Sumppia tarjolla!

Henkilökunta toi töistä pahvilaatikon, joka hakkaa kirkkaasti eilisen saksalaisen peruslootan. Cafe de Mauno on auki ja tarjoaa hyvät sumpit!


Tänään käytiin lääkärissä vuosirokotuksilla. Molemmat yhtä aikaa. Henkilökunnalla oli avustaja, sillä kahden kissan kuljetus erillisissä bokseissa ei oikein yhdeltä ihmiseltä onnistu. Keikka sujui oikein näppärsti ja molemmat saivat rokotuksensa, Eppu lisäksi ekinokokki-loishäädön Latvianreissua ajatellen. Epun osalta reissu sujui hienosti, vaikka kassiin meno pisti taas hieman pyristelemään vastaan. Mauno oli oma räyhäkäs itsensä, murisi ja sähisi, joten koppa purettiin sen ympäriltä, etupää käärittiin pyyhkeeseen ja takapäähän tuikattiin rokote. Homma selvä ja koppa kasaan. Sen kummempaa 2-vuotistarkastusta ei Maunolle päässyt tekemään.

Eppu oli hieman nolosti taas kerännyt lisää painoa ja vaaka näytti nyt 5,85 kg. Se on jo aikamoinen paino, vaikka esimerkiksi kyljistä kylkiluut hyvin tuntuvatkin. Hieman ylimäärästä on takajalkojen välissä vatsapusseissa. Pieni kiristys ruokavalioon olisi kuitenkin paikallaan. Mauno peittosi Epun punnituksessa, sen paino oli 7,4 kg! Tosin tässä auttoi se, että Mauno jouduttiin punnitsemaan kopan kanssa... edellisen kerran sen paino on ollut 4,8 kg ja luultavasti jossain samoissa liikutaan edelleen. Mauno on huomattavan hoikka muttei kuitenkaan liian laiha, joten punnitus ei sen kohdalla ole mitenkään olennaista. Liikaa ei ole, muttei liian laihakaan, hyvin jäntevän lihaksikas nuorimies ja allergiaoireita lukuunottamatta se on ollut ihan tervekin.

Mauno tietysti antoi näytteen herrasmiesluonteestaan vielä kotonakin sihisemälle Epulle. Vaikka pojat olivat samassa paikassa, Eppu ilmeisesti haisi Maunon nenään pahalle.

Nyt sitten toivotaan ettei tarvitse mennä kuin vuoden päästä seuraavaksi, viime vuosi onkin ollut aika ramppausta, pääosin Maunon allergioiden vuoksi.

Kommentit

  1. Cafe de Mauno näyttää oikein kutsuvalta! Omistaja on vain aika kookas herra, jos painaa lähes 7 ja puoli kiloa. On tainnut nauttia muutakin kuin kahvia. ;)

    Hyvä, että lääkärireissu sujui noinkin hyvin. Peukut pystyyn, että saatte pitkän lääkärireissutauon!

    VastaaPoista
  2. Enpä tunne egyptin mauta rotuna, mutta 5,5 kg kuullostaa kauheen vähältä meidän ocicatin 7,5:een kiloon nähden. Ja se on sentään ihan normaalipainoinen.

    VastaaPoista
  3. Maun kuuluu olla elegantimpi rakenteeltaan kuin ocicat. Aikuisten urosten paino on 4-6 kg (naaraat 3-5 kg), joten ei Eppukaan vielä yli rajojen ole, mutta vasta vuoden vanhaksi kuitenkin aika ylärajoilla, tosin se ei oikeastikaan mikään varsinainen läski ole, kunhan on aina ollut aika skrode ja isokokoinen. Mauno taas on hintelä neitipoika, vaikka aika tarkkaan keskimääräiseen uroksen painoon asettuukin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Ei sanoja.

Unisexiä vessatiloihin