Aistien puutarha

Oltiin Tarkastaja Turakaisen kanssa tänään tarkastamassa tiluksia. Eli kiertelemässä tonttia. Nyt oli jostain syystä hyyyyvin hyyyyvin kiinnostavia hajuja, joita piti tutkia huolella.

Kaikki alkoi siitä, kun ollessamme ison syreenipuskan toisella puolella, ohi toista puolta kulki Masa-kolli henkilökuntansa kanssa. Masa ei huomannut Maunoa, mutta Mauno kyllä huomasi puskan läpi Masan. Masa kävi vähän värisyttämässä häntäänsä puskaan ja jatkoi matkaa. Kun Masa oli poistunut, piti meidänkin kiertää puskan toiselle puolelle. Siinä olisi voinut mielellään olla penkki, niin kauan ja kauemminkin Mauno siinä viihtyi lukemassa Masan terveisiä. Taisi olla jotain kiukkuista noottia, koska Mauno otti siitä sellaiset kierrokset että suhisi ja urisi omalle henkilökunnalle. Joka vaan kutsui höpsöksi, eikä ottanut yhtään tosissaan. Henkilökunta joutui käyttämään vanhaa risunheiluttelutaktiikkaa, että päästiin eteenpäin.

Seuraava jymähdys tapahtui viime kesänä istutetun hopeapajun juurelle. Voi että siellä siellä haisi ihanalta. Ei ollenkaan suhistavalta, vaan mie-len-kiin-toi-sel-ta. Sitä piti tutkia ja siihen piti jättää omat terveiset. Ihan täristen Mauno puski ja hieroi sekä tolppaa että verkkoa. Kukahan siinä on käynyt?

Sitten tuli pysähdys ja lapsifanin piti päästä vähän silittämään. Nätisti silittikin pieni tyttö, kun henkilökunta sai Maunon hollille. Vähän aina jänskättää Maunoa nämä ulkona lähestyvät pikkuihmiset, mutta pienen ajan kanssa useimmat pääsevät silittämään, jos ovat kärsivällisiä.

Seuraava pysähdyspaikka löytyi ison puun juurelta ja siihenkin piti ihan hirveästi hieroa päätä ja täristä. Ja vielä kotirapun vieressäkin kuunliljapuskasta löytyi jotain niin mielenkiintoista että melkein piti kuonolla kuoppaa kaivaa.

Ensi yönä taitaa uni maittaa näin jännittävän retken jälkeen (myös iso tukko ruohoa ja kahdet ruoho-oksut suoritettu), mutta saa nähdä tuleeko henkilökunnalle huomenna kuinka hermojariipivä etätyöpäivä...

Kännykällä räpsiminen on aika hankalaa kun toisella kädellä pitää pitää tiukasti kiinni flexistä ja aina se kirkkaan sininen narukin on juuri siinä edessä. Useimmiten ulkona kun yrittää ottaa kuvaa, Mauno myös tulee kipittäen luokse, joten kuvat jää ottamatta, mutta nyt oli niin keskittynyttä touhua, että kuvaaminen ei haitannut. Pitäisi joskus mennä ulos assistentin kanssa, joka pitäisi flexiä ja henkilökunta voisi (ehkä) kuvata hieman etäämmältä.