Kansainvälinen PR-mies

Kansainvälinen retkiseurue on palannut! Terveisiä Latviasta!

Lähdimme perjantaina päivällä Länsisatamasta, jossa nakkasimme tavarat bussin kyytiin. Bussissa olivat jo Epun kasvattaja Päivi Epun siskon Ennan ja isoisoäidin Kiijan kanssa sekä Epun veljen omistaja Petra Epun veljen Emirin sekä kotikissa Ukon kanssa. Sekä muutama muu kissanäyttelymatkaaja. Kassit ja kissat kyytiin ja henkilökunnat laivaan jännittämään miten matka siellä alhaalla autokannella sujuukaan. Yläkannella matka sujui hyvin buffet-pöytien ääressä, olihan edessä pitkä bussimatka syvälle Latviaan.

Tallinnan satamassa pääsimme jälleen bussiin ja siellähän oli oltu ihan kiltisti, vaikkakin maukuna oli aika kova kun henkilökunta saapui paikalle. Lievää närkästystä, että sinne jätetään koppaan pimeään ja jyrisevään. Onneksi keli oli hyvä eikä paljon keinuttanut.

Kun pääsimme Tallinnasta liikkeelle henkilökunta päästi Epun kopasta penkille, jossa Eppu otti tuttuun tapaansa rennosti. Suuri osa matkasta kuluikin henkilökunnan sylissä nukkuen.


Matka kulki Tallinnasta etelään Pärnua sivuten Latvian puolelle, jossa kohteemme Cesis sijaitsee hieman Riikan pohjoispuolella. Pysähdyimme vain heti Tallinnan jälkeen ruokakaupassa ostamassa evästä, muuten suoraan perille ajaen.

Myös naapurissa päästiin vuorotellen pois kopasta, erityisesti Enna-sisko viihtyi penkillä olleen Kiijan kopan päällä keikkuen. Tasapaino tällä hienolla neidillä on kunnossa!


Latvian puolelle päästessä tiet kyllä muuttuivat niin pomppuisiksi, että Ennalta meinasi silmät pullahtaa päästä...


Latvialaiset metsät kiinnostivat Ennaa kovasti ja metsää siellä piisasikin. Latvian pohjoisosat ovat tämän reissun reitin osalta hyvin metsäistä ja se mikä ei ole metsää, on maaseutua. Taloja on harvassa, ne ovat pieniä ja suurilta osin aika huonokuntoisia.


Myös Epun velipoika Emir on rento matkustaja, ja moni bussin matkustajista ihailikin E-trion rentoa matkustustapaa, kun muut matkailijat pysyttelivät bokseissaan.


Kotikissa Ukko oli myös reippaana porukassa.


Päätieltä kohti majapaikkaamme Siguldaa poiketessamme tiet huononivat entisestään ja muuttuivat aikalailla pomppuisiksi. Niin pomppuisiksi, että tiestä oli vaikea saada hyvää kuvaa. Aikamoista rytkytystä, jossa bussikin oli jo kovilla.


Mutta vihdoin kurvasimme majapaikkamme Apardjosin pihaan iltakymmenen tienoilla ja sieltä loisti tuttu valo!


Hesburger näyttää levittäytyneen kohtuullisen tehokkaasti paitsi Etelä-Viroon, myös Latvian puolelle. Samoin K-rautoja ja Nesteitä näkyi paljon, lisäksi bongasimme myös ainakin Jyskin, Sotkan ja R-kioskin.

Yö sujui enemmän tai vähemmän nukkuen, Eppu oli levoton ja kiehnäsi kainalossa huristen ja leipoen aina lähemmäksi ja lähemmäksi yrittäen. Aamulla herätys koitti jo kuudelta aamiaiselle. Jotain närpittyämme matka kohti näyttelypaikkaa alkoi, kunhan Epun oli saanut ongittua koppaan sängyn alta. Kokolattiamattoinen huone ei varsinaisesti ole paras vaihtoehto, kun pitää saada kissa ongittua sängyn alta...

Näyttelypaikka oli noin puolen tunnin matkan päässä Cesiksen kaupungissa (vai Cesisin?) oleva jonkinlainen koulun urheiluhalli. Lääkärintarkastukseen ei ollut paljon jonoa ja siellä tarkastettiin kissoilta pintapuolisesti suu, silmät, se että kynnet oli leikattu, sekä mikrosiru, ja kurkattiin passiin.

