Vampyyriluola

Kuten kaikki kissojen omistajat tietävät, petivaatteiden vaihto tarkoittaa yleensä jonkinlaista actionia. Useimmiten se on painia, juoksentelua ja lakanoiden ja peiton alle möyrimistä. Niin purku- kuin latausvaiheessakin. Harvoin tarvitsee henkilökunnan ihan itsekseen tätä operaatiota suorittaa.

Täällä henkilökunnalla on myös tapa jättää sänky päiväksi petaamatta, jos vaihto tapahtuu viikonloppuna, kuten useimmiten tapana on. Parhaassa tapauksessa tietysti sinä aikana lakanat kuivuvat ulkona auringossa, mutta noin muutenkin peti tuulettuu. Ainakin kuvitteellisesti.

Petari rullataan poimuille. Ja niitä poimuja sitten pojat usein hyödyntävät. Makuuhuoneesta "kuuluva" hiljaisuus, eli siis se, ettei mitään kuulunut, antoi vähän vinkkiä, että siellä varmaankin nukutaan. Ketään ei näkynyt sängyllä, siispä poimun sisään kurkkaamaan.

Siellähän he. Poski poskea vasten.


Mahtaa olla pikkuisen lämmintä... mutta sehän epyktiläiselle sopii.


Olipa hieman hankalaa saada kuva tästä asetelmasta. Sängyn ja vaatekaapin välissä on varmaankin maksimissaan metrin väli, tuskin sitäkään. Ainoa keino saada pojat jotenkin valaistua oli läiskäyttää salama melkein suoraan vaatekaapin ovista, kun katon kautta ei heijastu kun tunnelin katto suojaa. Tuloksena puhkipalanut petari ja uniltaan herännyt Mauno. Eppukin silmiä raotteli, mutta ei juurikaan jaksanut vaivautua liikahtamaan.

Kommentit

  1. Oih, tuohan on tosi hyvä idea. Meilläkin pitäisi tuolleen peti päivittää!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  2. Mutta kisut on täydellisiä, ketä nyt joku petari edes kiinnostaa kun kissat! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!