Tekstit

Näytetään tunnisteella Linna merkityt tekstit.

Linnanmuureilla

Kuva
Linna on ollut viime aikoina erityisen suosittu päiväunipaikka, siellä ovat viihtyneet molemmat pojat niin yhdessä kuin erikseenkin. Henkilökunta ei vaan ymmärrä sitä, että miksi siinä reunalla pitää roikkua, kun tilaa olisi pötkötellä ihan siellä keskelläkin. Luulisi olevan epämukavaa, mutta itsepä valintansa tekevät.   Mauno sentään on hienostunut ja käyttää tyynyä. Mutta Eppu ei moista hienostelua kaipaa. Ja sitten kaulakkain. Mustanaamio ja pikkuapurinsa.

Ei kurjuutta kummempaa

Kuva
Henkilökunta potee edelleen pahenevaa flunssaa ja on siksi kohtuullisen toimintakyvytön. Maunoa se tietysti harmittaa, koska jos kerran henkilökunta on kotona niin miksi se ei tee mitään?!? Makaa vaan. Linnan siirto olohuoneen puolelle oli toimiva juttu. Sen käyttöaste on noussut selvästi ja sitä käytetään sekä riehuntaan että kattotilaa nukkumiseen. Nytkin Mauku vetelee päikkäreitä katolla. Henkilökunnan kanssa ei kannata tulla sohvalle kun yskiessä röykyttää ja pomppii. Parempi pysyä omassa rauhassa. Vaikka ne yskänpuuskat herättääkin. Mutta onneksi henkilökunta on niin toimintakyvytön ettei kyennyt edes ruokakauppaan vaan tilasi pizzaa kotiin. Siinä sähellyksessä tuli oiva tilaisuus Maunon livahtaa hetkeksi rappukäytävään. Valitettavan nopeasti vaan tuli kainalokyyti takaisin.

Linna muutti

Kuva
Koska linnan käyttöaste on ollut aika alhainen ja henkilökunta arvelee syyn olevan lähinnä sijainnissa, piti ottaa dramaattiset keinot käyttöön. Ei sitä turhaan askarreltu, toivottavasti. Linna muutti makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa huoneen käyttöaste on korkeampi ja ainakin hieman vireämpi. Makuuhuoneessa kun suoritetaan lähinnä vaakatasotoimintoja, ei linna ole kirvoittanut kovin innostuneeseen kiipeilyyn. Ainakin alkukokemukset ovat hyvät. Linna on taas kiinnostanut ja siinä on kiipeilty innokkaasti. Ylätasolta pääsee kiipeilytolppaa pitkin kirjahyllyn päälle, jossa voi leikkiä nukkuvaa huuhkajaa. Lintulaudalta voi vaania sohvalla makaavaa möhkälettä, jota myös henkilökunnaksi kutsutaan. Lintulaudalta voi myös esittää äänekkäitä vaatimuksia. Olohuoneessa tuli nyt hieman ahdasta eikä linna välttämättä ole kovin pikantti lisä sisustukseen, mutta näin mennään toistaiseksi. Kunnes keksitään taas jotain parempaa.

Me ollaan julkkiksia

Kuva
Maunon linna on päässyt Moderncattiin. Vähänkö ollaan ylpeitä.

Linna valmis

Kuva
No niin, nyt on Prinssi Maunon linna valmis pintaa myöten. Projekti venyi pidemmäksi kuin oli suunniteltu, mutta lopputulos on ainakin päähenkilölle kelvannut. Tasoilla on vihreä terassimatto, päällä karvapeitteinen tyyny ja pintaan liimattiin ruohotarrat. Pintamaali on kiiltävä valkoinen Helmi, vesiohenteinen kalustemaali. Sisäpinnoilla on vain Helmi-pohjamaali. Seuraava projekti on sitten rakentaa tai rakennuttaa olohuonekelpoinen vessa, sen jälkeen kaikki peruskalusteet on saatettu sisustukseen sopiviksi.

Mauno Valkoiseen Taloon!

Kuva
Tänään henkilökunta oli sen verran reipas, että vetäisi eilen oksalakattuun linnaan pohjamaalin. Tällä kertaa Mauricio ei säestänyt vienolla aarialla, vaan huusi kuin palosireeni suljettujen ovien takana. Ihme, jos ei tule naapureilta valituksia... Huudon yltyessä päätin testata onnistuisiko maalaaminen niin, että Maunolla on pääsy makkariin. Päästin sen sisään ja se teki kierroksen, kävi tarkastamassa, että mitäs täällä suljettujen ovien takana oikein tapahtuu. Ajattelin, että tämähän sujuu nätisti, voin hyvin maalata, eikä hajukaan ole paha, kun maali on kuitenkin vesiohenteista, joten ei haitanne Maukkaa. Ensimmäiset pensselinvedot ja Mauno oli sisällä linnassa. Ajattelin, ettei se haittaa, koska linnaa ei nyt maalata sisältä (se maalattiin jo ennen kasausta). Seuraavat ja se kiipeli "lintulaudalle" - joka oli tietenkin juuri maalattu. Selvä peli, Maukka ulos ja huuto sai jatkua. Pienen tauon jälkeen vetäisin pohjamaalia vielä toisen kerroksen, kun maalia kerran riitti, se...

