Pötköttelyä
Aavistan, että meillä on ollut vastaava otsikko aiemminkin. Mutta kuitenkin, aurinko ei paista eli me vaan pötkötellään täällä. Kuka missäkin ja kenenkin kanssa vuorotellen. Eppu aloitti kortisonikuurin mahakutinaan ja syö ja nukkuu, SYÖ ja nukkuu. Mauno ryntäilee välillä omissa touhuissaan, erityisesti aamuisin kun parvekkeen ovi avataan. Ja sitten voikin pötkötellä sohvalla, ja haukotella näyttävästi, kun henkilökunta tulee kuvaamaan naaman eteen. Sijaistoiminto? Kissan haukotus on mielenkiintoista seurattavaa. Ensiksi naama menee pitkäksi ja viikset kääntyvät eteenpäin. Sitten kita aukeaa ja veeeeeenyyyyyy. Lopuksi naama menee leveäksi ja viikset kääntyvät taakse. Olisipa ihmisilläkin viikset. Epun pötköttely löytyy iltapainotteisesti lattialta. Usein olohuoneen pehmeältä matolta. Ja kuten kuvan reunasta voi päätellä, massua tuuletellaan kattoa kohti jalka pystyssä. Toinen Epun spesiaali on nukkua sängyn tai sohvan laidalla niin että pää roikkuu reunan yli. Ilmeisest