Törkeän hieno vessa
Toisen kissan tullessa talouteen tarvittiin toinen vessakin. Kylppäriin ei toista mahdu, joten sen piti tulla olohuoneeseen ja olohuoneeseen tulevan asian on syytä olla olohuonekelpoinen. Siispä henkilökunnan piti hieman miettiä. Ratkaisu löytyikin helposti hieman päätä raapimalla ja kuvetta kaivamalla. Vessa syntyi Ikean Bestå-kaapista, Kotimies Kortteen ystävällisellä avustuksella. Samalla henkilökunta ehti kohentaa lomalla myös vessan ympäristöä ja tekaisi pienet seinämaalaukset wc-ympäristön piristykseksi. Kaappi on 120 cm leveä, 40 cm syvä Bestå korkeakiiltoisilla ovilla. Toiselle puolelle laitettiin tavallinen muovilaatikko hiekkalaatikoksi, toiselle puolelle hylly, joka on päällystetty käytävämatolla. Vessaan kuljetaan päätyyn sahatusta aukosta hyllyä (ja mattoa!) pitkin keskipalkkiin sahatun aukon läpi. Takaisin samaa reittiä, toivottavasti hiekanmurut matolle jättäen. Ja haisut kaappiin. Hyllyn alle jäävään tilaan mahtuu esimerkiksi hiekkavarasto. Luksuksena hiekkalaatikkopuo...
Piki nukkuu pesässä näin iltaisin miun vieressä sohvalla. Se mahtuu siihen just ja just kun oikein mallailee ;) Indy kävi testaamassa pari kertaa, ja totesi olevansa liian iso poika...
VastaaPoistaOi voi, että tuli liian pieni. Toiset tykkää ahtaasta. Pitänee ottaa valikoimaan myös isompia vaihtoehtoja, nämä on alunperin tehty näyttelyhäkkiin sopivalla mitoituksella.
VastaaPoistaOtsikko ja vilkaisu kuvaan sai ihmettelemään, että nytkö Mauno ja Eppu ovat saaneet koiran kaveriksi. Ei sitten ilmeisesti kuitenkaan.
VastaaPoistaOnhan meillä se labradori!
VastaaPoistaEi se liian pieni sillein ole, että Piki tykkää ihan oikeasti! Ja minä en aina tajua, että näm vissiin on jotenkin isoja... Nämä on niin pitkävartaloisia lommokylkiä. Ei Piki paina kuin 4,3 kg ja Indy kilon verran enemmän.
VastaaPoista