Not so nice boy Mauno

Maunolla oli eilen tähänastisen elämänsä kamalin päivä. Oltiin Pirokin näyttelyssä Tampereella ja Mauno vihasi joka sekuntia.

Mauno pääsi perjantaina henkilökunnan mukaan duuniin, josta jatkoimme junalla Tampereelle henkilökunnan vanhempien luokse. Siellä oli hulinaa ja melskettä henkilökunnan veljen perheen muodossa (Oskari 5 vee, Siiri 2,5 vee). Paikka oli onneksi tuttu jo pääsiäisvierailulta, joten tällä kertaa ei ollut ihan niin jännittävää kuin viimeksi.

Yö sujui rauhallisesti, mutta aamun hereilläolo meni ihan huuteluksi ja ikkunoiden kiertelyksi. Asunto kun on rivitalossa niin ikkunoita piti kiertää, kun sieltä näkyi ulos niin hyvin. Automatka Pirkkahallille oli yhtä huutoa. Eläinlääkärille tarkastuksessa pitikin sitten jo murista ja sähistä, kun henkilökunta ensin sai Maunon riivittyä kaksin käsin ulos boksista. Lupasi hyvää alkavalle näyttelypäivälle.

Sitten päästiin sisustamaan häkkiä, jonne Mauno riivittiin taas ulos boksista. Häkissä huutelu jatkuikin. Olimme suhteellisen ajoissa paikalla, joten henkilökunta otti Maunon syliin ja siinä Mauno vähän rauhoittuikin ja palasi ilomielin häkkiin. Sieltä olikin sitten hyvä sähistä häkkiin kurkkiville vieraille. Juu, tässä on mukava, vieraisiin rennon välinpitämättömästi suhtautuva sosiaalinen ja leikkisä mau.


Kun alkoi näyttää siltä, että Mauno ei viihdy tapahtumassa pätkääkään, henkilökunta alkoi jännittää arvostelua ja sitä miten Mauno käyttäytyy. Sehän ei tietenkään auttanut tilannetta, Mauno varmaankin stressasi entistä enemmän sitä miksi henkilökunnan pulssi on noin 350, ruumiinlämpö 40 asteen paremmalla puolella ja tuskanhiki valuu.

Onneksi Mauno oli päivän viimeinen arvosteltava kissa kyseisellä tuomarilla, Marteinn Tausenilla Islannista. Maukulaisia oli paikalla ennätykselliset 8 kappaletta ja kun välissä kisattiin parhaasta pennusta, värin parhaasta jne, venyi arvostelu ja kun viereiset pöydätkin ehtivät lopetella, arvostelualueella oli aika rauhallista.

No, Maunohan ei viihtynyt tuomarin pöydällä yhtään ja ilmaisi sen selvästi sähisemällä, murisemalla ja kätkeytymällä henkilökunnan kainaloa kohti. Venytetystä näyttelyasennosta ei kannattanut edes haaveilla, hyvä kun sai jonkunlaista mykkyrää pideltyä käsissä.


Tuomari piti kovasti Maunosta, kehui sen hienoa turkkia, kauniita silmiä, lihaksikkuutta ja kaikkea muuta mahdollista. Mutta luonne - "not so happy today" lukee paperissa. Pahoitellen tuomari totesi, että ei voi ottaa sitä mukaan tuomarin parhaan valintaan, koska Mauno ei missään tapauksessa selviäisi paneelista tuolla tuulella, jos tuomarin parhaan voittaisi. Kuulemma kyse ei ole "about his looks" vaan ainoastaan siitä, että se ei sillä hetkellä ollut näyttelymoodissa. Henkilökunta ilmoitti olevansa täysin samaa mieltä. Tuloksena oli kuitenkin CAP-serti ja EX1-tulos sekä oikein positiiviset arvostelut.

Tuomariarvostelun jälkeen oli vielä vuorossa lyhyt koettelemus värin parhaan valinnasta kastraateissa ja vastassa olivat Kiija ja Onni Iltavillin kissalasta. Tuomari kertoi, että valinta oli Kiijan ja Maunon välillä, ja päätyi sitten Kiijaan - jälleen perusteena luonne.