Ilmoittautumisesta sai numerolapun ja näyttelyluettelon, numerolappuun oli mukavasti painettu myös kissan rotu.

Paikat hallissa olivat vapaasti valittavissa ja pöydät olivat euromuotoisesti ringeissä, eli omistajat istuvat ringin sisäpuolella ja yleisö kiertää ulkoringeissä. Tilaa oli hyvin ja halli ilmava ja valoisa. Suurimmalla osalla oli oma häkki mukana, mutta häkkejä oli myös tarjolla niille, joilla oli vain verhot - kuten meillä. Tarjolla olevat häkit olivat erilaisia - oli yhden häkin kokonaisuuksia, ne olivat todella huonokuntoisia. Sitten oli isompia, jotka olivat oikein hyvässä kunnossa, mutta osin todella erikoisen kokoisia. Valitsimme kuitenkin Epulle tällaisen hyväkuntoisen ja toivoimme ettei naapuria toiseen puolikkaaseen tule, sillä välipahveja ei ollut tarjolla. Onneksi naapuria ei tullut vaan tilaa oli.


Arvostelujärjestystä pystyi seuraamaan kauempaakin, sillä eteneminen heijastettiin edessä olevalle isolle valkokankaalle, tosin paikkansapitävyys oli sen varassa miten tuomarin assari jaksoi käydä etenemistä taulukkoa päivittävälle ilmoittelemassa, eli aina ei ihan ajan tasalla oltu. Suuntaa kuitenkin näki.


E-trion lauantain tuomari oli tanskalainen Minna Krogh, jolla on oltu ennenkin. Minna tykkäsi savuista kovasti ja pisti kaikki Tuomarin Parhaat -valintoihin.

Kaikki saivat sertin ja valmistuivat, Eppu International Premieriksi ja Emir ja Enna International Championiksi. TP-valinnoista ei tie kuitenkaan eteenpäin enää jatkunut.

Eppu oli täysin tyrmistynyt, että vaikka serti ja valmistuminen tuli, ei minkäänlaista ruusuketta herunut!


Iltavillin porukan menestyjä oli kuitenkin isoisoäiti Kiija, joka tuomariltaan Marie Westerlundilta eteni paneeliin.

Paneelissa kissan kantaa assari, ei omistaja, ja tässä näyttelyssä assareiden taso ei ollut aivan samaa kuin Suomessa. Porukka oli kovin kirjavaa, eikä kissojen käsittelytaito ja niiden esittäminen ollut oikein hanskassa. Tämän vuoksi mm. mukana ollut ja paneeliin päässyt, Grand International Premieriksi lauantaina valmistunut savumau Binchu ei koskaan paneelipöydälle päätynyt, kun kolmen assarin lauma ei saanut sitä häkistään ulos. Omistajansa Heidi oli itse assarina, mutta omistajat eivät saa osallistua esittämiseen, joten apua häneltäkään ei saanut. Harmi juttu, kaksi mauta paneelissa olisi ollut aika komeaa ja ehkä jopa historiallista!

Tässä äänestetään voittajasta ja niinhän siinä kävi, että Kiija voitti paneelin eli oli kolmoskategorian kastraattinaaraista paras eli BIS! Mahtava suoritus, onnittelut!


Tässä näyttelyssä valittiin vielä Best of categories ja Best of best, joita ei Suomessa yleensä harrasteta. Kiija BIS-voittajana jäi vielä tähänkin valintaan, mutta onnettomuudeksi osui todella kädettömälle uuvatti-assarille, joka piti Kiijaa mykkyrässä - kun mau pitäisi esittää venyttäen ja pitkää runkoa korostaen. Kiija ei luonnollisestikaan uudesta asennosta pitänyt, kun ei ole sellaiseen tottunut, ja protestoi suhautellen ja huudellen, jolloin assari tarrasi entistä tiukemmin takajalkoihin. Plörinäksi meni, mutta sentään BIS-voitto lohdutti!


BIS-voittaja sai komean ruusukkeen sekä keraamisen kissan. Lisäksi tuli tuotekassi, jossa raksuja, muki sekä 5 latin lahjakortti paikalliseen eläinkauppaan.


