Päivä kerrallaan

Täällä on jatkettu tutustumista. Päivä kerrallaan tilanne muuttuu. Suhinat ja murinat ovat pääosin taakse jäänyttä elämää, nyt niitä kuulee enää vain yllättävissä tilanteissa, eli esimerkiksi jos Eppu sattuu tulemaan yllättäen kulman takaa vastaan. Jopa suhinattomia nenäkosketuksia on nähty. Neidin tassukin on jo muutamaan otteeseen noussut täppäisemään Eppua kohti päätä, itsevarmuus on siis kasvamassa.


Kaikki rapusta kuuluvat äänet ovat pelottavia (Lyyra tulee omakotitalosta, joskin on kerrostalossa syntynyt). Postin tulo, se oli aivan kamalaa, hopeinen salama vilahti vain kun piti kiitää sängyn alle. Pari vierastakin on jo käynyt, pelottavia ovat kun ovesta tulevat. Henkilökuntakin on pelottava, kun tulee ovesta.


Epun kanssa on jo nukuttu melko lähekkäin. Ei ihan kosketuksessa, mutta niin että jos tassun ojentaisi, voisi juuri ja juuri ylettyä. Yöllä on nukuttu lähekkäin henkilökunnan sängyssä, päivällä on nukuttu henkilökunnan työpöydällä vierekkäisissä pesissä.

Yhden kokonaisen päivän karvasuikerot ovat olleet kaksin, kun henkilökunnalla oli toimistopäivä. Ilmeisesti oli mennyt ihan hyvin, kun ei ollut karvalakkiaineita vastassa.


Paikkoja tutkitaan jo reippaasti ja kiipeillään kaappien päällä. Huiskalelut ovat parhaita, mutta se on ehkä vähän pelottavaa kun iso ja romuluinen Eppu-setä liittyy leikkiin.

Pikkuhiljaa tässä edetään, mutta ainakin nyt nämä ensimmäiset viisi kokonaista päivää ovat menneet oikein hyvin. Mitään instant-rakkautta ei voi kissoilta odottaakaan. Eppu olisi selvästi jo valmiimpi kaveeraamaan, Lyyraa vielä jännittää iso Pastamuntteri.

Kommentit

  1. Voi, mikä topakka tytsy! Kohta on Eppulainen täysin kaulimen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eppu tulee olemaan niin tassun alla jonain päivänä...

      Poista
  2. Kuule Lyyra, vaikka Eppu näyttää ehkä joskus vaaralliselta ja on musta kuin yö, niin se on oikeesti ihan vaaraton otus ;) - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eppu olisi kiltti halipoika ja painijakaveri, mutta vielä liian pelottava.

      Poista
  3. Lyyra on niin kaunis, mä en kestä ♥
    Hienoa, että menee noin hyvin ja kaveruus kehittyy. Eppu on viisas ja osaa ottaa tutustumisen rauhallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyyra on kyllä todella kaunis. Ja hienosti on mennyt, ekaa viikkoa tässä kuitenkin vasta elellään.

      Poista
  4. En tiedä kissoista mitään, mutta näyttää kyllä tosi hurmaavalta tämä Lyyra-neitonen :)

    VastaaPoista
  5. Upea, ilmeikäs kissaneiti ja loistavia kuvia! Neiti varmasti lievittää teidän muiden murhetta, vaikkei edeltäjä unohdu. Onko Eppu lakannut huutamasta ikäväänsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eppu on lakannut huutamasta, se loppui heti Lyyran tuloon. Vaikka vielä ei ehkä neitosta kaveriksi voikaan kutsua, mutta toiveita on.

      Poista
  6. Voi lyyra, sä oot sitte söpö neiti ♥

    VastaaPoista
  7. Ihana Lyyra , ilon tuoja ! Toivottavasti hän ymmärtää , että Epusta saa loistoystävän . Tsemppiä kaikille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti molemmat ymmärtäväisivät pian, että heistä tulisi oikein hyvä kaveripari.

      Poista
  8. Kyllä on hieno ja kaunis uusi kaveri. Hienoa kun Lyyra sai hyvän uuden kodin ja Eppu kaverin.

    VastaaPoista
  9. Hyvin menee mutta menköön! Eppu varmaan ymmärtää, että tässä ei ole nyt mikä vaan riepu vaan itse MIss Egypti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miss Epyktin kanssa soisi ymmärtävän, että vastassa ei ole mikään turha mölli vaan itse Pastamuntteri!

      Poista
    2. No niih! Kyllä se ymmärrys siitä pikkuhiljaa, puolin ja toisin :-D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!