M•A•U•K•U•J•A

Kuten henkilökunta jo hyvissä ajoin ennen joulua raportoikin, joulukuvaukset olivat käynnissä, mutta eivät kovin suosiollisin tuloksin. Haussa oli kaunis rauhallinen kuva, jossa pojat köllöttelevät yhdessä jouluvalojen tuikkiessa taustalla. Näin ei tietenkään päässyt tapahtumaan, vaikka rauhallista yhdessäköllöttelyä esiintyy tuntikausia päivisin jouluvalojen tuikkiessa taustalla. Mutta ei kuvissa. Lopultahan sitten päädyttiin kahteen yksittäiskuvaan joulukortissa, yhteiskuvissa ei ollut ainoatakaan "julkaisukelpoista". Kuvauksessa haasteita tuotti lähinnä mallien yhteistyöhaluttomuus. Kytkimet olivat on tai off, eli joko riehuttiin tai sitten silmät luppasivat kiinni. Siihen kun yhdistetään kotistudion hivenen ehkä ammattitasoa vaatimattomampi varustelu ja kuvaajan kalusto sekä ammattitaito, oli kuvissa aika paljon deletoitavaa. Lisäksi kuvaaja oli valinnut hieman haastavan aiheen (kissojen lisäksi), sillä valojen ja kuvauskohteen etäisyyden suhde kameraan olisi pitänyt py

No ei oo vanha vielä, onneksi.

Henkilökunta heräsi raivoisaan rapisteluun. Rapinaa alkoi kuulumaan sen verran lattialta, että pakko oli nousta tarkistamaan mikä on levinnyt. Eppuhan se siellä rotan kimpussa ja rotan sisälmykset pitkin lattiaa. Ulkona vähän paistoi aurinkokin, joten henkilökunta päätti kokeilla kameran kanssa. Syyllinen. Sen jälkeen Mauno ryntäsikin paikalle, totesi että tämä on hänen työmaansa – kyllä, yleensä se on Mauno, joka repii, joten Eppu taisi tulla vain haaskalle ja joutua syylliseksi. Joten taas Mauno päätyi olemaan se, joka poseeraa kuvissa. Rotalla oli pää auki ja sisälmykset tursuivat ulos otsalohkosta. Jollain mystisillä siemenillä tai itse asiassa ne näyttivät enemmän kukinnoilta, rotta oli täytetty ja niitä oli sitten riivitty ympäri makuuhuoneen lattiaa. Sitten tuli henkilökunta, imuri ja rotta päätyi roskiin.

Yksi Maunon mielestä ihanimmista tavaroista on mittanauha, sen perään pitää rynnätä heti hyökkäilemään, jos sellaisen näkee henkilökunnan käsissä. Niinpä lähes kaikki mittanauhaa vaativat tehtävät alkavatkin leikityssessiolla. Ihan menevät tassutkin ristiin tässä leikin tiimellyksessä (jota pahasti hidastaa henkilökunnan toisessa kädessä oleva kamera...). Nauhaa pitää tietysti rankaista välillä puremalla. Henkilökunta aina välillä hieman pelkää Maunon hampaiden puolesta, kun nauhaa pitää repiä ja päässä on metallivahvike, mutta onneksi meillä on myös ainakin yksi mittanauha, josta tuo metallinen pää on lähtenyt eikä sitä tarvitse varoa. Musta Mutinkainen Eppu oli onneksi nukkumassa pesässään, kuten tavallista, joten ei tarvinnut edes yrittää vangita kameraan liikkuvaa mustaa mötikkää. Näissä valaistusolosuhteissa voisi melkein toivottaa Epulle talviunia blogista ja sopia, että tapaatte herran taas keväällä... mutta yritetään taas jossain välissä pistää terveiset

Liekö sitten säiden kylmenemisen ja keskuslämmityksen tehostumisen vai minkä, mutta meillä on taas rapsittu. Mauno raapii otsaa ja silmänpieliä, Eppu nuolee edelleen vatsaansa. Kortisonikaan ei meinaa oikein tehota kummallekaan. Ruoka on sitä perusnormaalia, mitä on suurinpiirtein vuosia syöty, paitsi nyt taas pakettia odotellessa (miksei sitä voi koskaan tilata ajoissa?!?) on syöty vähän lähikaupan Latzia ja Shebaa (aineksia valikoiden eli ei niistäkään osteta lohta, lammasta jne mitkä selkeinä allergialistalla, mutta kun suuressa osassa ainesluettelo on tyyliin "eläinperäisiä aineksia" niin minkäs teet...), mikä varmaan on osasyynä Maunon rapsintaan. Ja kakka haisee. Muutenhan meillä on pojat ikänsä olleet perusterveitä ja lääkärissä on käyty vain rokotuksilla ja hammashommissa (kivenpoisto ja Maunon tapaturmaisesti murtunut kulmuri, ei hammassairauksia), mutta nämä allergiset kutinat ovat rassanneet molempia koko ikänsä. Kurjaa, muttei onneksi hengenvaarallista.

Sohvaa suojaamassa on fleecepeite, joka enemmän tai vähemmän roikkuu sohvan reunan yli. Kun roikkuminen alkaa saavuttaa lattiaa, muotoutuu juoksukuja, jossa etenkin Mauno tykkää möyriä. Eppuhan ei taas voi sietää sitä, että Mauno menee jonkun peiton tai kankaan alle piiloon, joten sitten pitää alkaa hyökkimään sen möykyn päälle ja puremaan pyllystä. Painimatsi on valmis. Jiihaa. Tämä tietysti tapahtuu mieluiten iltavilliaikaan, jolloin valoa on vähin mahdollinen määrä. Siksipä henkilökunta makaa lattialla ja yrittää kuvata toisella kädellä kun toinen käsi pitelee kännykkää, jossa on taskulamppu-appsi päällä. Todella professionaalia kotistudiotyöskentelyä. Meillä on aika harmaata.

Henkilökunnan vetäytyessä höyhensaaria kohti Mauno on yleensä kömpinyt kainaloon ja yhdessä olemme lukeneet hetken tai toisenkin kirjaa ennen nukahtamista. Yleensä Mauno on sitten häipynyt joko ennen tai pian jälkeen unentulon. Nyt Eppu on kuitenkin viimeisen kuukauden aikana ottanut Maunon paikan ja tullut henkilökunnan kainaloon. Epun tapaan kainalo ei ole tarpeeksi lähellä, vaan päälle pitää asettautua. Toisin kuin Mauno, Eppu myös jää nukkumaan viereen ja on siten vaihtanut jalkopään henkilökunnan vyötärön tienoille. Osan öistä myös Mauno on nukkunut samassa kasassa, joten lämmintä on piisannut. Välillä on jouduttu keskellä yötäkin hieman neuvottelemaan siitä kuka tarvitsee peittoa ja kenellä on jo turkispeite. Tuplaleveä peitto on ollut myös harkinnassa, koska neuvottelut eivät aina ole päätyneet henkilökunnan hyväksi. Katsellaan nyt ensin miten pysyvä vaihe tämä kainalokyhnäys on.