Edellisessä näyttelyssään 9 kk sitten Mauno oli rentoreiska, köllötteli nukkuen häkissään ja nuuskutteli tuomaria - sai arvostelun "nice boy" ja arvosanan VG (häntäknikin vuoksi). Nyt siis ulkonäkö oli loistava, mutta luonne ei.

Sitten pääsi taas häkkiin turvaan.


Päivällä kävivät Oskari ja Siiri Maunoa moikkaamassa ja toivat tuliaisia. Molemmat olivat halunneet ostaa helistinpalloja, ja ne piti kaikki laittaa Maunolle heti. Kahdeksan kappaletta. Lisäksi oli ostettu roikkuva kalalelu. Kyllä Maunolla piisasi leikkikaluja, kun mukana olivat vielä oma karvapallero ja kaksi pientä hiirtä! Useampia ohikulkijoita näytti huvittavan lelupaljous ja sen keskellä jurottava kissa, jota leikitytti ehkä vähiten koko ikänään... Mauno ei tietenkään myöskään syönyt, juonut, käynyt vessassa - paitsi loppuillasta suostui syömään henkilökunnan kädestä pari raksua.

Kotiin päästiinkin ihanasti autokyydillä, tosin huutaen, muristen ja sähisten sekä kopasta ulos huitoen, kun kyydissä oli kaksi muutakin kissaa - siskotyttö Vuokko sekä pieni pentunen Ila, jota henkilökunta erehtyi näyttelyssä vähän sylittelemäänkin.

Mutta kyllä kotona sitten ruoka maittoi, henkilökunta keitti herkuista herkuinta seitä ja raksutkin maistuivat. Yö meni nukkuessa ja samaa on jatkettu nyt aamupäivästä... herra on ihan poikki vieläkin.


Sertiruusuke päätyi ainakin hetkeksi Linnan kylkeen, jossa Mauno saa rämpätä sitä mielensä mukaan, koska henkilökunta ei ole kiinnostunut niiden keräilemisestä. Meille ei siis tule pokaalivitriiniä eikä ruusukeriviä seinälle - jos ylipäätään ikinä enää näyttelyyn päädymme.


Hengissä selvittiin, mutta kyllä henkilökunnalle jäi aika paha mieli eilisestä. Ei tuloksen vuoksi, vaan sen vuoksi, että Maunolla oli selvästi niin paha olla koko päivän. Koska eläimet eivät voi vaikuttaa omaan olotilaansa, on omistajien velvollisuus huolehtia että niillä on mahdollisimman hyvä olla ja eilinen soti tätä henkilökunnan periaatetta vastaan niin pahasti kun vaan voi. Mitään peruuttamatonta ei toki tapahtunut, kotona huristiin jo iloisesti illalla, mutta kyllä päivä oli todella raskas.

Meillä on nyt mietinnässä jatketaanko näyttelemistä ollenkaan. Maunoa ei ostettu näytteleminen mielessä, ollenkaan, ja ajatuksena oli vain kokeilla mitä siitä tykätään ja ennenkaikkea sen vuoksi, että niissä tilaisuuksissa tapaa muita saman rodun edustajia, joiden kanssa vertailla juttuja omista maukulaisista ja kuulla tietoa rodusta. Toki eiliseen vaikutti voimakkaasti ensinnäkin se, että takana oli jo muutenkin rankka reissu, kun oltiin töissä ja reissattiin jo edellisenä päivänä ja ennenkaikkea se, että edellisestä näyttelystä on jo 9 kk ja Maunolla ei ole mitään muita kissakontakteja. Näyttelyihinkin voisi siis tottua.

Voi olla että kokeilemme jotain lähinäyttelyä, johon on lyhyt matka ja harjoittelemme ylipäätään matkustamista, koska nyt se huuto alkoi jo aamulla autossa. Mutta voi olla että vetäydymme saman tien näyttelytoiminnasta. Nyt pitää miettiä.

