Luukkuhommia

Mitälie kuukauden verran on vessan luukkuovi ollut käytössä. Alussa totuteltiin luukkuun kulkureittinä niin että ovi oli teipattu auki. Sitten meni luukku kiinni. Helppoa ei ole ollut, pikkuisen on metodit pojilla vielä haussa.

Epulla luukusta meno on vaikeampaa. Se ei oikein hiffaa miten luukku aukeaa, ronklaa sitä tassuillaan ja ropistelee, istuu edessä ja maukuu. Mutta selvästi kun asiaa on, kyllä se lopulta sinne pää edellä tunkee. Sama juttu ulos. Välillä saatta istuskella luukun takana pitkäänkin niin että silmät vaan näkyy tummennetun luukun takaa.

Ilmeisesti ikävin puoli molemmilla luukussa on se, että häntä jää aina väliin kun luukusta menee. Molemmilla on oma ratkaisu asian helpotukseen. Mauno on hiffannut, että mitä hitaammin luukusta menee, sen lempeämmin luukku laskeutuu hännälle. Siipä Mauno vääntäytyy hiiiiitaasti ja huolella sisään ja ulos.

Eppu on ottanut täysin päinvastaisen menetelmän, joka ikävä kyllä toimii vain ulospäin tullessa. Se kampeaa luukun auki ja ampaisee ulos sata lasissa. Niin vauhdilla, että juoksee luukulta suoraan makuuhuoneeseen asti samalla vauhdilla. Valitettavasti samaa ei voi soveltaa sisäänpäin mennessä, joten siinä aina käy hännälle läpsähdys.

Toinen ovi ei valitettavasti pysy kiinni, vaikka ovessa vanha lukko onkin, se on vain aikojen kuluessa maalattu umpeen, kaappihan on vanha vaatekaappi. Nyt edessä on hiekkalaatikko, mutta inspiraation iskiessä tarkoitus on ommella siihen ovistopperi. Jos painoa oven edessä ei ole, pojat kampeavat tassuilla oven auki ja kulkevat siitä – ja sen lisäksi Mauno tietysti vielä kiipeilee ruokatavarahyllyille, joka ei ole tarkoitus. Siksipä luukkukulku oven sijaan.