Pötköttelyä

Aavistan, että meillä on ollut vastaava otsikko aiemminkin.

Mutta kuitenkin, aurinko ei paista eli me vaan pötkötellään täällä. Kuka missäkin ja kenenkin kanssa vuorotellen. Eppu aloitti kortisonikuurin mahakutinaan ja syö ja nukkuu, SYÖ ja nukkuu. Mauno ryntäilee välillä omissa touhuissaan, erityisesti aamuisin kun parvekkeen ovi avataan.

Ja sitten voikin pötkötellä sohvalla, ja haukotella näyttävästi, kun henkilökunta tulee kuvaamaan naaman eteen. Sijaistoiminto?


Kissan haukotus on mielenkiintoista seurattavaa. Ensiksi naama menee pitkäksi ja viikset kääntyvät eteenpäin. Sitten kita aukeaa ja veeeeeenyyyyyy. Lopuksi naama menee leveäksi ja viikset kääntyvät taakse. Olisipa ihmisilläkin viikset.

Epun pötköttely löytyy iltapainotteisesti lattialta. Usein olohuoneen pehmeältä matolta. Ja kuten kuvan reunasta voi päätellä, massua tuuletellaan kattoa kohti jalka pystyssä.


Toinen Epun spesiaali on nukkua sängyn tai sohvan laidalla niin että pää roikkuu reunan yli. Ilmeisesti se on jotenkin mukavaa ja rentouttavaa, koska näin tapahtuu päivittäin. Eppu nukkuu pääosan (ilmeisesti) yöstään henkilökunnan sängyssä ja lähes järjestään näin että pää roikkuu. Kai siinä niska venyy ja vetreytyy tai jotain. Pitäisi varmaan kokeilla.


Kommentit

  1. Uskon, että periaatteessa oot ihan onnellinen ettei sulla ole viiksiä. Just a sidenote.

    VastaaPoista
  2. No en mä sellaisia Tom Selleck -viiksiä tarkoittanut, vaan tuollaisia Maunon viiksien kaltaisia funktionaalisia viipottimia.

    VastaaPoista
  3. Kissan haukotus on kyllä hupsun näköistä, meillä haukotuksen päätteeksi vielä maiskutetaan suuta hieman. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!