maunon sydänpaloista. Mässytti oikein hyvällä halulla, ensin muristen ja sitten keskittyen mässyttämiseen.



Eppu on kova poika murisemaan, jotain mikä ei ole kuulunut Maunon äänivalikoimaan ollenkaan. Eppu murisee leluille, ruualle, leikkiessä... mille vaan. Mutta ehkä se on vielä ainakin vastapainoa sen pienelle piipittävälle maukumiselle.

Mauno on siirtynyt pääosin kurnuttamiseen.

Kommentit

  1. Laiskin painimatsi ikinä :-D

    Me ois vissiin P:n kans ensi viikolla tulossa katsomaan livenä. Onhan Eppu pikkanen vielä silloinkin, pliis onhan?

    VastaaPoista
  2. Ei sitä tässä kuumuudessa jaksa. :D

    Mut hei, pari tuntia sit Eppu nuoli Maunoa! 2 vrk ja 4 h yhdessä ja jo nuollaan! Eikä Mauno pahastunu.

    On se varmaan pieni ens viikollakin, tosin tuolla se taas vetää Maunon iltaruokia ja murisee, kun on ensin vetänyt omat ruokansa. Mut ne on siinä tunnin pari ollut, joten jos ei Mauno syö niin toinen syököön... oppiipa nopeammaksi.

    VastaaPoista
  3. Hih, koira katsoi vähän hitaasti ja epäillen, kun katsoin painimatsia äänet päällä. :D

    Aika poika tuo Eppu, mukavaa että on noin sujuvasti kotiutunut.

    VastaaPoista
  4. Pitäähän kasvavan nuoren kato syödä. Maunon järkyttyneestä ilmeestä huolimatta. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Ei sanoja.

Unisexiä vessatiloihin