Surrur syksyä
Kotirintamalla on pötkötyspainotteista, mutta henkilökunta on sentään saanut vääntäydyttyä ompelukoneen ääreen. Viikonloppuna syntyi pienelle siperialaiselle Veikolle omat näyttelykamat, pesä jo samaa puukangasta löytyikin etukäteen, mutta nyt pääsee Veikko koko metsän kanssa näyttelemään.
Setissä on pohjapeitto, sivuverhot, katto, vessaverho ja vaijerit. Samantapainen setti, mutta punasävyinen ja kukkakankaalla löytyy tuolta myytävien sivustolta, tämä tehtiin poikaväreihin.
Aiemmin jo syntyi pari muutakin tilausviritystä. Iso pesä ja kolmisivuinen pesä kaapin päälle.
Pojat tietysti osallistuvat valmistumistouhuun ja henkilökunnalla onkin aina suuri homma pitää pojat pois testaamasta näitä tekeleitä, yritys on että lähtisivät matkaan koskemattomina vaikka aina muutama karva mukaan pujahtaakin.

Kyllä meillä kaikki kolme kattia oli paketin ympärillä nuuhkimassa. Verhosetti kyllä nuuskittiin toooooodella tarkkaan! :)
VastaaPoista