Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2010.

Näyttelijän päivätyö, osa II

Kuva
Tänään vietimme hikistä päivää Helsingin Jäähallissa Epun kanssa ja huomenna on vielä edessä samanlainen urakka. Päivä sujui vallan mainiosti, mutta tuloksista hieman enemmän huomenna kun on molempien päivien setelit kädessä. Jatketaan siis hieman vielä kissanäyttelyn aakkosia - edelleen tämä koskee FIFén/Kissaliiton järjestelmän alaisia näytelmiä, TICA:lla ja CFA:lla on omat kiemuransa, eikä hämmennetä soppaa nyt niillä. 90 % näytelmistä käydään kuitenkin tällä systeemillä. Kategoriat Kissarodut on jaettu neljään kategoriaan, lisäksi kotikissat kilpailevat vielä omassaan. Kategoria I sisältää kaksi rotua: persialaiset ja exoticit, eli lyttynaamaiset kissat (nämä ovat ns. sisarrodut eli periaatteessasama rotu, mutta persialainen pitkäkarvainen, exotic sen lyhytkarvainen versio). Kategoria II sisältää muut pitkäkarvaiset (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) eli norjalaiset metsäkissat, ragdollit jne. Kategoria III sisältää lyhytkarvaiset kissat (poikkeuksena somali, joka on abess

Herra Koppinen kylässä

Kuva
Meillä kävi pienenpieni vieras. Mauno huomasi sen ensiksi ja henkilökunta joutui herättämään Epun katsomaan. Koppinen oli ehkä vajaan sentin pitkä ja aika jänskän värinen. (Älkää nyt vaan sanoko että se on joku tuholainen... en ole ennen nähnyt täällä.) Pojat tutkivat Koppista yhdessä. Mauno hieman taka-alalla pysytellen, kuten yleensäkin hieman jännittävämmissä tutkimustapahtumissa. Molemmat uskaltautuivat maistelemaankin herra Koppista, mutta kumpikin totesi ettei siitä ole ateriaksi ja herra sai jatkaa matkaansa kun pojat hetken tutkittuaan kyllästyivät. Täällä ollaan ystävällisiä vieraille. Ainakin noin pääpiirteittäin.

Näyttelijän päivätyö

Kuva
Samalla kun pojat ottavat päikkäreitä, henkilökunta ajatteli valoittaa hieman kissanäyttelijän päivän kulkua, kun siitä täällä oli aiemmin puhetta. Otetaan vaikka ensin ihan päivän ohjelma, ja puhutaan toiste sitten niistä kategorioista ja titteleistä ja muista niin ei tule turhan pitkä juttu. Kissanäyttelyt alkavat aamulla aikaisin eläinlääkärin tarkastuksella. Yleensä tarkastusaika on noin 7-9, hieman näyttelystä riippuen ja jokaisen näyttelyhalliin tulevan kissan on mentävä tarkastuksen läpi. Siinä eläinlääkäri katsoo kissan kunnon pintapuolisesti (silmät, suu, korvat jne) sekä tarkastaa rekisteripaperit ja että rokotukset ovat voimassa. Ajoittain otetaan pistokokeina esimerkiksi sienitestejä. Joka näyttelyssä kissoja myös hylätään tarkastuksessa, ja ne passitetaan saman tien kotimatkalle, halliin ei ole asiaa (syy voi olla esimerkiksi vuotavat silmät, hilse turkissa tms). Myös saman talouden muut kissat joutuvat kotimatkalle saman tien. Jos sama kissa osallistuu näyttelyyn sekä

Small ships race

Kuva
Eilen kelien viilennyttyä henkilökunta heräsi henkiin ja ryhtyi jälleen puuhakkaaksi. Syntyi merirosvolaiva. Valitettavasti kolmiomuoto vie aikalailla pinta-alaa, joten meidän pojat eivät laivaan mahdu. Tästä saa joku pentunen tai hoikempi malli hyvän pesän eli siirtyy myyntiosastolle. Pitkän sivun mitta 40 cm, perän 30 cm. Perusmallia piti testata samaan teemaan, kun alkoi vähän ärsyttämään koekappaleen toimimattomuus. Tästä tuli sitten vähän sellainen proomumallinen piraattilaiva. Etupaneelissa lippu. Ja perässäkin toki roikkuu lippu, mutta ehkä hieman käytännöllisemmin ilman tankoa. Pannaan myyntikoriin tämäkin.