Kommentit

  1. Voi Mauno pientä. On kovaa olla kaunis ja valloittava, eihän sitä nyt millään aina jaksa hurmata, varsinkaan jos ketään ei tunne ja kauhea hälinä ympärillä.

    Minulla on vähän sellainen fiilis kahden kissan kokemuksen perusteella, että niillä on joskus hyvinkin lyhyt tottumusmuisti. Esimerkiksi Ramses on kasvanut lapsiperheessä, jossa sitä on retuutettu mielin määrin 15 viikon ikäiseksi saakka. Vuoden ikäisenä se ei enää muistanut lapsen luonnetta ja olemusta ja vierasti niitä ensi näkemältä. Pennun ja aikuisen välillä on suuri ero luottamuksen, välinpitämättömyyden ja itsetunnon suhteen, sen olet varmaan itsekin huomannut.

    Tässä vain näitä minun ajatuksiani, jotka ponnahtivat päähän luettuani kertomuksesi. Ja pitääpä lisätä, että itse olisin varmasti kokeillut kissojeni näyttelyttämistä ihan uteliaisuudesta, kuten sinäkin, mutta mies pisti siinä hanakasti vastaan. Kertomaasi kokemusta hän ei missään nimessä meidän kissoille halunnut, ja juuri sen takia, että lemmikki ei voi itse päättää asioistaan, ainoastaan sopeutua tilanteeseen pakon edessä - ja tottua.

    Lopuksi vielä oikein mojova onnittelupusu Maunolle, ja halit varmaan ainakin hieman ylpeälle henkilökunnalle! Hieno ruusuke tuli, ja upea arvostelu!

    VastaaPoista
  2. Mauno-prrrrrrka... jos et olis niin nätti, niin mihkä sua vietäis? Meitäkään viijä ku vetskulle kun ollaan tämmösiä tallinkaisia vaan :-))

    VastaaPoista
  3. Voihan Maukulaista. Sirin kanssa olin myös paikalla, harmi etten tajunnut käydä Maunoa tervehtämässä...

    Yleensä tuon näyttelyharrastuksen aloittaminen on ns. vanhemmalla iällä hankalaa, useimmat pennut taas osaavat sopeutua tilanteeseen ja nauttivatkin - niin kuin Maukkakin on ilmeisesti ekalla kerralla... :) Eipä vastahakoista kissaa näyttelyissä kannata raahata - kaikille jää paha mieli.

    VastaaPoista
  4. Anna,
    ei ole kyllä yhtään ylpeä olo, kun on kissaansa rääkännyt. Oikeasti tulos ei tunnu miltään, kun se on niin kurjalla keinolla ansaittu.

    Musta ja Harmaa,
    nättejä tekin ootte, ei se vieminen ole siitä kiinni. Kunhan nyt hullu henkilökunta retuutti.

    Orja,
    eipä Maunossa paljon ollut tervehtimistä, suhisteli vaan. Ja henkilökuntakin oli aika paljon rotupöydän luona, kun tuntui että Mauno rentoutui niin paremmin kun ei tarvinnut mammalle huudella.
    Meillä oli sen vuoksi hankala tilanne näyttelyiden kanssa, että Maunolla on knikki ja pentuvaiheessa sitä oli aika turha kuskata VG:tä hakemassa ja ajatus oli että sitten kokeillaan kun pääsee kastraatteihin. Tiedossa oli, että ei se välttämättä ihan noin vaan mene, mutta Maunon reaktion rajuus oli yllätys.

    VastaaPoista
  5. No voehan nökö. Harmi että Maukalla oli vähän traumaattinen päivä, mutta äkkiäpä nuo kattimukset onneksi unohtavat tuollaiset koettelemukset kun pääsevät stressaavasta tilanteesta pois.

    Mulla Vilma ei viihdy näyttelyissä yhtään. Okei, kokeiltu on vain kerran ja sekin vähän vanhemmalla iällä, mutta kun kissa ei osannut rauhoittua ollenkaan edes näyttelyhäkissä vaan kierteli kehää koko päivän ja rääkyi kuin sika pistoksissa, niin tulin siihen tulokseen että Vilmaa ei näyttelyillä piinata. Vilma oli lisäksi tuohon aikaan talouden ainoa kissa, mikä varmasti vaikutti myöskin tytön järkytyksen määrään, kun yhtäkkiä olikin tupa täynnä vieraita hajuja ja kissoja.

