Jono
Tällä kertaa ei ollut ämpäreitä jaossa, vaan ulkona ilmeisesti jotain mielenkiintoista kun katse on kohti parvekkeen ovea.
Lyyran keskittyminen herpaantui.
Ei jaksais jonottaa. Eiks lasten pitäis päästä jonon ohi?
Henkilökunta ei uskaltanut kaivaa oikeaa kameraa esiin, ettei herkkä tunnelma olisi häiriintynyt. Siispä kännyllä vastavaloon. Lyyra on sen verran etualalla, että näyttää ihan Epun kokoiselta, mutta ei se kyllä ole. Kaksi kiloa on kuitenkin eroa ja korkeudessakin senttejä.
Tuo ryijypohja on muuten kissojen mielestä aivan mahtava leikkialusta. Sinne möyritään alle, sitten toinen hyökkää päälle, sinne jemmataan leluja ja sitten niitä metsästetään. Se liukuu hienosti lattialla kun sen päälle juoksee. Sinne voi myös nukahtaa kun aurinko oikein sopivasti paistaa ja lämmittää. Ilmava käärö.

Hauska ämpärijono 😁 Ryijy näyttää juuri kissalle suunnitellulta!
VastaaPoistaMeillä on dokumentoitu samanlainen jono kun hissi tai joku/jokin sattui liikkumaan käytävässä... Vahtikissat, ei voi mitään. Ne on.
VastaaPoista