Viilenevää

Kuva
Kun sää muuttui hetkeksi viileämmäksi ja henkilökunta tuulettaa kun raikasta ilmaa on vihdoin saatavilla, pojat muuttivat nukkumapaikkojaan. Eppu siirtyi lattialta nojatuoliin, asento sentään säilyi tuttuna. Ja tuttu ilme myös. Mauno kiipesi pitkästä aikaa kaapin päälle omaan koriinsa, eipä ole siellä näkynytkään muutamaan viikkoon. Huomiseksi on taas luvattu hellettä, joten pojat laskeutunevat takaisin maan tasalle.

Viilentäviä leikkejä

Kuva
Helteellä ei ole ruokakaan oikein maittanut. Keskimmäinen ateria on jätetty pois ohjelmasta ja korvattu heitellyillä raksuilla, joiden perään Mauno juoksee ja Eppu ihmettelee. Jotta nestettä tulisi nautittua, henkilökunta on yrittänyt keksiä erilaisia houkutteita ja leikkejä. Parhaiten niistä tuntuu toimivan vesiastiassa olevat jääpalat, jotka ovat erityisesti Epun mielestä erittäin kiinnostavia. Niitä pitää täppäillä ja yrittää haukata suoraan vedestä. Samalla tulee sitten juotua. Yleensä leikin jälkeen koko keittiön pöytä ja vähän lattiaakin on vesiroiskeissa, mutta ei se niin vaarallista ole. Toistaiseksi kippoa ei ole vielä onnistuttu kaatamaan, kuminen pohjarengas pitää sen aika hyvin paikoillaan.

Höpinkäisiä

Kuva
Nyt kun on kuuma, yrittää henkilökunta pitää ikkunoita edes himpan verran raollaan, jotta ilma kiertäisi. Siitä seuraa se, että aina joskus sisään pörähtää joku ylimääräinen höpinkäinen ja sitten sitä ollaan ihan tohkeissaan. Töölössä ei paljon ötököitä sisään tunge, mutta ne vähät mitkä tunkevat, kyllä huomataan. Yleensä pientä höpinkäistä ei edes näy, mutta poikien tohotuksesta huomaa, että joku on tullut kylään. Valitettavasti niitä aika harvoin saa kiinni, mutta se ei yritystä vähennä. Kattoon ne pyrkivät, mutta kun katto on kolmen metrin korkeudessa eikä sinne monesta kohtaa yllä. Erityisesti Mauno kunnostautuu yrittämisessä, Eppu seuraa hieman alempaa.

Herraseuraa tarjolla

Kuva
Hei kauniit leidit! Käyttekö te täällä usein? Lähdettekö vähän nojailemaan? Täällä on meinaan vähän borea. Nojailen sit itsekseni.

Niin kauniina ja skarppina

Kuva
Melkein. Ei ihan mutta melkein.

Henkilökuntaiset bungalowit

Kuva
Näin helteellä pojat ovat vallanneet itselleen omat bungalowit. Luulisi, että ei ole sen viileämpää olla mykkyrässä pienessä tilassa, mutta mistä sen tietää... tai mistä sen edes tietää, haluaako pojat viileämpää. Tänään ainakin reissusta tullessani Eppu köllötteli ikkunalla auringonpaisteessa pesässään. Oli silitettäessä aika kuuma musta kissa, mutta ei ilmeisesti liian kuuma, kun itse oli paikan valinnut ja viileämpääkin on tarjolla. Eppu on suosinut myös kahvilaa viime päivinä. Mauno on keskittynyt suurempaan linnaansa, eikä henkilökunta ole vieläkään raaskinut siirtää pahvilaatikoita pois keittiön pöydältä (kertoo myös pöydän käyttöasteesta...). Linnassa on ilmastoitu länsisiipi, joka on hieman ohuempiseinäinen kuin varsinainen päärakennus. Sitä voi käyttää nopeampiin päivänokosiin. Valitettaavasti siipi ei täytä ihan kaikkia turvallisuusmääräyksiä, ja kerran kävi niin että Mauno peruutti kassin kanssa laidan yli ja pöydältä lattialle. Nyt kassi on siirretty turvallisempa

Mauno ei osaa

Kuva
Mauno ei vaan osaa tuulettaa yhtä hyvin kuin Eppu. Se tarvitsee tuen eikä siltikään ihan onnistu. Sama yhdessä, mutta kahdessa kerroksessa. Lämmintä piisaa.

