Laiska kätilö

Ei saanut Thiti eilisillan tai yön aikana aikaiseksi, joten varahenkilökunta matkasi kätilöpäivystykseen tänäkin aamuna. Meno oli eilistä laiskempaa, Thiti oli vallan uupunut valtaisan vatsansa kanssa ja käytti melkein koko päivän nukkumiseen. Päivä oli pimeämpi kuin eilinen ihana keväinen auringonpaiste, joten varahenkilökunta ei häirinnyt kissoja kamerasohotuksillaan muutamaa otosta enempää.


Varahenkilökunta käytti päivän katselemalla Wallandereja Netflixistä ja virkkaamalla samalla muutaman hiirulaisen eli leppoisat olivat kätilön työvuorot. Osiris kävi pihistämässä yhden, joten se jäikin sitten talouteen leikkikaluksi saman tien. Thiti ei jaksanut innostua hiirestäkään, mutta muut kyllä antoivat sille kyytiä.


Osiriskaan ei ollut niin ujo poika kuin vielä eilen, nyt ei piiloteltu sängyn alla vaan vedettiin kunnon ralleja ja jollotuksia ja käytiin puskemassa varahenkilökuntaa tasaisin väliajoin.

Huomisen Thiti on jo oman henkilökuntansa hellässä huomassa, joten pentukuulumiset varmaankin ilmestyvät sitten Ausaren omaan blogiin, vaikka täälläkin toki seurataan pentukuulumisia kuumana.

Kommentit

  1. Mahtaa olla hyviä hiirulaisia, kun heti yksi "katosi".

    VastaaPoista
  2. Kohta varmasti tapahtuu! Jollei jo ole tapahtunutkin. Jännittävää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!