E niinkuin Eppu, Elli, Ery ja elegantti

Eilen oltiin pitkästä aikaa näyttelemässä Epun kanssa, Ery-Sydin näyttelyssä ED-areenalla Itä-Helsingissä. Eppu aavisti taas lähdön ja henkilökunta sai kaivaa sen Linnan alakerran nurkasta ja raahata kiljuvan kopan autoon. Uudet naapurit saivat ääninäytteen heti aamusta.

Paikalla häkkipaikat olivat vapaasti valittavissa kategorioittain joten Eppu pääsi samaan aikaan saapuneen Mäykysen Ellin viereen.


Elli oli kiukkutuulella, joten se sai viettää koko päivän häkissä joutumatta tuomarin pöydälle. Eppu sen sijaan pääsi edustamaan myös Mau-yhdistyksen rotupöytään, jossa kaverina oli myös jättimäinen eikä ollenkaan pelottava Mauno.


Eppu oli päivän ainoa mau ja tuomarina oli ruotsalainen Monika Bokström. Hän ei varsinaisesti lämmennyt Epun charmille ja jättikin Epun ilman sertiä, koska Eppu ei ollut hänen mielestään tarpeeksi elegantti eivätkä täplät näkyneet. Eleganssista voi olla eri mieltä, mutta toki täplien kohdalla hän oli aivan oikeassa, eikä henkilökunta varsinaisesti yllättynytkään tästä sertin epäämisestä, vaikka sitä hakemassa oltiinkin ja ensimmäisen kerran ilman jäätiinkin. GIP-titteli on siis edelleen kahden sertin päässä.


Tulkinta-arvaukset päivän setelistä:
Tyyppi: Exc. prop. (proportions), should be more elegant, exc. skin flap, nice paws.
Pää: Exc. wedged with nice profile, could have broader muzzle (rather pointed)
Silmät: Exc. almond shaped, exc. setting slanted, but a bit deep. Good colour.
Korvat: Exc. broad at base. Exc. set.
Turkki: Exc. silky fine texture. Nice fin (?) undercoat. Should have more spotted ghost markings.
Häntä: Exc. length & shape
Kunto: Exc. cond & temp.
Yleisvaikutelma: Should be more elegant and show more ghostmarkings in coat.
Arvostelutulos: Exc1 no certificate

Kommentit

  1. Hei. Siis. Hei. Ei voi olla noin asiantuntematonta heinkilökuntaa KISSAnäyttelyssä. Tai ehkä tuossa juuri ongelma piilee, ne eivät tajua Mustista PANTTEREISTA mitään. Pantterit paljastavat täplänsä ja viirunsa vain harvoille ja valituille tietyssä valossa, eikä ainakaan välttämättä kenellekään tyhmälle tuomarille joka ei älyä ensin tutustua ja mielistellä kunnolla.
    Hmph.
    Huomaan että olet myös panttereiden valioyksilöitä, vihreät silmät loistavat mustuuden keskeltä. Ei elegantimpaa voi olla.
    MUSTI (Pantteri)

    VastaaPoista
  2. WAU mikä juliste! Taisin kävellä sen ohi mutten sitten ollenkaan osannut yhdistää sitä Maunoon, olisin varmasti jäänyt tutkimaan tarkkaan jos olisin. Emme siis olleet paikalla, vaan piipahdin äkkiä katsastamassa näyttelytarjoukset kun olin kaupungissa muilla asioilla :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!