CAPS lock

Eppu ja henkilökunta matkasivat pitkästä aikaa, pariin kuukauteen siis, näytelmien pariin eilen Surokin näyttelyyn Lahteen. Matka taittui mukavasti Epun isoisoisän omistajien kyydillä, vaikka aamuiset kukonlaululähdöt viikonloppuna eivät niin henkilökuntaa kuin Eppuakaan kovasti innosta.

Onneksi Lahti ei ole kovin kaukana ja matka ei kestänyt kuin tunnin verran. Lääkärintarkastukseenkaan ei ollut pitkää jonoa ja Eppu pääsi nopeasti omaan häkkiinsä. Häkkinaapurit tosin olivat kovin aktiivisia ja heiluttelivat tervehdyksiään innokkaana, joten Eppu ei oikein rentoutunut ja henkilökunta nappasikin Epun syliinsä ja mau-yhdistyksen pöytään köllöttelemään. Siellä Eppu viihtyi oikein hyvin ja ihastutti ohikulkijoita rennolla pötkötyksellään maharapsuttamossa.

Henkilökunta ommella surautti Epun häkkiin edellisenä viikonloppuna alaverhon, joka peittää kassit ja kopan siististi häkin alle.



Epun vuoro oli vasta puolenpäivän jälkeen ja Eppu köllöttelikin rentona henkilökunnan sylissä odottamassa vuoroaan tuomarinpöydän edessä olevilla tuoleilla kun juuri edellisenä tuomarin arvostelussa oleva kissa ensin karkasi ja pöydälle palautuksen jälkeen räjähti oikein kunnolla. Eppu pelästyi pahasti kovaa rääkynää ja pyydystyshässäkkää, ja henkilökunnalla olikin Epussa pitelemistä, ettei olisi samaan syssyyn tullut toista karkulaista. Hetken viilentelyn kauempana jälkeen tuli Epun vuoro ja valitettavasti Epun normaali rento moodi oli kateissa ja Eppu oli kovin pelokas, kyyristelevä ja tärisevä eikä ollenkaan halukas esittelemään itseään tuomarille.

Tuomari oli Vera Vasilieva Venäjältä, ja heti alkutöikseen hän ilmoitti ettei olekaan juurikaan mauta nähnyt. Näin vähän epäilimmekin, joten yllätyksenä ei tullut ja alamme jo tottumaan näihin "mikä se on" -tuomareihin. Ensimmäisenä henkilökunnan piti esitellä tuomarille "ne erikoiset iholäpät jotka maulla on" kun tuomari niistä oli kiinnostunut. Loput luettiin sitten standardikirjasta kohta kohdalta ja tuloksena oli kuin olikin serti eli Epun ensimmäinen CAPS.


Yllä varsin mitäänsanomaton arvosteluseteli.

Tyyppi: muscular medium long body legs in proportion to the body
Pää: good shape, strong chin, good profile
Silmät: almond in shape, light green colour
Korvat: medium in size, ex placement
Turkki: silky, short, good ghostmarkings
Häntä: ex shape, in proportion to the body
Kunto: ex
Yleisvaikutelma: ex1 CAPS

Kommentit

  1. No tää nyt sentään oli vähän kärryllä, kun uskalsi kommentoida kuvioitakin ja vieläpä oikein. Tosin siitä voi sit olla eri mieltä, että onko ne good.

    VastaaPoista
  2. Onnea uudenlaisesta sertistä! On muuten poikkeuksellisen luettava arvosteluseteli. Saa suorastaan helposti selvää tekstistä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!