Klassikko on syntynyt
Kaikki maailman ihmiset ovat varmaan joskus nähneet kuvan kissasta ja raadellusta vessapaperirullasta. Tai itse rullan livenä. Vessa- tai talouspaperia. Vaikka kuvia on nähty, meillä ei ole koskaan ollut sellaista. Ikinä. Paitsi nyt.
Luonnollisesti tästä taideteoksesta on vastuussa touhutyttömme Lyyra. Vessasa paperi ei ole kiinnostanut, mutta yhtenä yönä oksuja lattialta siivottuaan henkilökunta jätti rullan olohuoneen sohvapöydälle. Siitä Lyyra sen sitten nappasi ja alkoi työstämään. Koska työ oli hyvin aloitettu, ei henkilökunta ole välittänyt takavarikoida rullaa, vaan antanut neidin touhuta sen kanssa haluamansa ajan. Tämän nimenomaisen rullan kanssa painiminen on siis katsottu sallituksi ja jopa suositeltavaksi aktiivisuudenpurkamisajanvietteeksi.
Jaa että tämä viaton luontokappale olisi vastuussa moisesta tuhotyöstä?
Todistettavaksi juurikin niin.
Lyyralla on paha tapa lopettaa touhunsa ja lähteä tulemaan henkilökuntaa kohti heti kun henkilökunta ottaa kameran käteen. Niinpä tätäkin puuhaa sai harrastaa aika monta kertaa, kunnes henkilökunta vihdoin varta vasten asettautui kameran kanssa lähistölle ja houkutteli neidin jumppaamaan rullan kanssa. Tasan nämä kuvat saatiin (paitsi pelkkää rullaa nyt olisi saanut kuvata vaikka loputtomiin...). Ei ole helpoimmasta päästä valokuvattavia tämä vauhdikas neiti.
Ja kuten ehkä joku tarkkasilmäinen huomaa, Lyyralta on katkennut toinen kulmuri – missälie kohelluksessa, ei tietoa ajasta eikä paikasta – joten ollaan matkalla hampaanpoistoon. Lyyra saa siis samanlaisen toispuoleisen lookin kuin Maunollakin oli. Haittahan on vain esteettinen ja finanssipoliittinen ja Lyyra pärjää ilman kulmahammastakin, mutta kyllä henkilökuntaa kovasti harmittaa.

Ihana ja taiteellinen Lyyra ❤
VastaaPoistaNeiti on monilahjakkuus <3
PoistaHän näyttää todella uppoutuneelta taiteen tekoon. Onneksi hällä on ymmärtäväinen mesenaatti :)
VastaaPoistaKyllä pitää lasta kannustaa harrastuksissa.
PoistaMä kuolen :D. Siis oikeasti. Henki veks :D Lyyra <3 <3
VastaaPoistaHammashommat sucks, muuten.
Ei saa kuolla! Meillä varmaan joku 10 lukijaa jäljellä puolikuolleessa bloginrutkaleessa, ei oo varaa menettää! :D
PoistaYlätassut Lyyra! Sä oot hokannu tuon rullan tarkoituksen. Hiukka siistii, että jättivät sulle tuon leikittäväksi. Meillä on kun on muka mun takia kaikki aina kaapissa...
VastaaPoista- Rudi -
Taiteilijaneito Lyyra! Mahtavaa ja kaunista!
VastaaPoistaHienoa pitsikuviota tekee taiteilija. <3
PoistaNoi vikat kuvat on jotain aivan parasta 😂 tuli pikkasen hihiteltyä 😄
VastaaPoistaJotenkin henkilökunnalle tuli niistä vähän joulukuvaukset mieleen...
Poista