Tuliaisintoa

Kuva
Eppu on tänään antanut eilisille tuliaisille kyytiä, pitsit saivat oikein kunnon takajalkatömpsyä. Eppu jälleen fiksuimmillaan: Ja sitten Eppu näyttää mitä mieltä se on seuraavaan näyttelyyn lähdöstä: Myös Mauno sai näyttelystä tuliaisia. Se on niin innokas ulkoilija, että vetää aina kovasti ulkona ja lähes joka kerta saa jossain vaiheessa ulkoilua yskänpuuskan (uskon että sitä vauhdittaa myös syömänsä ruoho, joka varmaan kutittaa kurkussa). Sisällä se ei ole yskinyt, joten en usko sen olevan astmaattista yskää vaan nimenomaan tuohon valjaissa vetämiseen liittyvää, sillä ilmenee juuri ulkona vetäessä. Näyttelystä tarttui mukaan hieman erilainen valjasmalli, joka on enempi painopistettä rintaan antava kuin kurkun ympäri oleva naru, joten kokeillaan tätä seuraavaksi. Henkilökunta empi kokoa pitkään, otti sitten kuitenkin S:n ja se näyttikin sopivan Maunolle kuin valettu. Mauno ei ollut järistyttävän innoissaan valjaista ja niiden pitämisestä sisällä ja kertoi sen kyllä ilmee

Hikinen pää-esiintyjä

Kuva
Tänään kävi matka Tikkurilaan, vaikka kotona olisi ollut paljon kivempaa köllötellä. Henkilökunta sentään hemmotteli itseään ja Eppua tilaamalla taksin, kun aamuinen hellekävely ei ihan innoittanut (Tikkurilassa asemalta palloiluhallille 1,3 km) kuudelta herätyn aamun jälkeen. Hiki nousi pintaan heti palloiluhallin portaita alas kuorman kanssa pompotellessa, valui jo eläinlääkärijonossa ja häkkiä kuntoon kasatessa jo luultavasti roiskui pisaroina. Onneksi muilla taisi olla sama ongelma. Halli oli päivän ajan kuin pätsi, kuuma ja hapeton. Monet kissat läähättivät, erityisesti tietysti pitkäkarvaiset, ja kyllähän sieltä kuulemma lämpöhalvausta lääkärin hoidattamaan olikin sitten jouduttu lähtemään. Kuumuus tietysti aiheutti myös kireää tunnelmaa, niin kissoissa kuin ihmisissäkin. Eppu vietti päiväänsä pääosin lungisti häkissään, kuten normaalisti, ja välillä sylissäkin. Ovi oli auki henkilökunnan ollessa paikalla ja moni yleisön edustaja kävikin ihmettelemässä komeaa mustaa kissaa

Virtaa

Kuva
Näillä keleillä tarvitaan lisävirtaa. Mauno lataa.

Sulaa löllöä

Kuva
Kukaan ei jaksa touhuta mitään, joten ei ole mitään kerrottavaakaan. Kaikki vaan makaavat manaatteina ja helteestä tuskaisena. Lauantaina ollaan menossa Epun kanssa Tikkurilaan näyttelemään, toivottavasti kuumuus hiukan helpottaisi eikä olisi ihan kamalan tukalaa. Meillä on harmittavasti sama tuomari kuin Cesiksessä kuukausi sitten, joten mitään ihmeellisiä kommentteja ei odoteta. Lienee aika läpihuutojuttu. Pesiä on edelleen myynnissä, värit löytyvät tuolta oikeasta sivupalkista olevasta MYYNNISSÄ-linkistä ja lauantain näyttelyyn kulkeutuvat meidän mukana.

