Höyhennys
Eppu sai Supremeksi valmistuttuaan kasvattajalta 20 euron lahjakortin Pirokin näyttelyssä. Henkilökunta ensin silmäili sillä silmällä mm. hiekkaa, mutta kasvattaja muistutti, että ehkä joku muu lahja olisi Epulle mieluisempi kuin proosallinen hiekkasäkki...
No, henkilökunta heittäytyi hellämieliseksi ja osti pari lelua pojille (joilla on iso kopallinen käyttämättömiä leluja kotona, pojat kun ovat toinen toistensa parhaita leluja) ja muutaman ruokapurkin loppurahoilla.
Toinen lelu oli karvatöppö, jossa oli sulkia päässä. Sulat kestivät noin 13 sekuntia kiinni töppösessä ja ovat sittemmin päätyneet roskikseen. Töppöstä tömpötellään aika ajoin, joten se saa pyöriä lattialla. Mitälie kaninkarvaa.
Toisen lelun Mauno kaivoi kassista heti kun henkilökunta pääsi sisään, unohti Epulle suhistelun ja riipi siihen reiän (kissanmintun perässä) niin että vanut tursusivat ulos. Kesto myös noin samaiset 13 sekuntia...
Huoh. Joko lelut eivät kestä tai sitten ne eivät kiinnosta. Painiminen on paljon kivempaa, kaveri kestää ja kiinnostaa.

Minä olen huomannut saman - useat lelut eivät Kollolla joko kestä tai sitten ne eivät kiinnosta. :D
VastaaPoistameillä lelut kestää vielä Veikolla, mutta jostain syystä kaikki lelut aina kasaantuu sohvan alle :)
VastaaPoistaHui! Onneksi kaverit kestävät teillä paljon paremmin kuin lelut.
VastaaPoista