    VastaaPoista
  6. Mauno oli kohtuullisen rauhallinen häkissään, loppupäivästä jopa torkkui ja söi henkilökunnan kädestä, mutta sähisi vieraille ja taisteli häkistä poistoa vastaan sekä tietysti tuomarin pöydällä haistatteli.

    Harmi homma, kun eka näyttely meni ihan toisin, herra oli rento kuin mikä - niinkuin usein pennut ovatkin. Aikuisella hiukan vaikeampaa, varsinkin kun on ollut taukoa ja on talouden ainoa kissa.

    VastaaPoista
  7. Harmi juttu, ettei Mauno viihtynyt näytelmässä. Mutta eipä tuota liikoja kannata jälkeenpäin muistella, kun Maunokin taitaa asian jo pääosin unohtaneen. Nyt voi keskittyä taas mukavaan kotielämään ja tassutella kovalla työllä ansaittua ruusuketta. Hienon ruusukkeen Mauno on kyllä saanut, meidän vastaava kalpenee auttamattomasti tuon rinnalla.

    Jos vielä joskus Mauno eksyy näyttelyyn, niin toivottavasti silloin on paremman mielen päivä.

    VastaaPoista
  8. Mauno ei muistele pahalla, kun kotiovesta päästiin sisälle niin Mauno oli kuin sormia napauttamalla oma itsensä. Ruoka maittoi (sei), mammalle huristiin ja leikkiäkin irtosi.

    VastaaPoista
  9. Harmi että Maunolla oli huono päivä. :(
    Juuri tälaisten tapauksien varata olenki itse kissojeni kanssa päättänyt osallistua (niin, siis jos nyt aijon näyttelyttämistä jatkaa) vain lähinäyttelyihin ihan säästääkseni omia ja kissojen hermoja. Onhan näyttelyt kuitenkin aina pienoinen stressi niin kissalle kuin omistajallekin. Hyvä kuitenkin, ettei loppujen lopuksi mitään vakavampaa tapahtunut ja Mauno on taas oma itsensä. :)

    VastaaPoista
  10. Tuo häntäknikkiasia on tosi harmillinen, nimim. kokemusta on. Sissillä pieni paksuuntuma hännässä, ja se tuomittiin nuorissa usein knikiksi. Oli turhauttavaa, mutta rampattiin silti... Onneksi ihan joka kerta siitä ei rankaistu. Pitäisi keksiä sellainen rotukissojen kotikissasarja, siis pennuille ainakin, jotta kastraattigeimeihin tähtäävät voisivat harjoitella.

    VastaaPoista
  11. Mauno-ressukka! Just tuota pelkään Binchun kanssa, että jos se on neidille kamala reissu niin en halua.... Onneks Mauno ei sitten kantanut kaunaa. Ja kyllä hän on upean näköinen linnansa parvekkeella ruusukkeensa kanssa. :-)

    VastaaPoista
  12. Piti jo aiemmin kommentoida, että voi Mauno-parka. Onneksi toipui nopeasti. Tuon takia mekään ei harkita näyttelyjä, kun tuskin niistä kissalle kauheasti iloa olisi - eikä se kuitenkaan ole siitosuros, niin sen ei tarvitse verkostoitua. Tietenkään sitä ei voi tietää ennen kuin kokeilee, joidenkin kissojen mielestä näyttelyissä voi olla kivaakin.

    Mutta seikriisi on sentään siis selätetty! Että jotain hyvää näyttelystäkin, jos sai taas sein maistumaan. Hyvä!

    VastaaPoista
  13. Voi Mauno raasu! Niin hätääntyneet silmät näyttelyn hälinässä. Mauno on niin komea kissa, ettei hän tarvitse mitään tuomaria sitä sanomaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Ei sanoja.

Unisexiä vessatiloihin