Näyttelyssä monet olivat koristelleet häkit edellisten näyttelyiden ruusukkeilla, pokaaleilla ja lautasilla, vaikka sellainen ei periaatteessa FIFé-säännöissä ole sallittua, mutta eipä täällä säännöistä niin välitetty. Esimerkiksi sääntöä, että kissan esittää tuomarille vain yksi henkilö eikä pöydän äärellä saa olla muita, oli varsin ignoorattu, monilla näytti olevan koko perhe, puoli sukua ja tuttavat myös tuomarin pöydän ääressä ja assareistakin nuorin näytti noin 10-vuotiaalta (alaikäraja 15 v).



Muutenkin häkkien koristelu oli, hmmmm, hieman runsaampaa kuin meillä kotimaassa...


Eikä häkkien muodossa ja koossakaan pysytelty aivan siinä Suomessa niin tiukasti noudatetussa 65x65x56-neliössä...


Yksi näyttelyn merkillisistä kuvioista oli, että kun kotimaassa arvosteluseteleitä tipahtelee noudettavaksi sitä mukaa kun niitä sihteeristöön assari kiikuttaa ja sihteeristö puhtaaksi kirjoittelee, täällä setelit tuotiin isossa nipussa kerralla päivän päätteeksi. Ilmeisesti tekivät aina yhden kategorian valmiiksi. Aivan järjetön järjestely, kun piti odottaa päivän loppuun asti ja sitten kaikki ryntäsivät yhtä aikaa penkomaan niitä...

Näyttely päättyi kuuden aikaan, jolloin pakkasimme kissat ja köröttelimme taas bussilla majapaikkaan. Kyydissä oli useampikin valmistunut kissa ja pari BIS-voittajaa, joten paitsi väsyneitä, kaikki olivat iloisia.

Näyttelypaikan ruokatarjonta oli varsin onnetonta, joten erilaisen laivalta ostetun suklaan, lakujen ja muun mässyn jälkeen tarve kunnon ruualle oli voimakas. Ruokimme siis kissat ja lähdimme tutustumaan ympäristöön.

Emir jäi päivystämään huoneen ikkunalle ja tutkailemaan latvialaista maastoa...


Samoin Kiija oman huoneensa...


Mutta mitä tekee Eppu?


Lähistöltä löytyi 8-22 auki oleva ostoskeskus. Sieltä löytyi muutama auki oleva kauppa, ei mitään ostettavaa ja kelvollinen ruokaravintola. Nautimme alkudrinksut Kiijan BIS-voiton kunniaksi, hyvät mutta pienet ateriat ja hetken pohdimme jo, että paluumatkalla pitää kulkea viereisen Hesen kautta. Jälkiruuat olivat sitä vastoin äärimmäisen herkulliset ja jättikokoiset, joten Heselle ei kuitenkaan ollut tarvetta. Ja edulliset, jättikokoinen pala suklaakakkua esimerkiksi maksoi 1,90 latia eli hieman alle 3 euroa.


Poikkesimme vielä alakerran ruokakaupassa, josta tosin emme sunnuntaille löytäneet suolaista syötävää, mutta otimme pullaa ja leivoksia. Niitä piisasi tiskissä isot rivit ja hinnat olivat alle puoli latia kappale (yksi lati = 1,47 euroa).

Sunnuntai meni samalla kaavalla kuin lauantaikin, aikainen herätys, närpittävä aamiainen ja näyttelypaikalle. Kaikki savumaut saivat sertin ja paikan TP-valintoihin, mutta ei jatkoon. Kiija paneeliin.

Valitettavasti aikataulu oli niin tiukka, että jouduimme lähtemään ennen paneelia ajamaan kohti illan viimeistä laivaa ja Kiijan toinen mahdollinen BIS-voitto jäi vain arvailuksi. Sen sijaan päivän voittaja oli kotikissa Ukko, joka oli BIS, joten saimme voittajan toisellekin päivälle. Kotikissojen paneeli kun oli ennen rotukissoja, joten ehdimme nippanappa käyttää Ukon paneelissa ja juosta siitä bussiin, minne kaikki tavarat ja kissat oli pakattu jo aiemmin. Setelit jäivät siltä päivältä saamatta, sillä ne jaettiin lauantailta tuttuun tapaan vasta kerralla, eikä omiamme ehtinyt tulla ennen lähtöämme. Assaroimaan jäänyt Heidi onneksi keräsi ne meille ja saamme ne postissa, laitan lauantaisenkin vasta sitten tänne blogiin.

