Unelma vihreämmistä niityistä
Aurinko paistaa ja ulkoilukausi on korkattu!
Maunon kanssa on pari kertaa käyty moikkaamassa ulkoilmaa ja vielä jännittää kovasti kaikki suhinat ja kahinat ja ohikulkevat ihmiset. Tänään toisella visiitillä oli jo paljon enemmän reippautta ja vauhtia, eli kohta painellaan jo vauhdilla pitkin pihaa.
Vihreät niityt kutsuvat.
Ennätysmäinen lumitalvi on kasannut jättikasat ja sulaminen paljastaa ikäviä yllätyksiä. Citypupusen matka oli päättynyt pihaan.
Pihamme on aika surkeassa kunnossa, kun meneillään on kattoremontti, naapurissa putkiremontti ja toisella puolen kellariremontti. Roskaa ja rakennusjätettä on joka puolella, joten tassujen kanssa saa olla tosi varovainen. Kunhan kevät tästä vielä edistyy ja viimeisetkin lumet sulavat, ja kotimme edessä oleva puisto kuivuu, suuntaamme luultavasti sinne enemmän kuin omalle sisäpihalle.

Voih. Ihanaa, että Mauno on päässyt taas ulos. Vähemmän ihanaa, että piha on täynnä pupunraatoja ja rakennusjätettä. Toivottavasti lähipuisto kuivuu pian - ja toivottavasti siellä ei liiku liikaa koiria; meillä Cisun lenkit tyssäävät aina sille tielle, jolla kulkee usein koiria. Sillä ei normaali kissa kävele, vaan lähtee pikaisesti kotia kohti.
VastaaPoistaCityulkoilussa taitaa kyllä olla aika paljon haasteita. Toivottavasti ne eivät ole kuitenkaan ylittämättömiä Maunolle, eikä edes Epulle, vaan hänkin löytäisi ulkoilijan itsestään.
Uhhuh, pupulle on käynyt huonosti. :(
VastaaPoistaMukavia ulkoiluja! :) Kollo odottelee vielä lumen katoamista ennen kuin uskaltautuu kävelylle.