Päivä kerrallaan

Täällä on jatkettu tutustumista. Päivä kerrallaan tilanne muuttuu. Suhinat ja murinat ovat pääosin taakse jäänyttä elämää, nyt niitä kuulee enää vain yllättävissä tilanteissa, eli esimerkiksi jos Eppu sattuu tulemaan yllättäen kulman takaa vastaan. Jopa suhinattomia nenäkosketuksia on nähty. Neidin tassukin on jo muutamaan otteeseen noussut täppäisemään Eppua kohti päätä, itsevarmuus on siis kasvamassa.

Kaikki rapusta kuuluvat äänet ovat pelottavia (Lyyra tulee omakotitalosta, joskin on kerrostalossa syntynyt). Postin tulo, se oli aivan kamalaa, hopeinen salama vilahti vain kun piti kiitää sängyn alle. Pari vierastakin on jo käynyt, pelottavia ovat kun ovesta tulevat. Henkilökuntakin on pelottava, kun tulee ovesta.

Epun kanssa on jo nukuttu melko lähekkäin. Ei ihan kosketuksessa, mutta niin että jos tassun ojentaisi, voisi juuri ja juuri ylettyä. Yöllä on nukuttu lähekkäin henkilökunnan sängyssä, päivällä on nukuttu henkilökunnan työpöydällä vierekkäisissä pesissä.

Yhden kokonaisen päivän karvasuikerot ovat olleet kaksin, kun henkilökunnalla oli toimistopäivä. Ilmeisesti oli mennyt ihan hyvin, kun ei ollut karvalakkiaineita vastassa.

Paikkoja tutkitaan jo reippaasti ja kiipeillään kaappien päällä. Huiskalelut ovat parhaita, mutta se on ehkä vähän pelottavaa kun iso ja romuluinen Eppu-setä liittyy leikkiin.

Pikkuhiljaa tässä edetään, mutta ainakin nyt nämä ensimmäiset viisi kokonaista päivää ovat menneet oikein hyvin. Mitään instant-rakkautta ei voi kissoilta odottaakaan. Eppu olisi selvästi jo valmiimpi kaveeraamaan, Lyyraa vielä jännittää iso Pastamuntteri.