Sunnuntain arvoteluissa nähtiin sekin ihme, että Ukkoa vastaan kisanneen kotikissan omistaja oli kissaansa tuomarin pöydälle viedessään ripustanut kaulaansa lauantain BIS-ruusukkeen, joka oli ylemmissä kuvissa nähtyä jättikokoa. Tuomarille kerrottiin näin vaivihkaa, että kyseessä oli edellisen päivän voittaja. Tästä huolimatta - tai johtuen - Ukko voitti kyseisen moninkertaisen voittajan ja omistaja näytti hapanta naamaa. Moinen törkelö varmaan buuattaisiin ulos näytelmästä Suomessa, mutta tuolla säännöistä ei oltu niin nokonnuukia ja kaikkea sai näköjään kokeilla.

Bussimatka takaisin sujui rauhallisen väsyneesti kissojen nukkuessa sylissä. Laivamatkalla pakolliset tax free -hamstraukset, taksiin ja kotiin, missä Mauno odottikin innokkaana tuhlaajapojan paluuta. Suhistellen ja sähistellen tietysti ja vielä tänäänkin muutamia pikku mäkätyksiä on kuultu, mutta muuten on nukuttu, kaikki, väsyneenä univelkoja pois. Pojatkin nukkuivat koko yön henkilökunnan kainalossa, poikkeuksellisesti, ja aamulla ei puoli yhdeltätoistakaan ollut mitään kiirettä nousta.

Loppuyhteenvetona oikein hauska reissu, saatiin mitä haettiin (sertit, jotta päästään jatkamaan kotimaassa näyttelemistä) ja ehkäpä lähdetään toistekin. Seura oli hyvää, matkanjärjestäjä Saarenpään toiminnasta ei ole pienintäkään moitteen sanaa, päinvastoin kaikki sujui oikein mukavasti ja sujuvasti, ja majapaikkakin oli todella siisti ja hyvä. Suosittelemme kokemusta!

Kommentit

  1. Olipa mielenkiintoinen ja perusteellinen matkakertomus, kiva lukea näin satunnaisen vierailijan näkökulmasta :) Onnittelut uudesta tittelistä! Nuo yhdet, jotka olivat häkkinsä koristelleet, taisivat olla juuri ERY-SYDin näyttelyssä: samat ruusukkeet messissä ja nyt tossa sinun kuvassa mukana Eryn TP NOM-lautaset ;)

    Kiinnostaisi muuten näyttelyhäkkiin tuollainen tekemäsi pesä, mutta miten on, kestävätkö 60 asteen konepesun? (= olisi helppo heittää samaan settiin näyttelyverhojen ym. kanssa :D)

    VastaaPoista
  2. Juu, paljon bongattiin Eryn, Turokin, Pirokin ja muiden suomalaisten yhdistysten ruusukkeita, ja ihan EX1-tasoisista asti niitä oli roudattu mukaan koristeeksi, ei siis vain valmistumisruusukkeita tai muita arvokkaampia. Aikamoisten kisakassien kanssa siis osa matkustaa.

    Pesistä pääosa on 60 asteen pesun kestäviä (tosin vanut saattavat elää omaa elämäänsä, jota voi estää harsimalla niitä muutamalla pistolla kiinni), muutama kangas on 40 asteen (toki kuuttakymppiäkin voi yrittää).

    VastaaPoista
  3. Kiitokset mielenkiintoisesta matkaraportista. Kissanäyttelyt ovat muutenkin ihan täyttä heperaa, joten näin perusteellinen selvitys oli varsin antoisa.
    Minkähän verran tuolla oli kissoja kaiken kaikkiaan?

    VastaaPoista
  4. Tuolla oli vähän päälle 300 kissaa, eli kohtuullisen pieni näyttely. Suomessa useissa näyttelyissä on 600 kissaa per päivä, suurimmissa 800.

