Halipula

Henkilökunta oli vähän reissailemassa Välimeren rannalla ja pojat olivat kotona ihmis-isovanhempien hellässä hoidossa. Muuten oli kuulemma mennyt hyvin, ruoka oli maistunut ja Eppu oli käynyt täppäilemässä tassulla nokasta hereille, mutta Mauno oli ollut hieman etäinen ja viileä, koska tapana nyt vaan ei ole ollut kiehnätä vieraita. Vaikka tuttuja ovatkin. Pientä jalkapuskua kyllä, mutta ei syliä. Kunnes oli tullut viileämpi päivä ja mummu oli laittanut henkilökunnan hupparin päälle, sitten oli Mauno tullut sylittelemään.

Ikävä oli molemminpuolinen. Nyt onkin sitten halittu ihan urakalla.

Nyt kotona on kaikkia kivoja kasoja, lähinnä pyykkiä, ja tavaroita, joiden päällä makoilla ja istua. Matkalaukkukin oli perin kiinnostava, vaikka sielä henkilökunnan omaa tavaraa sisällä pääosin olikin, hyvin vähän tuliaisia.

Kohteena oli Nizza ja sen lähiympäristö ja yksi "kissakohdekin" sieltä pitää raportoida. Ylhäällä Cimiezissä Matisse-museon vieressä on vanha upea luostarin puutarha, jossa elää myös vapaana kissoja. Puutarhaan ei saa tuoda koiria, koska puutarha on kissojen aluetta.

Matkalla alas puutarhasta (se on korkealla "vuorenrinteellä") pylvään päässä istui komea musta kissa.

Ohikulkiessamme se kipitti alas tarkkailupaikastaan ja tuli tervehtimään. Henkilökunta katsottiin ystävälliseksi, koska pienen nuuhkaisun jälkeen kissa kiepsahti portaille pyörimään ja kerjäämään silityksiä. "Kulkukissaksi" sen turkki oli todella hienossa kunnossa. Ehkä sillä oli siis koti jossain talossa tai sitten luostarin munkit, jotka hoitavat puutarhaa, ruokkivat myös kissoja. Tai ehkä oliivilehdossa elää hyvää Välimeren ruokavaliota edustavia hiirulaisia...

Pieni silittely tuntui oikein mukavalta omien poikien ikävään.