Mattosäkkiraapimatyyny

Meillä on parvekkeen lattialla Ikean halpa pieni räsymatonpätkä, jota pojat käyvät innolla raapimassa ja kynsimässä. Siihen on ihan lupa eikä vaurioitakaan ole näkynyt. Eikä olisi paljon väliä vaikka näkyisikin.

Siitä henkilökunta kuitenkin sai jossain vaiheessa idean tehdä matoista pojille pesätyynyn, jota voisi sitten kynsiäkin. Materiaalit tuli hankittua, mutta toteutus antoi hieman odottaa itseään. Tänään sitten henkilökunta otti itsestään rivakan niskaotteen ja ommelsi tyynyn valmiiksi.

Tarvikkeita meni kaksi Ikean Tånum-mattoa (4,99 €/kpl), kolme Ikean Inner-sisätyynyä (3 €/kpl), pari ompelukoneen neulaa, pätkä hermoja. Ehkä tuonne neljäskin sisätyyny olisi mennyt, mutta sitten täyttöaukon ompelu kiinni olisi vaikeutunut.


Valitettavasti toista päätä ei saanut käännettyä sisään ja tupsuja piiloon, kun tavisompelukone ei tuollaista mattoa nelinkertaisena vedä, mutta tällä mennään. Heti oli kyllä paikka suosiossa ja sitä on kynsitty ja koemaattu innolla.


Epunkin kanssa yritettiin ottaa demokuvia, mutta kyllä se vaan on tuskaa mustan kissan kanssa. Jos saa kuvaan kissan niin että jotain muutakin näkyy kuin musta möykky, kaikki muu ylivalottuu.


Matoissa ei oikein ollut värivalikoimaa, mutta henkilökunta yritti valita sellaisia, joissa olisi väriä mahdollisimman paljon ja mielellään vihreää. Punaistakin tuli mukaan toiselle puolelle, vaikka se on meillä vähän tuntematon väri. Pitäisi varmaan itse uskaltautua kangaspuiden ääreen, että saisi oikeat värit ja voisi ommella toisen tuollaisen.

Kommentit

  1. Hyvännäköinen tyyny! Olenkin monesti kaipaillut erilaisia sisustussilmää paremmin hiveleviä kissakalustevaihtoehtoja ja tuo päätyy aivan varmasti harkintalistalle. Onko sinulla siis ihan tavallinen kotiompelukone käytössäsi? Vähän hirvittää lähteä tuuppaamaan omaani edes sitä kahta kerrosta räsymattoa. Noh, täytyy tehdä kokeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallinen on kone, mutta ei ihan halpiskone, eli Husqvarnan Viking joku. Luulen, että ne satasen markettikoneet ei kyllä ihan tuota vie. Ja toki nuo Ikean matot on sieltä ohuimmasta päästä.

      Poista
  2. Kiitti vinkistä, kiva idea. Uskolla ei oo mitään petiä ku ne mitä on kokeiltu nii ei oo kelvannu. Tuommosen ku tekasee niin ei oo kallis kokeilu.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea, mahtaiskohan mun 80 -luvun Pfaff vetää tuota, hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempi kone todennäköisemmin vetäis, kun joku uus muovinen...

      Poista
  4. Meikäläisen kissat varmaan rakastaisi tuollaista, mutta ei ole ompelukonetta. Loistava idea kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuon voi ommella käsinkin, jos vaan kärsivällisyys riittää. Tai virkata trikookuteella reunat yhteen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!