Hikinen Kaapeli

Taas näin perinteisesti heinäkuun lopulla oli Surokin näyttely Kaapelitehtaalla ja hikihän siellä tuli, vaikkei aurinko paistanut. Lämpöä piisasi, ilmaa ei niinkään, mutta onhan se näyttelypaikkana sikäli erinomainen, että sinne pääsee näppärästi julkisilla ja tarjolla on luonnonvaloa tuomarointiin.

Maukulaisia oli paikalla peräti seitsemän ja tuomarina oli Bobby Funk. Nimi antoi odottaa mustaa amerikkalaista miestä, jolla on iso afrokampaus, psykedeelisväriset ja -kuvioiset vaatteet sekä tv-ruudun kokoiset aurinkolasit (jotka kieltämättä voisivat olla hieman hankalat kissojen turkin ja silmien väriä arvioitaessa...), mutta paikan päällä olikin saksalainen nainen. Aina eivät odotukset ja todellisuus kohtaa.

Ensimmäisenä pöydälle pääsi päivän ainoa pronssivärinen mau Teye, Kissat kertovat -blogista tuttu. Teye ei varsinaisesti näyttelypöydällä viihdy, joten emäntänsä olikin luvannut, että tämä on viimeinen kerta. Serti tuli onneksi.



Seuraavana vuorossa oli CatNmaus-kissalassa majaa pitävä reipas kollipoika Bias (Bias Yá Moasi, CZ), joka on kokenut ja rento näyttelijä.



Koska perusarvostelun jälkeen tuli vielä kutsu sekä värin parhaan että tuomarin parhaan valintaan, Bias odotteli rennosti omassa kopassaan.



Biasin jälkeen vuorossa oli kissalakaveri Lola, CatNmaus Amira Sabihah, joka myös esiintyi kokeneen varmasti tuomarille.




Lolan jälkeen vuorossa oli toinen leikkaamaton naaras, vanha tuttumme Ausaren kissalasta, Chandani. Chandiksella on ollut pientä näyttelytaukoa, joten hieman oli arasteluakin ilmassa, mutta ei mitään suurempaa. Omassa kopassa oli hyvä rauha kölliskellä ja nukkua muu päivä, eikä oikein muu huvittanutkaan.





Chandiksen jälkeen vuorossa oli sitten kaksi pentua, ensin Walidah-kissalan Atiqtalaaq, joka on Chandanin veljen Usvan pooika. Erittäin nätti pentu.



Toinen pennuista oli CatNmaus-kissalan tyttöpentu Bayueh, joka olikin sitten suurinpiirtein suloisinta, mitä on aika pitkä aikaan näkynyt. Aivan valtavan kaunis ja suloinen tyttönen, joka hurmasi kaikki, myös tuomarit ja olikin lopulta BIS molempina päivinä!


Täti on rakastunut, läähpuuh.



Leikkaamattomien maukulaisten jälkeen pidettiin värin parhaan valinta ja sen vei tämä pikkuinen BIS-tyttönen kisaten tuomarin mukaan lähinnä isänsä Biasin kanssa.

Värin parhaan jälkeen jäi vielä yksi maukulainen tuomaroitavaksi, jo kastraattisarjaan siirtynyt Weera-mummo, jota vähän nauratti olla tuomarin sylissä. Weera on kokenut näyttelykonkari ja molempien kisassa mukana olleiden pentujen sekä Lolan mummeli.





Mukavan paljon oli maukulaisia lähtenyt näyttelemään tällä kertaa. Vielä enemmän on tarjolla lokakuussa Ery-Sydin näyttelyssä Helsingissä, kun samassa yhteydessä järjestetään egyptinmau erikoisnäyttely, jonne toivottavasti saadaan oikein runsas osanotto! Valitettavasti meiltä osallistuu vain henkilökunta, mutta sukulaisia on paljon nähtävillä, sen voi luvata.

Kommentit

  1. Ihana Teye! Ja mikä nauruilme Weeralla :D

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! Bias oli erityisen komea, ja hän oli meidän häkkinaapurina tänään sunnuntaina. :) Harmi kun en tainnut kuvaa saada hänestä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bias on varsinainen hunk, ja niin leppoisa heebo ettei mitään rajaa. Oikea mussukka.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oli kyllä sellaiset kauneuskisat, ettei paremmista väliä. Toivottavasti lokakuun erikoisnäyttelyyn saadaan vielä lisää kaunokaisia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!