Sairaslomien ja pimeiden päivien iloksi ei ole kertynyt paljon kuvia eikä kerrottavaa, mutta henkilökunta on sentään jotain yrittänyt nysvätä sohvalla potiessaan. Hiiriä on ilmestynyt nurkkiin lisää. Nyt siis talvipäivien iloksi arvotaan kahden hiiren paketti. Hiiret saa mintulla tai ilman. Posti kuljettaa EU-alueella. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Anonyymit eivät osallistu, eli joku nimitieto postauksessa on oltava. Jos nyt joku kissaton haluaa osallistua niin vaihtoehtoisena palkintona voi valita Mykkäsen. Arvonta voimassa tämän viikon sunnuntaihin klo 16 asti.
Toisen kissan tullessa talouteen tarvittiin toinen vessakin. Kylppäriin ei toista mahdu, joten sen piti tulla olohuoneeseen ja olohuoneeseen tulevan asian on syytä olla olohuonekelpoinen. Siispä henkilökunnan piti hieman miettiä. Ratkaisu löytyikin helposti hieman päätä raapimalla ja kuvetta kaivamalla. Vessa syntyi Ikean Bestå-kaapista, Kotimies Kortteen ystävällisellä avustuksella. Samalla henkilökunta ehti kohentaa lomalla myös vessan ympäristöä ja tekaisi pienet seinämaalaukset wc-ympäristön piristykseksi. Kaappi on 120 cm leveä, 40 cm syvä Bestå korkeakiiltoisilla ovilla. Toiselle puolelle laitettiin tavallinen muovilaatikko hiekkalaatikoksi, toiselle puolelle hylly, joka on päällystetty käytävämatolla. Vessaan kuljetaan päätyyn sahatusta aukosta hyllyä (ja mattoa!) pitkin keskipalkkiin sahatun aukon läpi. Takaisin samaa reittiä, toivottavasti hiekanmurut matolle jättäen. Ja haisut kaappiin. Hyllyn alle jäävään tilaan mahtuu esimerkiksi hiekkavarasto. Luksuksena hiekkalaatikkopuo...
Aloitan ja lopetan. Pyyhin pois ja aloitan. Mutta jotenkin haluan sen kertoa kuitenkin. Rakkaista rakkain, kauneista kaunein Mauno (FI*Chai-lai Sethos Adofo) lähti tänään luotamme. Äkillisesti, täysin ilman ennakkovaroitusta, ilman mitään oireita, vauhtia hidastamatta. Ilmeisesti syynä sydänkohtaus. Henkilökunta oli paikalla, kiidätti lääkäriin, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Mauno jätti meidät. Sanoja on aika vähän, kyyneliä sitäkin enemmän. Rakastimme, niin valtavasti.
Tip tap tip tap tipetipe tip tap... :)
VastaaPoistaNapu-napu-napu klik-klik-klik ;)
PoistaKyllä se siitä, kyllä se siitä. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa?
VastaaPoistaEppuliini working his peppu off at the salt mines! Että silleen stahanovilaisittain näyttää sujuvan ❤️
VastaaPoista