Puuskaista edistystä

Kuva
Linnan kanssa on edistytty, jos ei massiivisesti niin puuskittain kuitenkin. Henkilökunta kyllästyi käsin hiomiseen ja kävi ostamassa hiomakoneen ja se nopeutti työtä huomattavasti. Tänään saatiin viimeiset hionnat tehtyä, mitä nyt vielä pikkuisen tuli paklattua, joten ne on hiottava vielä siistiksi ennen pohjamaalia. Mauno tietysti pelkäsi hiomakoneen ääntä, ja onhan se toki kova, kun siihen vielä yhdistetään imuri. Se pakeni keittiöön jääkaapin päälle ja kun hionta taukosi ja henkilökunta kävi jääkaapilla se tuijotti sieltä silmät lautasen kokoisina ja korvat vaakasuoraan piipottaen. Ensimmäisen hiontakerran jälkeen se nukkui illan tiukasti sylissä käpertyneenä. Lapsiraukka. Tänään vedin vielä hionnan jälkeen oksalakan pintaan, jospa sitä huomenna saisi pohjamaalin vetäistyä. Sitten onkin jo aika siirtyä ulkopintaan ja pitäisi vihdoin päättää väri ja teema... Samalla pitää hankkia muut somisteet, eli K-rautaan käy taas matka. Lakkaamiseen taas Mauno olisi halunnut osallistua innokkaa...

Linnanrakennusta

Kuva
Linnanrakennus on sujunut odotettua hitaammin. Käsityötä on ollut enemmän kuin henkilökunta osasi odottaa. Eikä tässä ehkä ole tullut hötkyiltyä, "lomaillessa". Maanantaina paklasin ruuvinreijät ja muut kolot. Tänään sain hiottua paklaukset ja hionnan jälkeen vedettyä toisen paklauskerroksen niihin kohtiin missä se oli tarpeen. Hiomista olisi vielä tarjolla reunoissa, mutta se on käsin aika hidasta... Ulkoasukin on vielä päättämättä, liikaa ideoita mielessä. Noh, sitä miettiessä voi hioa aukkojen ja yläkerran reunat, lakata oksalakalla, maalata pohjamaali... Työnjohtaja tietysti tarkkailee työn edistymistä... "Lintulautaan" porattiin reikä, jotta siihen saa jotain roikkumaan. Ainakin Ikeasta ostettu mobile on ollut suosittu rämpättävä. Lisäksi ostin Ikeasta päällilokeroon tyynyt ja siihen kankaan, mutta voipi olla että tyyny on liian muhkea, ja ylös pitää miettiä jotain muuta ratkaisua (se vaan on halvempi kuin esim. vaahtomuovipala) tai sitten siihen pitää ommella ...

Prinssi Mauno I:n linna

Kuva
Pitäähän sitä prinssillä (Maunon virallinen nimi suomeksi on Taistelijaprinssi) linna olla, joten eikun rakentamaan. Suunnittelusta en voi ottaa credittiä, se on suoraan kopioitu Moderncatin kuvissa näkemästäni, jonka joku kanadalainen oli kissalleen rakentanut. Tästä aiemmin postasinkin. Hahmottelin kuvaa apuna käyttäen sovelletut mittapiirustukset. Mitoitus laskettiin niin että runko saatiin kahdesta valmiista liimapuulevystä, joiden pituus on 3 m, eli korkeudeksi tuli 150 cm ja leveydeksi 60 cm kanttiinsa. Luukut ovat 20x25 cm ja niiden takana on hyllyt, jotka ovat 30 cm syviä. Päällä on taso, jolle tulee pehmustettu lepäilyalusta, sinne ei pääse linnan sisältä, vain ulkokautta. Isäni, siis Maunon vaari, rakensi rungon ja kuljetti osat plaanona tänne. Maalasin ne sisältä kahteen kertaan valkoisella vesiohenteisella pohjamaalilla (täällähän ei puunväriä suvaita). Palat yhdistettiin ja hyllyt ja päällitaso asennettiin paikoilleen. Vielä rakennelma on vailla viimeistelyä, eli ruuvinka...

Me ollaan kateita

Kuva
Oih, Moderncatissa oli juttua kun joku ihana ihminen oli tehnyt kissoilleen tällaisen hienon kiipeilyjutskan. Mekin tykättäisiin tämmöisestä - tosin maalattuna erilailla, mutta se on pieni yksityiskohta. Edelleen sydän vuotaa verta (silmistä puhumattakaan) kun katsoo niitä lemmikkikauppojen kamalia kiipeilyhässäköitä, miksi, oi miksi ei kukaan tee myyntiin tyylikkäitä lemmikkihuonekaluja?!? Tässä on Grand Canyonin kokoinen markkinarako. Halooo?!? Kuva (ja lisää niitä): Colin Beadle / Flickr