Karvat pois

Kuva
Pojat ovat selvästi päättäneet päästä eroon lämpimästä turkista ja molemmat pudottavat karvaansa oikein urakalla. Epun pesän saisi teippirullata vaikka monta kertaa päivässä jos haluaisi sen pysyvän siistinä. Silloin kun jaksaa, menee puoli rullallista. Henkilökunta voi kokemuksesta oppineena kertoa Niksi-Pirkka -tyylisen vinkin aiheeseen liittyen: Mene suihkuun. Istu kuivattelemaan sohvalle kylpytakki päällä (huom. mahdollisimman avonainen malli). Ota syliin pyrkivä musta kissa vastaan. Sylittele kissaa hetki ja päästä se sitten pois. Ja voilá, sinulla on kosteassa rinnassasi upeat mustat rintakarvat, joille Julio Iglesiaskin olisi kateellinen. Lisää mahdollisimman suuri kultakoru. Kokeile tätä kotona.

Pakoon pahaa maailmaa

Kuva
Mauno on paennut helteitä päivisin nukkumaan keittiön pöydällä olevaan pahvilaatikkoon. Pahvilaatikko on pöydällä siksi, että Mauno tykkää siellä nukkua. Ei sisustuksellisista syistä. Öisin sen sijaan Mauno osoittaa palavaa rakkauttaan henkilökuntaa kohtaan ja haluaa nukkua aivan kiinni kainalossa. Miksi oi miksi tällainen liikkiskausi piti tulla kesken kuumimman vuodenajan? Ja koska Mauno nukkuu kainalossa, Epunkin on päästävä liki. Päällikköä ei toki voi uhmata, mutta lähelle pitää tulla eli jalkoihin. Että lämpöä piisaa kyllä kiitos.

Hottikset

Kuva
Kuumuus on saavuttanut myös vanhan kivitalon paksut seinät ja me ollaan kaikki ihan tööt. Ei ihan edustavimmillamme.

Henkilökohtainen Tuska

Kuva
Kaupungissa vietetään Tuskaa ja henkilökunta nappasi asusteiltaan teemaan sopivamman Epun ja lähti vähän puistoon. Rapussa oli ensin luvassa sukkahousuheviä, korkealta ja kovaa. Sitten pientä tsillailua penkillä pahimman tärinän lievitykseksi. Sitten jykevä labbari-imitaatio ja tutkimaan. Sitten löytyi kolo, joka kiinnosti kovasti. Liekö siellä jotain asukkeja. Ja vähän voisi kiipeämistäkin miettiä. Viereiselle penkille tuli istumaan vanhempi rouva naapuritalosta. Hän ihasteli miten viisaalta Eppu näyttää ja mitähän se syö, kun sen turkki on niin hieno ja kiiltävä. Eppu tietysti arvosti kehuja ja kävi pari rapsutukset hakemassa, ei sentään selälleen heittäytynyt. Kotiinpäin matka ei kirvoittanut enää niin kovin laulua ennenkuin kotioven takana, jonne olikin sitten valtava kiire. Sylistä piti hypätä lattialle heti hissimatkan jälkeen ja sitten ovea raapimaan ja yrittämään sisälle niin saranapuolelta kuin oikeastakin reunasta. Kiire Maunon luo oli kova. Mauno oli vähä

Ruususia

Kuva
Eppu sai postissa International Premier -valmistumisruusukkeensa. Vähän se on postissa ryppyyntynyt, mutta ei se rämppäämistä haittaa! Komia on, vaaleanpunaista, mustaa ja kultaa. Tällaista väriyhdistelmää meillä ei vielä ollutkaan. Meidän perhe haluaa onnitella Epun kasvattiperhettä uuden jäsenen johdosta. Elina ja Pyry, jotka ihanasti hoitivat Epun elämän ensimmäiset viikot ja antoivat hienon pohjan elämälle, saivat esikoisensa tiistaina. Ainakin harjoituskappaleena toimineet Eppu ja sisaruksensa lupaavat hyvää kasvumaastoa. Sylin täydeltä onnea Elinalle, Pyrylle, Funkylle ja Cleolle! Eilen tulikin vuosi täyteen Epun tulosta ja voi miten aika onkaan vierähtänyt! Tuntuu kuin Eppu olisi ollut täällä aina. Mauno tokeni ensijärkytyksestään nopeasti ja sai itselleen painikaverin. Pojat ovat toimiva tiimi vaikka kovin erilaisia ovatkin. Henkilökunta sai reissukaverin ja syliköllikän, joka on maailman rennoin lötköttelijä. Ja koti sai asukkaan, jolla on maailman suurin sydän. Eppu