Pieni suursyömäri

Eppu on kova poika syömään, niinkuin kasvavan nuorukaisen pitääkin. Jos henkilökunta ulottaa edes varpaansa keittiön puolelle, alkaa välittömästi hirveä piipittävä huuto ja jaloissa kiehnääminen. Ruoka katoaa kupista puolessa minuutissa oli se sitten kupillinen lihaa tai pussillinen märkäruokaa. Vain raksut eivät oikein maistu, mikä ei ole ollenkaan huono asia, eipä ne välttämättömiä kissalle olekaan.


Henkilökunta osti paketin kalkkunafileitä, sellaisia kyljyksen kokoisia ja paksuisia. Pakettia aukoessa Eppu huusi kuin syötävä jaloissa, aivan taatusti nälkään kuolemaisillaan... henkilökunta sitten päätti, että jos ei jaksa odottaa pilkkomista niin ei sitten ja lätkäisi koko klimpin Epun kuppiin testiksi. Eppu kävi kimppuun innolla ja kas, hetki vain niin liha oli raadeltu ja syöty. Herra sai kunnon jumppaa leukaperilleen ja töitä hetkeksi. Sitten olikin hyvä köllähtää päiväunille.

Maunohan ei lihaan juurikaan koske, ellei kyse ole possun sydämestä, joten aivan erilaiset ruokatavat on pojilla. Eppu on todellinen lihansyöjä, jolle maistuu raaka liha kaikista parhaiten, joskin märkäruuatkin katoavat lautaselta sekunneissa. Tonnikalan on huomattu pistävän vatsan löysälle, joten se on boikotissa.

Kommentit

  1. Hyvä, että kunnon raaka liha maistuu!
    Meillä myös liha katoaa kupista alta aikayksikön ja uskon, että ainakin Mansikka söisi itsensä kuoliaaksi jos annoksia ei kontrolloisi. ;)

    VastaaPoista
  2. Niin tuttua! Mä olin kerran pilkkomassa herrasväelle just noita isoja fileitä, niin Epun mummo kävi varastamassa sellaisen kokonaisen. Hyvin on geenit siis peritty siinä suhteessa!

    VastaaPoista
  3. Mä löysin juuri eilen uuden herkun Bealle, keittolihana myytävää naudan lihaa, oli huokeaa ja katosi kupista jopa ehkä nopeammin kuin possun sydän.
    Tonnikalan kanssa huomasin juuri saman homman, että pistää mahan kuralle :( harmi, sekin kun maistui ja oli kätevää.

    VastaaPoista
  4. Eppu on lihamiehiä kun taas Mauno kannattaa teollisuutta.

    Hyvin menee näköjään tollainen kokonainen pikkutirpalla, ei kestä montaa sekuntia kun se on tuhottu ja sit on massu pyöreänä.

    Keittolihaa mäkin katselin just kaupassa perjantaina, joten ehkä otan sitä kokeiluun jos siitä on hyviä kokemuksia.

    VastaaPoista
  5. Tekee hyvää hampaille, kun on puru- ja järsintäintoa. Ei sitten todennäköisesti tarvitse käydä ainakaan kovin usein hammaskiven poistossa. Meillä järsintäintoilija tykkää syödä myös raakoja broilerin siipiä ja kauloja, koska niitä saa purra oikein kunnolla.

    VastaaPoista
  6. Jep, Epun sisko Enna järsii kauloja ihan innolla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!