    Kissanäyttelyt ovat yleensä kaksipäiväisiä (la+su), mutta niin että molemmat päivät ovat tavallaan oma näyttelynsä. Eli saman kissan voi viedä molempina päivinä, tai vaan toisena, kuitenkin eri päivinä on eri tuomarit samoilla kissoilla.

    Sertejä taas metsästetään eri luokkaan pääsemiseksi, eli valmistumiseksi. Esimerkiksi Premieriksi (kastraatit) tai Championiksi (leikkaamattomat), joka on ensimmäinen titteli, tarvitaan 3 sertiä. Seuraava luokka on International Premier/Champion, johon tarvitaan 3 sertiä kahdesta eri maasta - tämän vuoksi piti käydä Latviassa. Kun kaksi sertiä on yhdestä maasta, on haettava se kolmas jostain toisesta maasta tai näyttelyura loppuu kotimaassa. Siihen asti ollaan "sertijumissa", kunnes se ulkomainen tulee.

    Seuraava luokka on sitten Grand International Premier/Champion, johon tarvitaan 6 sertiä kolmesta maasta tai 8 sertiä kahdesta maasta. Korkein luokka on Supreme Premier/Champion, johon tarvitaan 9 sertiä kahdesta maasta tai 11 sertiä kolmesta.

    Sertin saa sarjansa voittaja, jos tuomari sen arvoiseksi kissan katsoo, pakollista sitä ei ole jakaa. Eppu esimerkiksi viikonloppuna kilpaili lauantaina III-kategoriassa (lyhytkarvaiset kissat), egyptinmau-rodussa, luokassa 8 (kastraatit, Premierit) uroksissa. Kun rotu on harvinainen, ei kilpailijaa yleensä samaan sarjaan osu, eli sertin saaminen useimmiten on kiinni siitä, katsooko tuomari kissan sen arvoiseksi. Mitä ylemmäksi edetään, sen tiukemmat vaatimukset on. Toistaiseksi Eppu on ne täyttänyt ja serti on aina tullut.

    Ja noita sertejä kerätessä kannattaa tietysti optimoida niin kuin mekin, eli lauantaina haettiin se viimeinen serti Premier-sarjaan eli Eppu valmistui IP:ksi ja sunnuntaina kisasi jo seuraavassa sarjassa ja sai sertin Grand IP-sarjaan, sen ensimmäisen ulkomaisen, eli loput 7 voidaan taas hakea kotimaasta ja silloin meillä on 8 sertiä kahdesta maasta.

    VastaaPoista
  5. Ja tuolla vähän päälle 300 kissasta noin 80 oli suomalaisia, eli aika yleistä on hakea ne ulkomaiset sertit juuri noista etelänaapureista Virosta ja Latviasta.

    VastaaPoista
  6. Onnea tuoreelle IP:lle! Hieno saavutus. Olipas mielenkiintoisen kuuloinen näyttelyreissu! Vähän eri meiningillä näemmä mennään noiden ruusukkeiden kanssa kuin täällä :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta raportista minunkin puolestani! Aikamoinen reissu, mutta kaikki näyttää sujuneen eppumaisen rennosti. Todellinen PR-mies! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea, onnea vielä kerran loistavasta näyttelymenestyksestä koko mauporukalle ja kotikissavahvistukselle! :D

    VastaaPoista
  9. Setelit tulossa (luultavasti) huomenna! Tänään vein postiin, joten toivotaan että saat heti eteenpäin ilmoituksen valmistumisesta! :-)

    VastaaPoista
  10. Kiitos! Valmistuminenhan on lauantain setelillä, että se sunnuntainen menee sitten joskus kaukana tulevaisuudessa GIP-ilmoon, mutta ei vielä ennakoida sitä. ;)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut Epulle IP-tittelistä! Hienoa, Eppu on nyt sitten kansainvälistynyt herra. Mielenkiintoinen näyttelykertomus kaiken kaikkiaan. Selvästi hiukan eksotiikkaa Suomen näyttelykulttuuriin verrattuna ;)

    VastaaPoista
  12. Oikein isot onnittelut Epulle meiltäkin kansainvälisen tittelin johdosta! :-)
    Mielenkiintoinen reissu, normimatka Tallinnaan kuulostaa jo sangen tylsältä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!