Äreä lumileopardi

Meillä on täällä viikon verran asustellut varsin äreä lumileopardi. On ollut sähinää, murinaa, purputusta ja hyökkimistä.


Syynä on tietysti Epun viikko sitten tehty hammasleikkaus. Eppu lähti lääkäriin ja joku tuntematon, pahalta haiseva ja omituisesti toljottava tuli takaisin. Pelottavaa.


Epun uinuessa hammashommissa tehtiin kotona vähän verhoiluhommia ja Mauno demosi miten möyrisi lumessa, jos pääsisi ulos. Todellisuudessahan hieno herra ei edes tassuaan parvekkeelle laita nyt kun siellä on lunta. Eppu kyllä kävi kokeilemassa, tasan yhdellä tassulla yhden askeleen.


Epun hammasleikkaus sujui hyvin ja kotiin tuli vielä hieman pökkeröinen, kipulääkkeistä tuijotteleva ja kuolaava reppana. Mauno oli tuttuun tapaan raivona moisen otuksen nähdessään, joten yli puolet tästä viikon ajasta meillä on asuttu kahta eri huonetta välillä asukkeja vaihdellen. Eppu on ollut kovin sylipoikaa ja nukkunut mieluiten poski poskea vasten henkilökunnan kanssa erityisesti alussa. Pikkuhiljaa pahin äreys on haihtunut ja eilen pojat saivat olla yhdessä kokonaisen päivän henkilökunnan ollessa pois kotoa. Maunon suhinat ovat enää satunnaisia ärähdyksiä, lähinnä leikin tiimellyksessä kun herralta hermo pettää. Muuten nukutaan jo kaulakkain ja ollaan kuin vanhoja kavereita. Epulla on vielä viikon verran kovan ruuan syöntikieltoa, eli Mauno on saanut päivittäisiä raksuherkkuja vähän salassa.

Tällä kertaa äreys kesti edellista kertaa pidempään, liekö sitten syynä ollut pari päivää leikkauksen jälkeen jatkunut kipulääkekuuri. Muissa hampaissa kun alakulmureiden takana olleissa poistetuissa pikkunysissä ei näkynyt vaurioita, toivomme siis että ihan hetkeen ei tarvitse samoilla asioilla vetskulle poiketa. Erityisesti henkilökunta toivoo, koska Peipposen hampaita on nyt kuukauden sisään hoidettu 650 eurolla... vakuutus kun ei korvaa näistä hammasjutuista mitään, elleivät ole tapaturmaisia, kuten kesällä tehty Maunon yläkulmurin poisto (katkennut hampaan pää).

Kommentit

  1. Noi hammashommat kyllä käy kukkarolle. Sofilta on kolmella kerralla poistettu yhteenä viisi hammasta ja alle kolmen sadan ei olla taidettu päästä kertaakaan.
    Hyvä että teillä on taas rauha maassa. Onhan se kamalaa, kun kaveri haisee ihan vieraalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivotaan ettei tule mitään yhtä hinnakasta ihan lähiaikoina. Maunon vuoro olisi kyllä kesän tienoilla mennä hammaskivenpoistoon, joten se olisi taas se 250 euroa, mutta katsellaan mikä on tilanne kesällä, onko tarvetta vai lykätäänkö.

      Poista
  2. Ettei vaan ole hampilääkärillä tapahtunut vaihdos ja palaava kissa onkin joku ihan eri kissa.. Mauno on tarkka poika, eikä sitä jalliteta! Nih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan oli vaihdettu toiseen samannäköiseen! Ei haissut samalta, tuijotti vaan!

      Poista
  3. Voi Mauno, relaa vaan. Eppu se on. Ikävää tuommoinen ärhentely kun toinen on pipi...

    Hyvä että nyt on kuitenkin hammasrempat ohi ja päästy projektin paremmalle puolelle. Paljon paranemistoivotuksia Epulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut Peipponen! Haisi pahalle! Outo tyyppi yritti tunkea tänne!
      Nyt on onneksi taas tavallinen. Ehkä pikkuisen vielä epäilyttävä välillä, joten pientä etäisyyttä pitää pitää. Ainakin ajoittain, välillä lipsahtaa kaulailuun, niinkuin esimerkiksi yöllä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!